Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Hän oli kysynyt tytöltä: kenenkä se lapsi on? ja kun tyttö vastasi: se on Lentsin Wilhe, niin Petrovitsch oli taputtanut lasta ja antanut hänelle sokerinpalasen, ei kuitenkaan koko palasta, vaan toisen puolen hän oli purrut pois ja pistänyt omaan suuhunsa. Olisiko se mahdollista? Olisiko Petrovitsch todellakin pehmittynyt? Kuka voi tuntea ihmisen ajatukset?
Pikku Wilhe varttui oivan lailla Morgenhaldessa, ja kun lisäksi vielä tuli piiskuinen sisko, oli siellä semmoinen melu, kuin olisi kesytön lauma oleskellut huoneissa. Kun Lents monesti tätä valitti, vastasi Anni uhkamielin: "Sen täytyy olla rikas, joka tahtoo olla itsekseen rauhassa; hänellä pitäisi olla koko linna, jossa prinssit asuvat erikseen omassa huonekerrassaan".
Pojan nimi kaiketi on Wilhe, niinkuin sinunkin; eikö totta? Entäs mikä tytön nimi on?" "Maria". "Oikein; hänellä on isänäidin nimi". "Olipa se hyvä, että muistutit minua siitä asiasta, kun muutoin piammiten olisin sen unohtanut. Lapset ovat sitä uskoa, että olen isänäitiä noutamassa, ja että se on se, joka tulee ajaen luikoreessä.
Nuori valkohiuksinen emäntä syleilee raitista nuorukaista ja sanoo nyyhkien: "Minulla ei ole enempää sinulle sanomista, isä on sanonut sinulle kaikki. Mutta jos sinä Sveitsin vuorilla löydät vilun-ihania, tuo niistä kukkanen kotiin". Nuorokainen lähtee matkalle, sisarukset huutavat hänen jälkeensä: hyvästi, Wilhe! hyvästi! hyvästi!
Hän hymyilee eräälle vanhukselle, joka askaroitsee puutarhassa ja huutelee lapsille, etteivät pitäisi semmoista melua. "Tule nyt jo sisään Maisu ja tulkaa tekin lapset. Wilhe lähtee nyt kotoa pois", sanoo nuori valkotukkainen emäntä; vanhus seuraa häntä syvälle kyyristyneenä ja hyvään aikaan hypistellen esiliinaansa pakoittavia kyyneleitä varten.
Niin Poju, sinä olet juuri samanlainen, ja te olette oikea pari!" niin pikku Wilhe vastasi siihen: "Setä, eihän koira ole mikään ihminen, eikä ihminen mikään koira". Nämä lapsen yksinkertaiset sanat teki vanhan sedän kernommaksi, niin että hän pyysi Lentsiä jättämään Wilhen luoksensa, kun hän itse taas muuttaisi omiin huoneisinsa.
Vähän ajan takaa astuu huoneesta ulos mies nuoren pojan kanssa, jolla on pieni reppu selässä, ja mies sanoo: "Wilhe, sano tässä äidille hyvästi ja käytä itseäsi aina niin, ettes tee mitään, josta ei saata ajatella: minun isäni ja äitini saavat sen tietää. Sitte saatat, Jumalan avulla takasin tultuasi ilomielin astua tämän kynnyksen yli".
Hän oli saanut pikku tytön nukkumaan; pikku Wilhe istui palveluspiian tykönä nyhtien lankaa, jota piika oli kehrännyt, ja nyt kun lapsi makasi, tuntui Annista kuin joku pidättäisi häntä tuolissa, jossa hän istui, eikä laskisi häntä nousemaan, ja oli kuin ääni hänelle kuiskaisi: Anni, mikä sinusta on tullutkaan?
Hän ajatteli kaiketi näin, vaikkei hän sitä sanonut: "Jos minun aikani on tullut, tahdon kuolla kotona, niin loppuu koko kodinkaipuukin siihen". Hän meni usein pikku Wilhen kanssa kävelemään Spannrente'n harjulle, jossa paraikaa istutettiin jotenkin varttuneita saksankuusia suojaksi Lentsin talolle ja niinikään ojia kaivettiin, ja kun hän kerran leikillään sanoi: "Wilhe, sinä ja Poju olette juuri yhtäläisiä; te ette osaa kävellä suoraa tietä, siinä ei ole teille tarpeeksi, vaan teitä haluttaa juosta pitkin ja poikki, välisti yli ojan, välisti kalliota ylös!
Täällä sedän luona sitte asuttiin aina sydänsuveen saakka, siksi kun vanhat huoneet saatiin korjatuiksi. Sedällä oli usein omat oikkunsa. Se häntä harmitti, että pikku Wilhe nousi tuolille ja sohville, joilla Poju kuitenkin mielensä mukaan mukkeli. Petrovitsch oli saanut pahan yskän hautaantumisensa jälkeen. Lääkäri määräsi hänen lähtemään kylpylaitokseen, vaan ei hän lähtenytkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät