Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Sen rinteen alla on suoperäinen alanko ja siinä ovat mättäät täynnä, että kihisee, ja niin suuria! Ja Kalle selitti tarkoin marikon, missä se on. Tulepa varsin! yllytteli Kalle Ullaa. Ulla sanoi välinpitämättömästi, että hän menee omaan marikkoonsa, jonka hän tietää semmoisen, että parempaa ei voi olla.
Parempiahan ovat omenat, joita ulkomailla kasvaa puut täynnä! Ja viikunat ja rusinat! arveli joku poika, joka oli Kallen uskoon taipuva. Tytöt katselivat Ullaa kysyvästi. He olivat vahvasti uskoneet tähän asti, että Jumala syö marjoja. Mutta onhan ulkomailla omenia niin paljon kuin haluttaa, ja Jumalahan saa ottaa mitä tahtoo!
Tytöt itkivät ja lupasivat, että he antaisivat vaikka kaikki marjansa, jos vain vielä pääsisivät kotia. Pojat, joita Ullan joukossa oli vielä muutamia pieniä, olivat yhtä nöyriä. Ja kaikki aivan kuin rukoilivat Ullaa, jolle heidän mielestään Jumala ei voinut olla vihassa, kun hän oli viime kerralla uhrannut, vaikka ei olisi hänen tarvinnutkaan. Ulla oli tyyni ja rauhoitti heitä.
Hellällä kädellä vei hän lusikan Tapanin huulille, ja raitis vesi näytti tätä virkistävän, hän näkyi tuntevan rouvan. Tahdotko lisää? kysyi majurinrouva ystävällisesti. En, vastasi poika ja käänsi päätänsä paremmin nähdäksensä rouvan. Samassa temmattiin ovi auki ja sisään astui kelmeä mies kasvojen piirteet vimmastuneina. Se oli Martti. Hänen katseensa kohtasivat ensiksi Ullaa.
Siinä oli aivan kuin jotakin salaperäistä, jonka vuoksi tytöt ihan palvelivat Ullaa marjaretkillä. Ja pojatkin varoivat, että eivät suututtaisi häntä. Mutta Raution Kalle hänet suututti! Kerran kun tulivat marjasta, niin Kalle ei uhrannutkaan jumalanmarjoja.
Oli sääli vähän, kun kotia ei jäänyt ollenkaan. Mutta saavathan he huomenna. Ja paljon toivoivat he saavansa. Ulla vakuutti. Pienehkön saavillisen vei Ulla jo sinä päivänä marjakauppiaalle. Ja vanhempansa ja naapurin akat ihmettelivät ja kehuivat Ullaa. Mutta illempana hän tapasi Kallen, joka muitten poikien kanssa tuli marjasta.
Emäntä ei Ullan puhetta oikein uskonut, mutta päätti kuitenkin sopivalla ajalla Vilholle ilmoittaa Annilla olevan sulhon. Sitäpä Lukkarin Ullakin juuri oli toivonut. Nyt hän meni taas kotiin päin, mutta poikkesi vielä Syrjän torppaan. Anni oli päivällisen toimessa, mutta isänsä ja äitinsä istuivat tuvassa Lukkarin Ullan sisälle tullessa. Liisa käski Ullaa istumaan.
Mutta Ulla heistä oli kummallisimman näköinen ja seisoi kuin tuomittu yhdessä kohden. Mikä tuolla Ullalla on? Toiset selittivät, että Ullalla on vaatteet nurin, jotta osattaisiin kotia. Se on koko noitaämmä! nauroivat pojat. Hän noitaämmä! Jos tosiaan muuttuukin noitaämmäksi, semmoiseksi, joka pääsiäisyönä lentää kylpyvasta pyrstönä! Kallen kävi sääliksi Ullaa, joka rupesi itkemään.
Käännetään tuo leninkikin oikein! sanoi Kalle, riisui sen Ullalta, käänsi ja puki taas päälle. Hän auttoi ja vaali Ullaa kuin pientä sisarta. Ja kaikki muutkin olivat niin ystävällisiä. Mutta Ullan oli omituisen paha olo.
Kallen udellessa sai Ulla itkunsa seasta vaivalla selitetyksi, että hän oli ottanut jumalanmarjat kuopasta. Kalle antoi Ullalle täydellisen synninpäästön, niinkuin ainoastaan lapset voivat antaa toisilleen. Ja Ullakin nyt näki, miten metsässä päivä paistoi kirkkaasti. Iloiten ja laulellen palasi joukko kotia. Kotona ihmeteltiin Ullaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät