Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Ei näkynyt... Ja kun ei Sohvi pitäne huolta ajasta eikä ole tullut vaikka lupasi, niin pysyköön, tottapa sitä lie ruvennut jänestämään viime tingassa, ja niin ei lähtenytkään. Eikä hän viitsinyt Sannalle virkkaa mitään koko niistä puheistaan Sohvin kanssa. Kävelivät kolmikannassa päärakennusta kohden, kopistivat portaita vastaan lunta saappaistaan. Silloin ajaa säväytti taas hevonen pihalle.
Mutta kun sitten rupesivat puhelemaan, miten onnellinen on se, jolla on siivoja lapsia, mainitsivat jonkun tytön, joka oli niin siivo, että ankaraa sanaa ei tarvinnut, niin Liisakin alkoi kehua muuatta toista tyttöä. Niin, ota sinäkin siitä esimerkkiä. Koettaisit olla yhtä kiltti! sanottiin hänelle. Liisa häpesi, painoi päänsä alas. Ja häntä halutti pyytää anteeksi, vaan ei viitsinyt.
Vähätpä siitä, ihmisillä on omat tapansa, ja eläimillä samaten; mutta me ratsastimme kaupunkiin ja saavuimme hyvissä ajoin auttamaan Spolinia. En, lempo vieköön, olisi viitsinyt lähteä uudestaan liikkeelle auttamaan teidän armoanne pulasta, ellei tyttö olisi niin hartaasti pyytänyt.
»Eihän se itkien paremmaksi tule», sanoi Liisa pyyhkiessään kyyneleitä, »mutta helpottaa se, kun saa itkeä. En minä olisi missään muualla viitsinyt itkeä. Yksin se on niin joutavaa ja ikävää.» »En ole saanut sinulle onneakaan toivotetuksi vielä», sanoi Viion leski, kun Liisa oli päässyt taas entiselleen. »Ei se ole myöhäistä vieläkään. Kätelläänkö sitten kolmas kerta.
Niitä Pekka katseli ja istahti eräälle mäntyisen kunnaan liepeelle, lähellä rakasta kotiansa, odottamaan yötä, kuin ei olisi viitsinyt valvonta-aikana mennä kotiin. Alakuloisena hän istui, pyhki hikeä otsaltaan ja kuunteli mäntyin raskaita huokauksia raikkaan pohjatuulen puhaltaessa ja mietiskeli tilaansa. "Surmaksi on pahalla valta, minkä minullakin näillä markkinoilla.
Mutta Montrosen miehet eivät olleet sitä lajia, jota tämä heidän eteensä leviävä ylevä ja samassa peloittava näky olisi säikäyttänyt. Moni heistä oli muinaista vuorelaisväkeä, jonka mielestä lumihanki oli oikein mukava vuode ja joka sen lisäksi ei olisi viitsinyt panna lumimöhkälettäkään päänalaiseksi.
Mutta sitten Olavi kääntyi jälelleen ja kysyi: Olikos vesi kylmää, kun niin huusitte? Ei ollut. Elli painoi päänsä rintaansa vasten ja meni juosten pihaan. Häntä olisi niin kovasti naurattanut, vaikkei hän oikein tietänyt, mikä häntä nauratti. Ei ollut Olavi työtuulella tänäänkään vielä, uimasta tultuaan. Ei olisi viitsinyt panna tikkua ristiin.
Ilman vaan. Kyllä se pappi oikeassa siinä oli, että esivaltaa on toteltava. Esivaltaa! hymähti Jaana. Niin, niin, nyykytteli Holli-Reeta päätään huolestuneena. Esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Eikö se keisari sitten enää sotamiehiä tarvitsekaan? kysyi mummo, joka tähän saakka oli vaeltanut äänettömänä. Kukaan ei viitsinyt vastata hänelle. Mummo horisi jo heidän mielestään.
Aina ja joka tilaisuudessa he olivat yhdessä ja suutelivat toisiansa, ja kaikki olivat sitä mieltä, että heidän olisi ollut paras mennä naimisiin, sillä ei sitä lopulta enää viitsinyt katsoa. Mutta heidän häänsä olivat lykätyt ainakin kaksi vuotta vielä tuonnemmas, sillä sitä ennen ei voinut olla puhettakaan välttämättömästä ylennyksestä, jota sekä suku että etiketti vaati.
Hän tunkeusi soittokalua, jonka luuli positiiviksi kutsuttavan, niin likelle kuin pääsi, ja kysymyksiä olisi hänellä ollut, jos millaisia tehdä, jos vaan soittaja olisi osannut taikka viitsinyt niihin vastata. Mutta vaikka ei Heikki vastauksia saanutkaan, ei hän sitä pahaksi pannut; pientä elävää ihmetteli hän niin, että tuskin tiesi, mitä kysyi.
Päivän Sana
Muut Etsivät