Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025


Sit' olen aina saarnannut, Ett' oivan viran saankin. "Ja ihmetöitä yhtenään Saan maalimalle luoda! Voin huvikses nyt tuommoisen Pääkaupungille suoda. "Kaikk' katukivet järkiään Nyt pitää halki entää Ja osteri, niin raikas, suur, Jok' ainoasta lentää; "Sitruunanneste tuoksuinen Kuin kaste maata peittää Ja sade katukuoppihin Vain Rheininviinaa heittää."

Nyt en enää tarvinnut etsiä Stefania, enkä olla levoton hänestä! Matka oli pitkä ja vaivaloinen, ja Lontoon hälinä ja melu näkyi ikäänkuin tulvailevan vastaani. Kuinka kovilta katukivet tuntuivat jalkojeni alla, ja miten lyhtyjen valo liikkui silmieni edessä! Säälin itseäni, yksinäinen, turvaton vaimo kuin olin.

Tuon tuostakin repäisi salama rikki pilvet ja valaisi häikäisevästi uusien talojen vastamaalatut seinät ja tekeillä olevat uutisrakennukset sekä märät katukivet. Pitkän aikaa kuljettuaan he vihdoin salaman valossa äkkäsivät kummun, jolla Libitinan pieni temppeli seisoi, sekä kummun juurella ihmisiä, muuleja ja hevosia. "Niger!" huudahti Vinitius hiljaa.

Katukivet eivät olleet tukahduttavan yön aikana vielä ehtineet jäähtyä yhtävähän kuin talojen tiiliseinät ja peltikatot, mikä kaikki lämmöllänsä vaan lisäsi liikkumattoman ilman kuumuutta. Ei tuullut yhtään, ja jos tuulikin, niin toi vaan mukanaan tomua ja öljymaalin hajua. Väkeä oli vähän kadulla ja mitä oli ne hakivat kulkeakseen talojen varjoja.

Siinä oli muka vähän vastamaata kaupunkiin tultaessa, ja tietysti sen täytyi siinä kävellä niinkuin hyvässäkin mäessä. Ja sitten siellä oli mutkaiset kadut ja kiperät katukivet... Ei ollut elävän sielua liikkeessä, koko tuo vanha raihnainen kylä tuntui kuolleen lailla lepäävän viattoman vanhurskautensa iankaikkista unta. Siellä ajeli kuin pitkin Pompejin haudoista kaivettuja katuja.

Hän katsahti taakseen kuuromykkää tyttöä etsiäkseen: tämä oli kadonnut. Hän tarttui toisen kerran hattuunsa ja kiiruhti ulos. Mitä monsieur tekee kahdella hatulla? kysyi nenäkäs sanansaattaja. Muutamain minuuttien kuluttua istui Paul vaunuissa, jotka kiitivät ensin Norrbrota ja sitten Kuningattarenkatua kohden, niin että katukivet tulta iskivät.

Katukivet tuntuivat polttavan jalkoja ja Nehljudof oli polttaa kätensä koskettaessaan issikkarattaiden lakeerattua siipeä. Hevonen juosta lonkutti velttona pölyisiä ja epätasaisia kivikatuja myöten; issikka torkkui; mutta Nehljudof istui ajattelematta mitään ja katseli välinpitämättömästi eteensä.

Mutta lukemattomat rypyt hänen suunsa ympärillä näyttivät nyt tyhjiltä ja synkiltä, sillä se omituinen hymy, joka niissä tavallisesti väreili, oli kadonnut. Oli maaliskuu vuonna 1829, yksi vuoden kauneimpia päiviä. Lumi oli äskettäin sulanut, katukivet olivat kuivat, ilma lenseä, ja leivot lauloivat korkeudessa.

On kuollut äänes kaiku korvissain, on hukkunut se humuun vieraan väen, ja niinkuin sytyttyään sammuu säen on olentos nyt mulle muisto vain. Sua hain ma kesken kadun kulkijain, mut outoja vain ympärilläin näen ja ohjaamana kohtaloni käden nyt jatkan yksinäistä kulkuain. Ja katukivet soittaa yöt ja päivät: »sun nuoruutesi hetket taakses jäivät ja aurinkoinen onnes, tou'on työt».

Sen ahtailla kaduilla käveli iltasin heti auringon laskun jälkeen kesäkuu oli näet juuri kulumassa ihania, vaaleatukkaisia Rheinin-rannattaria, jotka, kohdatessaan muukalaisen, lausuivat hänelle suloisella äänellä "Guten Abend!" muutamat heistä eivät vielä silloinkaan palanneet kotiinsa, kun kuu nousi vanhojen rakennusten jyrkkien kattojen takaa ja pienet katukivet kuvautuivat selvästi sen liikkumattomien säteitten vaaleassa valossa.

Päivän Sana

gardien

Muut Etsivät