Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Koska kattila oli raskas, täytyi käyttää vielä muitakin keinoja saadakseen sitä maasta ylös, mutta näitä ei tiennyt kukaan muu kuin torppari. Tätä kuunteli Valtteri suurella kummastuksella ja piti aika hauskana saada koko kattilallisen kultarahoja. "Mutta mitähän niillä tekisin", sanoi hän. "Antaisinkohan ne isälle?" "Taitaapa olla parasta", arveli Joonas.
Nuolena viuhkasi Villi pitkin tietä, ja kristityt kokivat turhaan estää sen menoa, sillä Villi hyppäsi rentonaan keppien yli ja mahdoton oli sen kulkua pidättää. Kristityt ahdistettiin nyt vuorostaan takaisin, pakanat nostivat riemuhuutoja, ja Valtteri vilkasi mahtavasti ympärilleen, kuin Cæesar Farsalon taistelussa. Hän oli koko ylpeä Villinsä puolesta.
"Uh", sanoi Valtteri, kuin pääsi ahventen valtakunnasta. "Pelasta Lunkentus! Pelasta Lunkentus!" huusi hän ensimmäiseksi, suu vielä täynnä vettä. Vesi valui hänen vaatteistansa ja saappaat äänsivät sipp, sipp, kuin hän jalkojansa liikutteli. "Mitä minä huolin Lunkentuksesta!" ilveili Joonas, puoleksi mielissään, puoleksi vihoissaan, ja nyt hän meloi venettä yhdellä airolla rantaan takaisin.
"Rakas Valtteri," sanoi hänen äitinsä, "ethän sinä toki rosvoksi rupea, joka lyö ihmisiä kuoliaaksi ja ryöstää heidän omaisuutensa. Se on häpeällistä, poikani. Paitsi sitä ei meidän maassamme löydy munkkejakaan." "Jos ei munkkeja ole, niin löytyneehän koulupoikia", vastasi Valtteri. "Ne minä määrään edestäni lukemaan." "Mutta jos et osaa lukea, vetävät viisaammat sinua nenästä", sanoi isä.
"Lähde nyt kauniisti kotiisi, Valtteri, niin tulen vähän matkaa saattamaan", virkkoi vanhus. "Mene kotiisi ja paina mieleesi, mitä sanoin. Joka kerta, kuin näet kuun, niin muista ajatella: kas tuolla sama kuu, jota kerran narrina ajoin takaa, kuin menin metsästä aarteita hakemaan. Silloin sain kuulla aarteen löytyvän, joka on kaikkia muita kalliimpi, ja se aarre on Jumalan sana.
Nyt hengitti lumiruhtinatar jäisen pohjatuulen kylmyyttä, ja samassa muuttui Valtteri pieneksi lumihiutaleeksi, joka hyöri tuhansien muiden hiutaleiden joukossa autiossa avaruudessa. Tämä oli sekä lystillistä että surkeata; mutta Valtterin suurin huoli oli saada tietää, mihinkä Pässi oli joutunut. Samassa aukasi Valtteri silmänsä ja huomasi makaavansa omassa sängyssään, ja pää tuntui raskaalta.
Harvoin uskalsivat sitä laskea nekään, jotka Taivasmäellä olivat rohkeimmat. Mutta Valtteri luotti Pässiinsä ja päätti tehdä retken Sokurimaahan. Päätös pantiin toimeen. Kaikki pojat ja tytöt katselivat tätä ihmettä. Valtteri kiipesi ylös mäkeä ja Pässi seurasi häntä kuin koira. Päästyänsä niin korkealle kuin mahdollista oli, tarttui Valtteri suitsiin, istui kelkkaan ja komensi mars!
Mutta Valtteri ei kuullut eikä nähnyt; hän vain mietti, mitenkä saisi kristityt ajetuksi hilaan asti. Hän heitti kiekon täydellä voimalla, mutta se sattuikin kiveen, poukahti korkealle ylös ja putosi vaunuihin, joissa maaherra ajoi rouvinensa; keskessä istui pieni tyttö, Aino, jolla oli Jeppe niminen rakkikoira sylissään.
Valtteri ensimmäisen kerran pulassa. Valtterin kodista, Lunkentuksesta ja raitaisesta hameesta. Lähellä tietä on talo, nimeltä Kotiaho. Muistanethan vielä kaksi kaunista pihlajapuuta sen punaisen aidan vieressä, ja kaivon korkeine vinttineen, ja kasvitarhan kauniine marjapensaineen, jotka keväällä aikaisin vihannoivat ja kesällä marjojen runsaudesta notkistuvat maahan.
Vihoissaan heitti hän pyssynsä pois. Samassa kulki pieni paimentyttö ohitse. "Anna, ystäväni, minulle vähän maitoa", sanoi Valtteri, sillä nyt tuli nälkä toden perään. Kuin tyttö näki tuon karvaisen ilmiön, turkit nurin päällä, paperitötterö päässä, heiluvat höyhenet ja pitkän parran, huusi hän pelosta ja juoksi tiehensä. Mitä uskoi hän muuta, kuin että Valtteri oli itse ilkeä metsän mörkö!
Päivän Sana
Muut Etsivät