United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuraavana kesänä istui usein iltasilla kalpea, kuihtuva nainen tuon matalan tuvan ulkopuolella ja silmäili ajattelematonna Tunturijärven tyynen veden yli. Hänen vaaleat hiuksensa olivat järjestämättömissä kähäröissä hänen otsansa ympärillä, laihat, melkein lävitse hohtavat kätensä lepäsivät toimettomina hänen polvillansa; hän näytti ajatuksiinsa vaipuneelta.
Soitantoa hän ei enää tahtonut kuulla, pieni klaveri pysyi suljettuna hänen siellä ollessaan. Mutta Maryn häntä vienolla, sortuneella äänellään puhuteltua hän havahti ja leppeästi vastasi, jopa tyttö raukan vaan itseänsä liikutettuakin hän siihen päin katsoi, niin ajatuksiinsa vaipuneelta kuin näyttikin.
Samalla lailla oli hän tehnyt usein ennenkin kertomuksensa kuluessa, mutta sitten oli hän taas ojentautunut ja jatkanut kertomustaan. Minä odotin, että hän tekisi nytkin niin, mutta kun hän näytti ihan kuin uneen vaipuneelta, kysyin minä häneltä, oliko hänen elämäkertansa jo lopussa. Johan sitä on siinäkin, sanoi hän kolkosti, kohottamatta päätään.
Hän nousi ylös ja meni lastinsa luo satamaan, nuhteli Joonasta, torui miehiänsä, nurkui kaikkea, niinkuin hänen tapansa oli; mutta keskellä kaikkea vaikeni hän taas ja näytti niin outoihin ajatuksiin vaipuneelta, että tuskin huomasi, mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Lasti purettiin, alkoi tulla ilta, ja yhä vielä seisoi vanha Larsson syviin mietteihin vaipuneena laivansa suuren maston juurella.
Hän etsi silmillään saksalaisia vartiosotamiehiä; Morellen raunioille oli niitä asetettu useampia, ja hän saattoi nähdä niiden tummat varjot, mutta myllyn tykönä ei hän huomannut kuin yhden ainoan, joka seisoi vastaisella rannalla liikkumattomana suuren pajupensaan luona. Miehen unelmoiva katse oli suuntautunut etäisyyteen ja hän näytti syviin mietteisiin vaipuneelta.
Tuommoisia kauniita iltoja oli sekin aika, jona Jaakko näytti erinomaisemmasti ajatuksiinsa vaipuneelta; luultavasti hän ajatteli nytkin menneitä ja kenties tuleviakin aikoja. Mari oli myös siinä ja äänettöminä istuivat he kamarissaan pitkän ajan. "Minä olen tässä miettinyt jotain", sanoi Jaakko vihdoin, katkasten siten äänettömyyden. "No mitä vainen?" kysyi Mari. "Että lähdemme kaupunkiin".
"Hänen vanhempansa ovat kuolleet. Hän on nyt orpo, vaan hänpä onkin kohta aikaihminen", lausui mummo. "Kohta niin, vai on vanhemmat molemmat kuolleet?" Sitä sanoessaan ja kauvan jälkeen näytti mies ajatuksiinsa vaipuneelta. Väliin hän veltosti sivulleen katseli ja näytti kovin uniselta.
"Niin toki, Jumalan kiitos!" sanoi Katru huoaten ja ottaen itsellensä hyvin hurskaan ja arvokkaan näköisen aseman. Sinä iltana ei asiasta puhuttu sen enempää. Martti vaan näytti niin ajatuksiinsa vaipuneelta, ett'ei hän näyttänyt asuvan tätä mailmaa; hänen nykyinen olonsa näytti kalan elämältä.
Tämä oli ottanut mukaansa muutamia aseellisia palvelijoita, sillä tila kaupungissa oli sellainen, ett'ei turvassa saattanut yksin kulkea kaduilla, varsinkaan pimeän tultua. Nojaten isänsä käsivarteen kävi Naomi vankilasta kaupunkiin vievää jyrkkää, kapeaa katua. Kaupunki näytti nyt uneen vaipuneelta. Niin hiljaista ja rauhaista oli kaduilla.
Erik katsoi synkästi eteensä; sitte sanoi hän äkisti: Kerro hänelle vain terveisiä, minä olen ehkä kotona ennen, kuin kumpikaan teistä arvaa odottaakaan minua. Matkalla asemalle näytti neiti Hanna erittäin ajatuksiinsa vaipuneelta; ihan varmaan oli hänellä jotakin mielessä, mutta hänen oli vaikea saada sitä sanotuksi. No, saanhan tervehtiä Lillyä? Lillyä.