Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. marraskuuta 2025
Ontto maa, jossa luultiin maanalaisia holveja olevan, oli minusta suljettu luola, täynnä salaisuuksia, ja kirkossa, jonka hiljaisuutta usein etsin, loi päivänvalo välistä kummallisia varjoja käytäviin ja komeroihin, aivankuin olisi niissä liikkunut olentoja muinaisilta ajoilta.
Katukivet eivät olleet tukahduttavan yön aikana vielä ehtineet jäähtyä yhtävähän kuin talojen tiiliseinät ja peltikatot, mikä kaikki lämmöllänsä vaan lisäsi liikkumattoman ilman kuumuutta. Ei tuullut yhtään, ja jos tuulikin, niin toi vaan mukanaan tomua ja öljymaalin hajua. Väkeä oli vähän kadulla ja mitä oli ne hakivat kulkeakseen talojen varjoja.
Oikeastaan olivat sanat tuossa kirjassa melkein yhtäläiset kuin ne, joita Henrik oli käyttänyt. Mutta se oli kuitenkin toista kun ne tulivat hänen suustansa! Oi, jos hän pian tulisi! Ellen koski hiusneulalla lampunsydämeen ja tirkisteli liekkiin. Vähitellen rupesi hän nyykähyttämään päätänsä ja vähitellen punertava lampunvalo muuttui kuutamoksi. Varjoja näkyi tiellä. Tämä lainehti.
"Jollei tulevaisuus muuta näitä varjoja, ei kukaan minun heimostani", vastasi henki, "ole löytävä häntä täältä. Entä sitten? Jos on luultava, että hän kuolee, olisi se parempi, että hän kuolisi kohta ja vähentäisi liikaväestöä." Scrooge painoi alas päänsä, kun hän kuuli omat sanansa hengen suusta, ja katumus ja kova suru valloittivat hänet.
"Voi sitä, johon ne ovat menettäneet viehätysvoimansa. "Sinun maailmastasi haudan toisella puolen ei pelokkaassa sielussani ole kuvaakaan. "Sumua, varjoja harmaa epävarmuus vallitsee haudan tuolla puolen. "Kuinka Akilleus sanoo? "Tiedä Odysseus! Turha on lohdutus tullessa kuolon!
Mut vaikka se loistaa Voi hetkisen vaan, Se pimeyttä poistaa Ja varjoja maan. Kun synkkyys maan peittää, Se valoa luo Ja säteitä heittää Ja hyötyä tuo. Myös kynttilä pieni Mä pääll' olen maan. Tääll' kestävi tieni Ajan rahtusen vaan. Mut valoa näyttää Mun virkan' on myös, Oi, Herra, ett' täyttää Sen voisin mä työs!
Samassa silmänräpäyksessä olivat miehet ratsujensa selässä. "Erämaahan, ääneti, varovasti, kuin väijyvä tiikeri, mutta nopeasti, kuin siivekäs lintu!" Suhina sävähti kautta vuorten, kiitäviä varjoja vilahti yli tanteren. Keveitä pilviäkö yli kedon liiteli? Hiljainen yötuuliko se henkäili?
Niin, enemmän voimaa," lisäsi hän, "sillä rakkauden verralla kaikki kappaleet ovat paljaita varjoja; meillä ei todellakaan ole mitään, jollei rakkaus opeta meitä niitä käyttämään. Rakkauden verralla itse aatteet ainoastaan ovat kuolleita kappalleita, joita on pantu liikkeelle, kun rakkaus on tuuli, tuli, aurinko, joka liikuttaa ja virkistyttää kaikkia, mailman käytinvoima, sen elähdyttävä mahti."
Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta saksalaisten ikävöitsevät katseet tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä tulematta olevien varjoja. Ja vihdoin saapuivat hekin kansan miehet, nuo, joilla ei ollut muuta kuin pelkkä elämänsä isänmaalle alttiiksi annettavana.
ANNA. Iloksi tahtoisin olla sinulle, isä; mutta elämäni on kuin pimeä pilven ranta, se varjoja vaan luo kaikkialle. ROINILA. Ei totta totisesti, tämä ei kelpaa. Muutos tässä tulla pitää, lailla millä hyvänsä. Ei käy muuten laatuun. ANNA. Josko saisit mun multaan peittää, isä, parempaa muutosta emme toivoa voi. ROINILA. Elä puhu noin!
Päivän Sana
Muut Etsivät