Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
»Ja jos minä tahtoisin», sanoi nuorukainen tarttuen kiivaasti hänen toiseen käteensä, »uskaltaisinko minä tahtoa?» Veri pakeni tytön kasvoilta eikä hän saanut sanaakaan sanotuksi. »Uskaltaisinko minä?» kysyi nuorukainen uudelleen. »Eikö jokaisen täydy itse tietää, minkä verran hän uskaltaa?» sai hän vihdoin vaivoin vastatuksi.
Mutta hän ei nyt, kuten ennen Narvan luona, tahtonut panna kaikki onnen nojaan. Hän vartoi hetkeä, joka hänelle oli vähimmällä vaivalla antava vihollisensa. Hän vetäysi samalle rannalle Worsklan jokea, missä Ruotsalaiset seisoivat. Hän pääsi sinne onnellisesti; ja nyt päätti Pietari, jos siksi tulisi, uskaltaa kenttätappelun.
Mutta pitkäksi kävi aika ja vilukin tuli tuossa pihalla seisoessa ja hän oli päälliseksi vielä niin väsyksissä. Kunpa toki tohtisi mennä tupaan! Ei; hänen täytyi pyrkiä; henkensä edestä täytyi koettaa eikä pelätä. Uskaltaa pitää saavuttaakseen voiton. Hän meni oven taakse; kätensä vapisivat ja sydämmensä sykki. Mutta nyt kuului kävely. Hän säpsähti ja sivahti syrjään; kukahan se oli?
»Sepä olisi ensi kerta!» hymähti nuorukainen. Tyttö kumartui uudelleen kastelemaan, nuorukainen yhä läheni. »Onkohan hän niin julkea, että uskaltaa ruveta puhuttelemaan?» tyttö uteliaana itseltään kysäsi. »Se kai olisi hänen tapaistaan. Vaan koettakoonpas!»
Jos tuohon vastenmieliseen nummeen kätkeytyi joku vaikea ja vaarallinen arvoitus, niin oli tämä mies todella sellainen toveri, jonka puolesta saattoi jotain uskaltaa, varmana siitä, että hän rohkeasti ottaisi osaa taisteluun.
Sinun isäs' uskaltaa, ja majesteetin täytyy hyväksyä tapahtunut tapaus, jos kohta hän kauhistuu sitä. Ajatteletko sinä? O, keksi sinä tie, joka minut viepi vapauteen! Puhu ja ravitse elävän sielun elävää toivoa! FERDINAND. Vaikene! O, vaikene! Joka sanalla lisäät sinä minun epätoivoani. Ei tässä löydy mitään keinoa, ei neuvoa, ei pääsyä.
"En voi sitä tehdä, en uskalla, sillä mitä hän ajattelisikaan, kun tämmöinen konna ja roisto uskaltaa vielä tulla hänelle kirjoittamaan!" sanoi Kalle surullisesti. Poissa oli nyt häneltä tuo kelpomiehisyys ja sanansa pitäväisyys, joista hän niin usein kerskasi ja jonka nojalla hän oli pyrkinyt kunniaan ja maineeseen.
Kirjoita nimesi tuohon kontrahtiin. SELMA. Minä en mene kenenkään palvelukseen. SAARA. Yhäti sama röyhkeys, sama hävyttömyys. Uskaltaa mokoma äidilleen sillä tavoin vastata. SELMA. Sinä minun äitini! SAARA. Kas, kas! No tuo lie ainakin isäsi. Kuudetta käskyä et enää muista; muistatko neljännen? SELMA. Isäni ei minua milloinkaan sellaiseen käske. SAARA. Niilo, sano hänelle! Auta minua!
Mutta en minä pelännyt. KERTTU: Mitäpä sinä olisit pelännyt? ALLI: En tiedä. Välistä minä pelkään aivan tyhjästä. Nyt en minä esimerkiksi ollenkaan tahtoisi uskaltaa mennä junalle. KERTTU: Mutta Maijuhan tulee sinua saattamaan. ALLI: Vaikka. Sinäkin olet niin vakavan näköinen aivan kuin sinä pelkäisit jotakin. Mitä sinä pelkäät? KERTTU: Mitä minun pikku palleroiseni lepertelee!
Yksi asia painoi kuitenkin raskaasti mieltäni, ja se oli se kun hän oli taipunut ryyppimään. Kun hän oli niin kärsiwällinen nykyään, päätin minä uskaltaa muistuttaa häntä siitä. 'Mutta, rakas Heikki älä nyt suutu minä pelkään niin kowin, kun sinä olet ruwennut... rohkenin minä muistuttaa. 'Onhan sitä ... onhan tuota tullut, mutta eihän se niin ... woinhan senkin heittää... sanoi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät