Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Minun sormeni ovat aivan kangistuneet. Isä oli hyvin kaikkien vieraitten mieleen. Bruuno muisti hänet vielä Snellmanin juhlasta. He ihmettelivät vanhan Vuorelan tietoja, kun hän jutteli havaintojaan Helsingistä. Erittäin näkyivät isän jutut huvittavan neiti Fannyä. Hän laittautuikin pian ukon ystäväksi ja kieppui mielellään hänen ympärillään. Mutta sitten tuli totisempaa puhetta.
Ja toiseksi hän tunsi itsensä niin ylpeäksi saadessaan noin puoleksi totella ja puoleksi opastaa tottumatonta Heikkiä. Uutta eloa oli tullut kaikkeen Vuorelan väkeen. Ja nuori Liisa puikkelehti tuvasta aittaan ja navettaan ja maitohuoneeseen kahta toimekkaampana emäntänä. Heikki oli tullut maalle hyvin reippaana ja iloisena.
Kohta alkaa se suuri vieras maailma, joka ei tunne Vuorelan taloa eikä ymmärrä sen kotoisuutta. Siellä näyttää kaikki toiselta. Mitähän ne sanoisivatkaan kotona, jos Heikki vieläkin palaisi takaisin! Sillä olihan hän oikeastaan lähtenyt asiaa perille asti ajattelematta.
Iloisuus palasi vanhaan Vuorelan taloon, levisi koko perheeseen, työväkeen ja kaikkeen ympäristöön. Ja rovasti hykerteli käsiään. Hänelle oli vain pääasia, että hän oli saanut taas yhden oppilaan lisäksi. Kolme hän oli tätä ennen saanut liikkeelle naapurikunnissa; ja nyt neljännen vihdoin tästäkin, joka muuten oli kuuluisa vanhoillisuuden pesä.
Hän on temmattu irti juuriltaan, Vuorelan vankasta talonpoikaisesta kantatalosta, viskattu vieraiden ihmisten keskeen, oloihin, joita hän ei tunne, ja sivistyselämään, joka kuohuu hänen päänsä ylitse. Monta kertaa hän on jo menossa umpisukkulaan, mutta pelastuu sen sisällisen työn avulla, jota hän alituisesti tekee, omaa tietään, omaa totuuttaan löytääkseen.
Mutta vaikka rovastin oli näin yhä enemmän taivuttava niemeläisten puoleen, oli hänen vanha sydämensä kumminkin vuorelaisten. Rovasti käski Manua istumaan. Ja he puhuivat pitkään keskenänsä, isännästä ja pojasta. Lopuksi rovasti sanoi tulevansa Manun mukana Vuorelaan. Ehkä hänen käynnistään jotakin apua lähtisi. Vuorelan isäntä oli hyvillään rovastin tulosta.
Niemelä ei olisi toki uskaltanut, eikä sanomalehti olisi koskaan semmoisen miehen kirjoitusta painattanut. Ja sen jälkeen olivat rovastin ja Vuorelan entiset hyvät välit rikkoontuneet. Ei siis kumma, että vanha rovasti hämmästyi nähdessään edessään Manun tuon vanhan, kiivaan vuorelaisystävän. Rovastin pitkäripsiset, hyväntahtoiset harmaat kulmakarvat nousivat korkealle ylös pitkin ryppyistä otsaa.
Ja vanha Manu arvasi kohta isännän ajatuksen: Niin, niin, sanoi hän huoahtaen, ehkä aikaa myöten jos Jumala sallii tämä sama Heikki omassa kirkossamme saarnailee vanhoille korvillemme. Ja se olikin Vuorelan isännän ajatus. Jos Heikki pyrkii jatkamaan aloittamiaan lukuja ja jollei hänestä ole maanviljelijäksi, niin jatkakoon, ja varttukoon vain sillä tiellä.
Ennenkuin Niemelä pääsi kovaäänisestä naurunhahatuksestaan herkeämään ja ennenkuin rovastikaan oli jälleen sijoillaan, oli Vuorelan isäntä jo sanottavansa sanonut. Ainoastaan muutamat harvat olivat sinnepäin korvaansa kallistaneet. Vuorela puri huulensa yhteen. Tapahtui ensi kertaa, ettei vanhan Vuorelan sanoja kuultu. Kun ei kukaan sen enempää puhunut, äänestettiin lopuksi.
Yksinäisenä ja hiljaisena se kohosi korkealta sijaltaan kohottaen uhitellen päätänsä vastapainoksi sahan punakylkisille rakennuksille, jotka olivat alhaalla vesien tasalla. Ylpeä oli Vuorelan isäntä, ylpeä suvustaan ja maineestaan. Monet sukupolvet olivat häntä ennen askel askeleelta edistäneet Vuorelan viljelyksiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät