Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Jaloon otsaan oli ruumiillinen kipu tai raskasmielinen alistuvaisuus piirtänyt syvät vaot, jotka näyttivät niin vierailta näissä nuorekkaissa kasvoissa. Marmorinvalkoinen kalpeus ja heleä puna vaihtelivat nopeasti läpinäkyvillä poskilla. Pitkä, mutta veltto vartalo tuntui tuskin pysyvän liitoksissaan ja vain erinäisissä tapauksissa se hämmästyttävän nopeasti ponnahti täyteen pituuteensa.
Steerforth, joka ojensi minulle kättänsä enemmän kylmäkiskoisesti ja komeasti kuin ennen; mutta kuitenkin minä huomasin sen, ja se liikutti minua sammumattomalla muistilla vanhasta rakkaudestani hänen poikaansa kohtaan. Hän oli suuresti muuttunut. Hänen pulskea vartalonsa ei ollut enään niin suora, hänen kauniissa kasvoissaan oli syvät vaot, ja hänen hiuksensa olivat melkein valkoiset.
Isättömän pojan ilottomat lapsuudenvuodet, vuosikymmenien taistelu, vastukset ja menestys, työn ilo, nuortuva vanhuus, joka ikäänkuin vain lämpeni ja syveni loppua kohti niinkuin hyvän peltomiehen vaot syvenevät vuosi vuodelta. Nyt tämä!
Mun huonehessani seinäll' on Yks kuva halpa ja koruton, Se siinä ollut on monta vuotta, Ja aina ihaelen ma tuota. En tiedä, mi siinä viehättää, Lumenko peittämä harmaa pää, Vai surun uurtamat vaot nuoko, Vai silmän lempeä tuike tuoko. En tiedä; mutta niin lämmin on Sen läheisyys kuni auringon, Ja onpa kuin hänen katsannastaan Heloittais taivahan rauha vastaan.
Ja nukkuissa katosivat hänen piirteistään elämän surujen jäisten tuulten uurtamat vaot, poskille palasi vieno puna, suu avautui puolihymyyn, hän nukkui kuin lapsi, syvän levon onni ilmeessään. Sillä välin istui Bengt yhä kannella, tupakoi ja luki sanomalehtiä.
Ja hänen harmaat hiuksensa ja otsan vaot nuot molemmat pystysuorat, kun hän ajattelee ja hänen suunsa tiveys ja hänen sisään painuneet poskensa näyttävät minusta tavallansa yhtä kauniilta, kuin äitimme tyven otsa ja hänen huultensa lempeä luonto, joka on niinkuin hymyn koitto, ikäänkuin hyvyyden laki olisi muodostanut jokaisen taipeen.
Mut vuoren huipulla linna vuos vuodelta vaan häviää, Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven päälle jää. Mun huonehessani seinäll' on Yks kuva halpa ja koruton, Se siinä ollut on monta vuotta, Ja aina ihaelen ma tuota. En tiedä mi siinä viehättää, Lumenko peittämä harmaa pää? Vai surun uurtamat vaot nuoko? Vai silmäin lempeä tuike tuoko?
Tyyn' on sää, ihana ilma, Kuu paistoi Kutumäeltä, Päivä Pätsivuoren päältä. Jo on aika nosta nuorten, Kun on vanhat valvehella, Ikäpuolet istumassa. "Nouse pois nokinen poika! Vaivaiselta vuotehelta, Poloisilta pääaloilta, Nokiselta nuotiolta, Kylän kynnöt kyntämättä, Kylän vaot vakoamatta.
En tiedä mi siinä viehättää, lumenko peittämä harmaa pää, vai surun uurtamat vaot nuoko, vai silmän lempeä tuike tuoko. En tiedä; mutta niin lämmin on sen läheisyys, kuin auringon, ja ompa kuin hänen katsannastaan heloittais taivahan rauha vastaan. Ma tuntikausia ihaillen kuvoa tuot' yhä katselen, ei sulho kultoaan punastuvaa niin tyystin katso kuin minä kuvaa.
Mahtava otsa, säkenöivät silmät, hyvin kaareva nenä ja poskien syvät vaot kertoivat suurista ajatuksista sekä suuresta voimasta niiden toteuttamiseksi ja antoivat kasvoille majesteetillisen, ylevän ilmeen, mutta hyväntahtoinen, vento piirre suun luona ilmaisi suuresta, hiukan harmahtavasta parrasta huolimatta, lempeyttä ja viisautta, jolla kuningas miespolven kuluessa oli palauttanut kulta-ajan Italiaan ja kohottanut valtakuntansa sellaiseen kukoistukseen, että se jo silloin muuttui sananlaskuksi ja runoilijat siitä lauloivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät