Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
Ahkerasti askarteli hän myös huhdassa loukkuinensa, ja useinpa sieltä palasi hän, kantaen jänön poikaa pullistuneessa pussissansa. Tapahtui kerran, koska hän taasen asteli katsomassa pyydyksiänsä, että hän loukussa näki erään ruskean elävän.
Tuuli vinkueli ulkona, ja Hilja istui alakuloisena miettien elämäänsä. Hän ajatteli itseksensä: »Melkein aina täytyy neidon noudattaa tärkeimmissä asioissa muitten mieltä. Silloin kumminkin, kun hän sydämmensä ystävän valitsee, valitsee hän oman mielensä mukaan. Mutta voi, useinpa hän tässä valitsemisessaan pettyy!»
Vuorelassa sitävastoin oli ainukainen, sinisilmä lapsi. Se oli Heikki. Se oli Vuorelan emännän silmäterä. Useinpa hän istuen kuistin alimmalla portaalla tuuditteli tätä lastaan illansuussa, kun päivä oli mailleen menossa ja surullisesti paistaen punasi navetan valkoista seinustaa. Lauloi tuutulauluansa, surunvoittoista laulua, maailman avaruutta, kovan onnen kolkkoutta, hyvän onnen lyhyyttä.
Noita sanan=solmuja olikin hänellä niin runsas warasto, ett'ei sitä asianhaaraa tullut koskaan esille, johon ei Perälän Mikko olisi osannut wiskata äkkiä mausteita ja höysteitä. Useinpa oliwat nuot sukkeluudet runolliseenkin muotoon puetut.
Ei silmää, jok' ei salamois, kun kuului nimi tää, pois haihtui nurku, huoli pois, pois puute, pakkassää. Taas Suomen karhu rynnäköi, ravisti kämmentä ja löi. Useinpa urhon harmajan etäällä kodistaan tuon nimen kuulin lausuvan yön hangell' istuissaan; viluhun lämmintä se loi, se kodin, kaiken hälle soi.
Alperttiakin oli käskenyt minulta kirjojaan piilossa pitämään, mutta sain minä niitä kuitenkin houkutelluksi, ja sitten minä niitä päivät pitkät paimenessa luin. Ja kun tulin yön ajaksi karjan kanssa kotiin, niin kerroin kaikille, mitä olin päivällä lukenut, ja useinpa Alperttiakin kysymyksillä ahdistelin, eikä se aina osannutkaan vastata, vaikka oli kouluakin käynyt ja minä en.
Kansan alamaisuus näyttäytyy myös sen puheessa. Itsepä ylhäisimmätkin nimittäytyvät, hallitsiaa puhutellessaau, hänen orjikseen; useinpa vielä "kehnoiksi orjiksi". Keskinäisessä seurustelussaan eivät he koskaan sano "minä", vaan "teidän alammaisin palvelijanne". Ruhtinaan päätä he sanovat "temppelin huipuksi," hänen silmiään "jalokiviksi" ja hänen kasvojaan "auringoksi."
Me emme liioin kerskuko, sanomme kumminkin: muu Suomi, ellös ilkkuko, jos meill' on hoikka kukkaro, jos köyhiks' keksittiin. Useinpa pelto kultainen se sulla kellerti, kuin meidän vaivan, viljehen kumohon löi vihoillinen ja poltti tuhkaksi. Ja monta kertaa sattui niin, kuin meitä vainot löit, kuin vaimot, lapset kaadettiin ja miehet sortui sotihin, sä rauhan leipää söit.
Anna taasen oli luonteeltaan hiljainen, ollen oppilaana kerrassaan mallikelpoinen, mutta hyvin useinpa kävikin niin, että hän sai kotonaan nuhteita pienemmistäkin virheistä kuin veli sen sijaan pelasti nahkansa. Tämä ei, onneksi kyllä, herättänyt Annassa mitään kateutta, vaan olivat sisarekset päin vastoin mitä hellimmin toisiinsa kiintyneitä.
Avorintaisina, viinimärkinä, naarmunaamaisina parveili noita kuninkaan tai oikeammin herra de Tréville'n muskettisotureita kapakoissa, julkisissa kävely- ja pelipaikoissa reuhaten ja viiksiään väännellen, miekkojaan helistellen, halukkaasti tyrkkien kardinaalin miehiä kylkeen kun missä heitä kohtasivat; useinpa paljastellen aseitaan keskellä katua ja tehden senkin seitsemiä temppujaan; toisinaan menettäen henkensäkin, vaan varmoina siitä, että heitä itkettiin ja kostettiin; usein vuorostaan surmaten ja varmoina siitä, ettei heiden tarvinnut homehtua vankihuoneessa: olihan herra de Tréville heitä takaisin vaatimassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät