Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Tämä hirveä onnettomuus tai mitä suurin onni kuinka vaan tahtoo sanoa on tapahtunut todellakin aivan poikkeuksellisissa olosuhteissa. UUNO: Aivan varmaan. POLISIMESTARI: Sitä en tiennytkään! UUNO: Mutta tuossahan isäni jo tuleekin.
Henrik alkoi nyt jostakin käsittämättömästä syystä käydä yhä enemmän alakuloiseksi, niin että Uuno rupesi, seuraa hakien, tekemään tuttavuuksia matkustajien kanssa, antautuen näiden kanssa kaikellaisiin käytännöllisiin keskustelu-aineihin. Jonkun maanviljelijän kanssa käytiin ensin läpi kaikki isonjaon järjestelyasiat.
Ja sitäpaitsi sopiva kuritus hänen röyhkeydestänsä. UUNO: Hyvä on. LEENA: Mitä? Mitä hän soitti polisikonttoriin? UUNO: Ah, muodollisuuksia. LEENA: Voi, että sinä toki pelastuit! UUNO:
Katsoppas, minä olen ruvennut harrastamaan astronomiaa, sanoi hän, ja lisäsi sitten selitykseksi: tähtitiedettä. Niin, niin, kyllä ymmärrän. Vai niin. Sinä aijot varmaan geodeesiksi? Niin onhan sitä monta tietä auki. On, on, sanoi Uuno miettien jotain. Olet siis käynyt observatoriolla? Kävinhän minä siellä, sanoi Henrik epävarmasti. Oletko professorin omalla johdolla tehnyt työtä?
VALTANEN: Sellaiset jutut pitää tukahuttaa, ei niitä saa levittää, Leena. UUNO: Niin, Leena, pitää aina valehdella, ei saa koskaan puhua totta. ROUVA VALTANEN: Mutta lopettakaa jo, lopettakaa! VALTANEN: Valdemar, tule ylös luokseni. Täällä näyttää olevan aivan mahdoton saada järkevää sanaa vaihdetuksi. Mennään. ROUVA VALTANEN: Sinun ei pitäisi noin ärsyttää isää!
LEENA: Tämän jälkeen ymmärrän hyvin, että meidän on eroominen. UUNO: Ja jos on, niin pitää erota heti, muutenhan se tulee hetki hetkeltä vaikeammaksi. LEENA: Niinkö että heti ettäkö ihan nyt tuosta tuosta noin menisin ohitsesi? UUNO: Niin no, täytyy tietysti sanoa hyvästi. Hyvästi. LEENA: Oletko sinä hullu, me nyt rupeisimme sanomaan toisillemme vielä hyvästi!
MARTTA: Sanokaa kerrankin, kuinka rikkaita me oikeastaan olemme? ROUVA VALTANEN: Kuinka lienee. Valittaahan isä aina, että olemme aivan konkurssin partaalla. UUNO: Hermosairautta. Vainohulluutta. Vähintäin seitsemän miljoonaa. ROUVA VALTANEN: Mutta sanokaa, mitä pitäisi? VALDEMAR: Joutavia. Tuommoiset ajatukset eivät vie muuhun kuin toimettomuuteen.
Henrik puolestaan ei olisi ymmärtänyt panna semmoista arvoa ylioppilaana olemiseen: hän oli vaan istunut koulunpenkillä kunnes tuli eteen tutkinnot, suorittanut ne ja päässyt ylioppilaaksi. Mutta Uuno pyrki omin ehdoin sinne, omalla tarmollansa, oli tehnyt itsekseen työtä koko talven.
Uuno valmistui juuri sanomaan jotain myrkyllistä ja alkoi jo tapansa mukaan heiluttaa sitä varten etusormeaan, mutta silloin Johannes ilmestyi sisäovelle ja sanoi ankarasti: Henrik ja Uuno, tulkaa nyt vaan katsomaan.
Uuno makasi Henrikin kanssa hänen huoneessaan. He eivät olleet vielä alkaneet juttelujaan, jotka edellisenä iltana olivat kestäneet yli puolen yön. Uuno riisuutui äänetönnä ja kiipesi vuoteeseensa. Siellä hän rutisti pehmeän tyynyn kyynäspäänsä alle ja nojautui poskellaan kättänsä vasten. Kuules, Henrik, sanoi hän: mitä sinä oikein pidät Hannasta?
Päivän Sana
Muut Etsivät