United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanokaas: Siis mistä johtui, että niin suin-päin te pakoon puikitte ja istumaan jätitte meidät? ettekä nyt palaa mukana Nathanin? Niin vähänkö vaikutti Recha teihin? Vai niin paljon? Niin paljon, paljon! Näytättehän mulle hätäisen, ansaan jääneen lintupolon! Vain oitis mulle rakkautenne häneen, lempenne mieletön, nyt myöntäkää, niin jotain sanon teille... RISTIRITARI. Mieletön?
Tiedättehän että olen saanut virka-eron. Nora. En voinut sitä estää, herra Krogstad. Olen ponnistanut ja pitänyt puoltanne viimeiseen asti, mutta siitä ei ollut apua. Krogstad. Niin vähänkö teidän miehenne teitä rakastaa? Hän tietää mihin vaaraan minä teidät voin saattaa, ja kuitenkin hän uskaltaa Nora. Kuinka te voitte luulla hänen saaneen sitä tietää? Krogstad. Ei, enhän sitä nyt luullutkaan.
Nyt, kuulkaas... Mutta suokaa anteeksi, en tiedä vielä laisinkaan, kuinka teitä kutsutaan." "Vihdoinkin! Te olette todellakin ajoissa sitä ajatellut?" "Voi, Jumalani! Se ei ole mieleeni johtunut. Minä tunsin itseni niin kokonaan onnelliseksi." "Minua kutsutaan Nastjenkaksi." "Nastjenka'ko? Eikö mitään muuta?" "Onko se teille liijan vähän, te tyytymätön?" "Liijan vähänkö?
Kyllä taidat lorista, epäili Viija. Kuka se niin osaava olisi ollut? Vähänkö niitä on, kun ne oikein miestuumasta rupeavat toista sortamaan. En minä vielä usko sitä, sanoi Viija ja meni arkulleen, josta toi kirjenipun ja heitti sen Petun eteen. Tuossa on nuokin! Nyt täytyi Petun heittäytyä hyvin surkeaksi ja hän oikein rukoustamalla taivutti Viijaa uskomaan, että se on tuo kirje valhetekoa.
Katos sitä vaan, kun oli keimee! puhui musta talonpoika heiluen lihavan tamman selässä, pörhöisine, koskaan harjaamattomine partoineen. Hänen vieressään ajoi rautaisia liekoja helistellen toinen vanha, laiha, ryysyinen talonpoika. He veivät hevosia yösyötölle valtatien vierustoilla ja salaa kartanon metsässä. Antaisi muka maan ilmaiseksi, kunhan kirjoittaisit alle; vähänkö ne ovat meitä vielä nylkeneet.
Kovin, sanoi, painaa hauta, Trofimitsh; kovin painaa: pois tekisi mieli, pois tekisi"... "Näethän", virkkoi Rietu; "liian vähänkö lie elänyt vai mitä"... "Katsos kummaa!" arveli Lauri. "Enhän minä luullut kuolleita muulloin saavan nähdäkkään kuin muiston-lauantaina".
Vähänkö sinä luulet ruoan ja yösijan täällä kaupungissa maksavan? Taikka jos et ole tyytyväinen meillä olemaan, niin kursi keinoihisi! Jaana uhkasi ilmoittaa asian poliisille. Ilmoitapahan jos tahansa. Kyllä poliisi aina tuollaisen kutjun korjaa. Tokkopa sinulla on kirjojakaan? Jaana käveli taas päiväkauden. Mutta maailma alkoi näyttää jo hyvin mustalta hänen mielestään.
Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan täällä nähnyt. Audotja. Ettekö koskaan? Voi Kolja, Kolja? Kosmin. Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on tuttu! Audotja. Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta Audotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua. Kosmin. Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani, tuo repaleinen vaimo? Audotja.
Se tuo on tällä kertaa vereksintä, että isä on näyttänyt pojalleen mallia, mitenkä yksinäisyydestä päästään. Eikö enempää kuulu? Vähänkö tämä on kerrakseen? Vähän se on, leventeli Tuomas. Minulle kuuluu enemmän. Mitäpä enemmän sinulle kuuluisi, kuin että äidin tulet saamaan, pidä itse muusta huoli. Se on vähän se. Minulle kuuluu enemmän, usko pois.