United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iltasin peitti taivaanrantoja sakea usva, ja ilmassa lemusi palaneen metsän käry. Sanomia oli kuulunut Lapista päin, että kulovalkea raivosi siellä äärettömissä kiveliöissä, joissa ei ollut yhtään ihmisasuntoa. Olipa jo sattunut pienempiä metsäpaloja rantamaillakin, mutta suurempaan vauhtiin ne eivät olleet päässeet. Kuivuutta riitti yhä.
Tuolla se tarkoittaa naapuria, ajatteli Söderlingska. »Mutta voi sitä ihmistä, jolle hänen omatuntonsa ei enää sano mitään! Tuleepa kerran hänen matkallansa yö, tai yllättää hänet merellä usva, jolloin ei tähtiä tuika eikä kuu kumota. Mihin hän silloin joutuu? Kuinka hän silloin löytää pelastavan väylän pois karien keskestä, joiden yllä ja ympärillä meri ärjyy?
Sieppasin vaatteet kainalooni ja menin rantaan, jossa peseydyin ja pu'in päälleni. Aamu oli jokseenkin viileä, niin että hieno usva lepäsi tyvenen järven yli. Muutamia pilviä näkyi tuon muuten niin kirkkaan taivaan itäisellä ilmanrannalla ja nepä ne herättivät minussa toiveen, että aamun kuluessa vielä hyväkin onkimatuuli saadaan. Vasta tuntia myöhemmin lähdimme järvelle.
Siellä Virui vahva vaaleen-harmaa usva, Eikä nähty rantaa, vettä, saarta. "Koetas itse löytää tietä tuolla," Virkkoi, "kukaan muu ei venheell' lähde, Jalkaisin on järvi pitkä kiertää Eikä hevoseni sulle jouda." Vanhus kuultuansa tylyn sanan Astui hiljaa rantaan, venheen työnsi Vesillen ja usvass' alkoi soutaa.
Tämä on jo tuntenut syvyyden haudasta pelastamansa immen ja pian tervehtii Vaalinkin silmä pelastajaansa. Myrsky asettuu, usva haihtuu. Aurinko loistaa jälleen. Muutamia päiviä risteilee laiva vielä merellä. Viimein on se kuitenkin palausmatkalla satamaan.
Tuntui kuin olisi sisäistä näköäni peittänyt usva hajonnut; minä huomasin, että elämäni olisi mennyttä kalua, jos minut huomattaisiin, ja pakenin murhapaikalta samalla kertaa riemuiten ja vavisten. Minun haluni tehdä pahaa oli samalla kertaa saanut tyydytyksensä ja kiihokkeensa: rakkauteni elämään oli korkeimmillaan.
Metsäkyyhky, joka oli rakentanut pesänsä sinne, lensi vuorille, sillä sen poikaset kuolivat. Kivillä istui sammakoita, ja rannan ruoho oli keltaista. Yöllä kokoontui paksu, valkea usva veden yli, niin että tähdet eivät voineet pilkoittaa sen läpi, ja päivällä hieno valkea sumu peitti veden, että auringonsäteet eivät voineet päilyä sen pinnalla.
Tunturikoski kohisi jymisevällä äänellä, juuri kuin jos kuljetettaisiin joitakuita pattereita kanoonia horjuvaa siltaa myöten maa vapisi vienosti niin kuin se tavallisesti ennenkin teki, ja tuo valkea usva, joka alituisesti peitti putouksen, näytti tiheämmältä ja tiheämmältä kuin tavallisesti.
Edessä on hänellä muutamia isoja kiviä, hänen maasta irroittamiaan, joista hänen pitäisi rakentaa puutarhaan aitaa. Niitä hän nyt katselee, ja vuoroin ympärilleen, uneliailla silmillään, joihin auringon aamuiset säteet koskevat päästessään yhä enemmän sinne viileään notkopaikkaan. Lahden rannalta hälvenee kylmä usva verkalleen.
Aamun kultainen usva oli juuri paennut vaaran ympäriltä. Kahden suuren kuusen välissä oli kivi. Siltä kiveltä se näkyi. Ja lehmät unohtuivat. Sydän alkoi oudosti sykkiä. Heikki näki suuren savupiipun, näki kosken vaahtoisen putouksen, näki outoja rakennuksia ja ihmisiä, jotka siellä liikkuivat paljon ihmisiä, jotka kulkivat edestakaisin. Mitä ihmeen ihmisiä ne olivat?