United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä en viihdy heidän seurassaan. Minun täytyy ulos, sinne, missä minua uskotaan ja missä itsekin saan jonkinlaisen uskon, että olen sitä, mitä minusta luullaan. Tätä vaivaa minä pakenen, kun jätän kesken jonkun vaikeuden, voittamatta sitä; kun päätän tyytyä siihen, mihin en ole tyytyväinen. Jollen pakenisi enkä haihduttaisi sitä, tiedän, mimmoiseksi se kasvaisi.
Sillä kun ajattelen jumalaa, ajattelen samassa myös sinua, enkä sitten tiedä kumpaako minä enempi ajattelen, se niin kummallisesti sotkeutuu, ja sitten minä taas ajattelen vaan sinua. Silloin minä aina tulen levottomaksi ja soisin että kaikki olisi entisellään. Mutta se menee pian ohitse ja minä taas uskon että tämä on ainoa tie elämään. Miksi en minäkin voi uskoa yhtä lapsellisesti? Niin, miksi?
Hulluna kuin olin minä uskon aivan lujasti, että silloin olin kerrassaan hulluna tunsin kuitenkin sydämessäni vähän sääliä vanhaa miestä ja hänen seuralaisiaan kohtaan. Mielelläni olisin myös, jos mahdollista, pelastanut miesparan vieressäni. Mutta me kuljimme semmoista vauhtia, että kaikki pelastus oli mahdotonta. Vicenza jäi taaksemme me olimme siitä vain vilahdukselta valoa nähneet.
Mutta heti ensi hämmästyksen jälkeen, nämät sanat avasivat heille Johanneksen sydämmen selko selälleen, ja he olivat niinkuin äärettömän aukon edessä, jonne oli pimeä katsoa vaan siksi, että se oli niin syvä ja rajaton. Johannes ei koskaan arvostellut uskon asioita.
Jok' ei kiusausta torju, Sillä himo kiehuu. Itse Herra totuutensa Liekin virittääpi Mieliin uskovaisiensa Uskon elättääpi. Käy'ös uskontaisteluhun Rohkeana, sielu, Vaikka tuimaan otteluhun Tulet, syvä nielu Helvetin ei vetää saata Mieltä vilpitöntä, Ken ei syntiin käyne maata Unta järjetöntä. Herran käsi ohjaileepi Ajan kuohulaineet: Kansakunnat rankaiseepi.
Mitä siinä auttoi Hinkin selitellä puhetta järjettömäksi! Niinkuin meren hyöky, aalto aaltoa ajaen, levisi uuden uskon innostus laumaan. Jo alkoivat Hinkin lähimmätkin kääntää kasvonsa hänestä puhujaan päin. Toiset nousivat ja hänen ympäriltänsä hajoten tunkeutuivat lähemmäksi puhujalavaa.
"Joll'et olisi mitään sanonut, niin luulenpa melkein, ett'en koskaan olisi tullut sinua ajatelleeksi sillä tavalla". "Minä uskon, että ne, jotka kuuluvat yhteen, kyllä ymmärtävät toinen toistansa, jos ei sanaakaan tule puhutuksi". "Ne, jotka kuuluvat yhteen ? Ehkäpä! Muistatko, mitä kerran sanoit rakkaudesta?" hän kysyi. "Ja voitko muistaa, mitä sinä vastasit? Olet tyhmä, sanoit". Hän hymyili.
"Sinulla on äitisi silmät, vaan Jakobsohnin kasvojen piirteet... Nämä helmet ovat nähneet paljon perheen onnea ja kauniita rauhallisia, loistavia aikoja; mutta ne ovat myöskin paenneet roviota ja muita suvaitsemattoman kristin uskon kauheita kidutuksia." Hän hengitti raskaasti hiukan aikaa.
Tämä hänelle puhui samaan tapaan kuin edellisetki, tuomitsi häntä ja kehoitti häntä syntien tunnustukseen. Anna lupasi ne todistaa hänelle anteeksi. "Mutta minä en usko teidän todistuksianne", sanoi Leena. "Tunnusta sentään leikilläsikään syntisi, niin minä uskon sinulle avuksi". Näin piirittivät villiläiset Leenaa kaikilta puolilta.
Totisen uskon, suoran sydämen hänessä huomaat ensi katsannolla, ja hyv' on olla sun, niin rauhainen kuin alla oman kotikatoksen ja oman isän turvissa on olla. Yht' älä nimeä sä lausu vaan, se muistost' ikipäiviks haihtukahan: hän valmis kaikkea on kuulemaan, mut Viaporia jos mainitaan, on rauha poissa, myrsky valloillahan.