Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Ville ja minä olimme sinutelleet toisiamme siitä asti, kun olin ratsastanut hajareisin Villen jalkapöydällä. Tämä hyvä suhde jatkui, kun Ville minulle opetti »nahkapoikain äksiisiä» ja myös ylioppilaaksi tultuani, sillä Ville ei pitänyt piimälakkeja kovin korkeina herroina. Nyt hän kuitenkin puoleksi arastellen kysyi minulta, oliko maisteri kuinkakin korkea herra.
Tätä edisti myös eräs huhu, joka pitäjälle kuului levinneen, että uusi nimismies oli muka tullut juuri rosvojen etsimistä varten ja että setä renkeineen oli matkustanut pois nauttimaan kesälomaa. Sitkalla oli setä ankarasti kieltänyt talonväkeä kellekään ilmoittamasta, että olimme talossa käyneet, vaikka Ville tosin ei uskonut tästä kiellosta olleen paljon hyötyä.
Jo häntä nauratti taas, pää heilui ja nuuskaa hän veti sieramiinsa oikein kosolti. Kovempana entistään kaikui hänen äänensä: »Elä sinä mammani sitä sure, että minun kävi näin, Vaan sure niitä kauniita poikia, jotka minulta sinne jäi.» Heitä pois, mitä sinä niitä enää muistelet, sanoi Ville, jonka silmät alkoivat kovin veristää, kun täällä on toisia yhtä hyviä.
Hän takaisi itse uuden mahtisanan: Minä olen stiiknafuulia! Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, että hän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu.
Silloin eräänä sunnuntai-aamuna, jolloin koko talon väelle annetaan kahvia, sanoi Ville Miinalle: "Kuulkaas, emäntä" vanha emäntä oli jo aikoja maannut haudassa "minä pyytäisin, jotta saisin ottaa tänne velivainajani lapset, sillä minun pitänee nyt heille ruveta isäksi.
Setä oli tavattoman kalpea, mutta ei näyttänyt sairaalta. Kysyin, kuinka he olivat viipyneet niin odottamattoman kauan? Ensin ei kumpikaan vastannut, mutta sitten Ville vastasi: »Silloin haaksi haltiaton, kun on kippari kipeä.» Muutaman minuutin perästä oli keitokseni valmis, ja ruokahalua ei puuttunut.
Hyvinhän ne kuuluvat Kuopiossakin tytöt sotamiehistä pitävän ja Ville ei ole mikään tuhmatekoinen poika. Jo pienenä sanoivat, että »hyvin on isänsä näköinen.»
»Ei se nyt sattunut kotiin, on Pietarissa käymässä», selitti Ville. Otettiin tuosta eväät esille ja tuomiset Villelle. Eukko näet laittoi puolen tusinaa sukkia ja kolme paria alushousuja; minä taas olin hommannut emä jässäkän kartuusitupakkaa ja minkä mitäkin. Sain sitte ruveta maata vahdissa olevan sotamiehen sänkyyn, ja siinäpä se hurahti yö aina aamuun asti.
Räsänen siihen heräsi, töyttäsi Villeä kylkeen ja oli samassa silmänräpäyksessä ulkona. Ville ymmärsi, että nyt oli paha merrassa. Hän ehätti kuormien luokse; hevoset he arvon olivat tässä talossa saaneet lukolliseen liiteriin. Mutta ennenkuin hän joutui maillekaan, kuului pihasta armotonta huutoa, jyskettä ja tappelua.
"Vanhemmat lähettivät sinulle terveisiä," lausui hän taas hetken kuluttua, "ja käskivät sanomaan, että he ja Ville kohdakkoin tulevat täällä käymään. Jos tahdot, voisin heille kirjoittaa, että silloin toisivat pikku Katin mukanaan." Anna nyykäytti päätään. "Kuinka isä voi?" kysyi hän. "Vallan hyvin. Oikeinpa ilokseen näkee, kuinka suoraksi hänen selkänsä taas on käynyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät