Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Sallikaa, rouva ilmaista syvimmän osanottoni ja sinä kunnon veli, älä sorru, seiso tammena myrskyssä niinkuin olet aina ennenkin seissyt... UUNO:
Tietysti ei takaisin-maksamista voinut Gabrielilta odottaa. Ja pane postiin, heti rautatielle tultuasi, eikä vasta Toijalassa, jossa et ehkä ehdi, ja niin se myöhästyy. Minä kirjoitan samalla Gabrielille. Ole ihan huoletta mamma, kyllä minä toimitan, sanoi Uuno. Me matkustamme tiistaina. Taas Henrik kuuli, että hän matkustaa tiistaina.
Isä sanoi jo viime kerralla, että parasta kun Uuno ei tulisi enää ollenkaan kotiin. Sellainen häpeä perheellemme! Hän on täysissä voimissaan, mutta asiassa täytyy olla jotain muuta, josta en pääse perille. LEENA: Ah, täti, hän tulee varmaan ihan kohta. VALDEMAR: Mistä sen tiedät? LEENA: En tiedä mistä minä ... mutta hän on jo tulossa, hän on ... no tuossahan hän onkin!
LEENA: Mitä tarvitset sinä voida? Elämme ja olemme niinkuin ennenkin. UUNO: Vaikkako sinä tulet hänen vaimokseen? LEENA: Eihän sinun ja minun rakkaudessa ole mitään sellaista! Näemme niinkuin ennenkin joka päivä toisemme, saamme aina ajatella toisiamme se ei ole mitään pahaa, saamme milloin hyvänsä puhutella toisiamme, eihän sekään ole mitään pahaa. Mitä me vielä kaipaisimme, sano!
Hän meni suoraa päätä papan luo ja Uuno kuuli kuinka hän sanoi: anna minulle anteeksi, ja pappa siihen vastasi: anna sinäkin minulle anteeksi liiallinen kiivauteni, ja kuului kuinka pappa taputti häntä syleillen selkään. Sitten suljettiin ovi eikä kuulunut muuta kuin että he keskustelivat. Ja he keskustelivat kahden tunnin ajan.
Vielä kaksi tuntia, ja jo oli muidenkin nousuaika. Hehei sanoi jo Uunokin, venytellen käsiään. Huomenta. Huomenta, vastasi Henrik kääntymättä päin. Etkö aijo vielä nousta? kysyi Uuno. Kohta. Anna minun vähän vielä nukkua. Uuno rupesi, hiljaa viheltää sihistäen, hyvällä mielellä pukeutumaan; nähtävästi hän kiirehti pian puutarhaan, jossa tytöt tavallisesti olivat aamulla.
Siitä oli jo viisi vuotta. Uuno veli, se maamittarin oppilas, oli silloin vasta lyseon viidennellä luokalla. Hänestä ei sitten koskaan tullutkaan ylioppilasta. Henrik oli juuri suorittamassa pääsytutkintoja koulusta, ja näiden ja ylioppilastutkintojen väliajalla oleskeli kotona.
Repikää se palasiksi. UUNO: Tulkaa lähemmäksi. UUNO: Kätenne, isä. UUNO: En. Olisin vaan tahtonut... Mutta te ette voi vieläkään itkeä minun kanssani. VALTANEN: Valdemar, niin Valdemar! LEENA: Sinä olit minusta säälimätön. UUNO:
UUNO: Vai niin, eikö tarkoituksena siis ollutkaan »totuuden ilmisaaminen»? Minä luulen äsken kuulleeni
Niin neiti T:lläkö? On, mutta ainoastaan hiukan, ei se häiritse, se päinvastoin vähän sopii hänelle. Juuri niin oli Henrikkin ajatellut. Uuno asettui nyt todenteolla makuulle, pitkäkseen, ja hän nukkui Seinäjoen yöasemalle asti, jonne juna saapui illalla. Henrik herätti hänet.
Päivän Sana
Muut Etsivät