United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yksi kaksi kolme Miranda laski niitä kymmenen ja arveli, että kaipa niitä oli vielä enemmänkin. Pian emä piiriä lennellen palasi paikalle katsomaan, millä kannalla olivat asiat. Se näki Mirandan kumartuvan ja poimivan maasta yhden sen rakkaista ruskeista keräsistä ja sitten vielä toisenkin, uteliaana, mutta hellävaroen.
Hän ei nähnyt minua ja kääntyi oitis vaimoonsa. Ihmettelin, kun en ketään tavannut portailla vastassa; sanottiin, että Irenen sulhanen on tullut sairaaksi, puhui tuo mies. Irene riensi isäänsä syleilemään ja hän selitti muutamalla sanalla, mitä oli tapahtunut. Tulija kääntyi nyt uteliaana minun puoleeni.
Nosti valkoisen uutimen syrjää ja katseli uteliaana lähestyvää joukkoa; vaan samassa sattui Ines luomaan silmänsä ylös ja säikähtyen vetäisi hän pörröisen päänsä takaisin, pudottaen uutimen nurkan äkkiä paikoilleen. Olga ja Hanna kävelivät rinnan; Woldemar liittyi heihin kohta alussa ja pian Tirrinkin askelet osuivat kohdalle.
Minun Indialainen isäntäni ojensi minulle pyssyni; minä maksoin yösijani muutamalla lantilla ja paperisikarilla, kysyin tietä ja ratsastin matkaani, kiitollisena kuitenkin vielä hänelle toivoen: "Jumala teitä suojelkoon!" Hän katsoi perääni puoleksi uteliaana, puoleksi huolimattomasti ja kontti sen jälkeen koirineen majaansa takaisin.
Portti oli auki ja hän meni sisään. Kuinka ihmeellisen ihanata täällä olikaan! Seinät loistivat kullalta ja suojissa oli katetuita pöytiä, joissa oli kultaisia astioita täynnä simaa, mansikoita, mesimarjoja, pähkinöitä ja kaikenlaisia hedelmiä. »Varmaankin olen nyt Metsolan kartanossa», arveli Niilo, ja kulki uteliaana suojasta suojaan.
Ja hän ojensi vapisevan kätensä ottamaan maljaa, mutta ei jaksanut viedä sitä huulilleen. Kun Vestinus sen näki, otti hän maljan ja auttoi Chilonia. Sitten hän tuli ihan hänen korvansa juureen ja kysyi uteliaana ja hätääntyneenä: "Ovatko raivottaret sinun kimpussasi? Mitä?..." Vanhus tuijotti häneen suu auki, ikäänkuin ei hän olisi käsittänyt kysymystä, ja rupesi siristelemään silmiään.
Mihinkä paikkaan ne sitten jäivät? kysyi Viija uteliaana. Sinne jonnekin lähitienoolle, sanoi emäntä. Eiköhän ne sitten vielä olisikaan tänne joutuneet. Emäntä näytti vähän pettyneeltä toivossaan. Viija ei jaksanut kysyä enää mitään. Hänen mieleensä jysähti niin pahoja ajatuksia, ettei hän ikinä olisi tahtonut kuulla tuota kertomusta.
«Ole vaiti, lipokieli!« lausui ukko. Hän kehoitti työhön, mutta jäi seisomaan yhtä uteliaana kuin muutkin. Vaan katsellen ulos järvelle istuu kamarissa nainen. Hänen poskillansa lepää vaaleus, jonka takaa väliin puhdas ruusu pistää esiin. Hänen silmänsä ovat kyyneliä täynnä, mutta kumminkin niistä loistaa autuas hohde. Hän on syviin ajatuksiin vaipunut. Maria on tuo nainen.
»Menetkö sinä sitten taas?» kysyi uteliaana Elsa. »Menenpä tietystikin!» Elsaa olisi myös haluttanut, vaan mikä lie ollut, joka aivan kuin peloitti.
Siihen oli liimattu painokirjaimia, niinkuin oli ollut siinä kirjeessäkin, jonka hän oli saanut kaupungissa, ja joka nyt vasta hänen mieleensä johtui. Hän ei ollut sitä sen enempää tarkannut, ei tiennyt suuntiakaan mitä siinä oli eikä muistanut, mihin se oli joutunutkaan. Uteliaana hän luki nyt tämän lipun.