Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Yö näkevi yksin sen tulen, mi uhmaa taivaita, maita ja meriä, joita tuhannet tuulet pilvihin nostaa, kuiluihin viskaa. Yö näkevi mykkä ja helmaansa peittää. Sankarit sotii, sankarit sotii, tuskat tuimimmat rintoja polttaa, sydämiä leikkaa. Kuiluihin syöksyvät sadat ja kaatuu, kuiluista nousevat tuhannet taasen, nousevat, sotivat, häipyvät yöhön, mi mykkänä lepää.
Puhtaat, eriskummallisesti liikuttavat äänteet lähtivät ulos äänettömään yöhön taikka aaltoilivat, väikkyilivät ylös ja alas ahtaassa huoneessa, niin että seinät tuntuivat tärisevän ja järkkyvän sävelten voimasta. Mutta tuskin oli ensi sävel äännähtänyt, kun erinomaisen iso, kauniinkirjava risti-hämähäkki tiheästä viinilehdikosta ikkunan kautta huoneesen pujahti.
Itse hän istui aamusta iltaan ja myöhään yöhön eikä huomannut, että hän kiihkeydellään rasitti sekä ompelijaa että Miinaa, joka myöskin sai käsityötä lastenkamariin.
Hanna paitahihaisilla käsivarsillaan rintaansa puristaen hieman viluissaan seisoi rappusilla ja kuunteli kunnes Juken epätasaiset askeleet pakenivat kuulumattomiin ja Juken peikkomaiselta näyttävä mateleva olento kokonaan suli mustaan yöhön, palasi tupaan lasten luokse ja revontulien kamakka muisto oli kylmänä kivenä povessa. Eikä haluttanut enää valvoa, teki vuoteensa ja laittautui nukkumaan.
He istuivat yhdessä ja pakinoivat innostuneina myöhään yöhön. Seppä oli, samoin kuin Jaana tietämättään, anarkisti. Heidän tuumansa kävivät yhteen ja kun heidän vihdoin piti puoli-yön aikana erota, he löivät lujasti ja toverillisesti kättä toisilleen. Huomenna siis, sanoi seppä. Huomenna, sanoi Jaana. Mutta samalla muisti seppä, ettei hänellä oikeastaan enää mitään majapaikkaa ollutkaan.
Syvään tunne, pohjaan asti tunne katkeruutta kovaa kohtalon, katso herkeemättä yöhön, kunne korkein totuus kätkettynä on! JO SAMMUU VALOT Y
Ei uuvu voima, joka hautaa kaivaa hyveille, jotka lailla iltaruskon kultaavat vielä maita, uuden uskon syttyissä niinkuin syttyy tähdet yöhön.
»Julia, nukkuos haudassas' Kukka sen turvetta peittää Kukkanen, taitettu varrestas, Kun sinut hennoisi heittää Kuollon varjohon tummenevaan, Tuonen virtahan vaahtoavaan, Henkien himmihin yöhön!» »Julia, nukkuos rauhassa: Elämän surujen paino, Myrskyn ja taistelun riehunta, Maailman viha ja vaino Ei sinun untasi häiritse
Kannikan muotoinen kuu pilkisteli puiden laivojen välitse mäen takaa tuvan akkunoihin. Koko talossa oli hiljaista. Kaikki kolme lasta nukkuivat lattiavuoteella tuvassa. Tavallisesti ne nukkuivat pihanpään rakennuksessa äidin, Laaran, kanssa, mutta tämä ei ollut nyt kotona, oli mennyt kaupunkiin ja viipyi siellä myöhään yöhön. Isäntä oli vanhuuden takia käynyt aivan kykenemättömäksi mihinkään.
Mutta minä tein tuota samaa valveillani. Minä uneksin maailmoita. Minä kansoitin nuo maailmat mieleni mukaisilla olennoilla ja pyyhkäisin heidät pois jälleen tietoisuudestani, joka oli heidän valkeutensa, yöhön ja pimeyteen, joka oli minun oma alitajuntani. Minä olin kaikkiviisas, kaikkivaltias ja kaikkialla läsnäoleva. Minä sanoin: »Tulkoon valkeus!» Ja valkeus tuli.
Päivän Sana
Muut Etsivät