Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kun alakanavasta on päästy, niin eipä ole nyt koskia vähälle aikaa. Seitsemättä peninkulmaa on näet taas järvimatkaa, Oulujärveä. Uljaat, avarat ulapat, Paita-,
ja sen laulussa soi meren kaiho, meren vihreän vaara ja hurma: merivihreät silmät jo nähnyt oon, ne on eloni elo ja surma. Hyvät, hellät silmät, myöhään, kovin myöhään haastatte mulle! Oli aikanne kerran, korpihin kun eksyin harhailulle. Läpi korpien nousta jo ehdin rajavuorelle maailman kahden: meren näin, elon tummat ulapat. En lammen vangiks, en lahden!
Ikkunan alla on ruispelto ja pellon yläpuolella mäki. Minä nousen usein aamulla sinne kävelemään. Jyrkkä polku vie sen selälle, ja siellä on suuri, huoneenkorkuinen kivi, josta näkyy vaara vaaran takaa, jonne etäisten pitäjäin kirkkojen ikkunat kuin tulessa palaen kimmeltävät, jonne syvät lammetkin metsän sisästä tuikkavat ja leveänä hymyilynä aukenevat isot ulapat.
Oli kuin olisin elänyt henkien maailmassa, jossa avautuvat rauhalliset, salaperäiset onnen ja lemmen ulapat. Ja tämä lohdullinen sieluntila ei jäänyt tämäniltaiseksi. Se jatkui seuraavina päivinä. Minä tunsin olevani kuin uusi ihminen.
Mutta me tiesimme, että se oli samanlaista muuallakin, me kuvittelimme saman taivaan kaikkialle ja kaikkialle nuo kukkulat, nämä niemet ja nuo uinailevat saaret ja tyynet ulapat. Me näimme Suomenniemen ulkonevan epämääräisen suuresta itäisestä mantereesta, kiilautuvan kuin uljaan laivan, kokka eteenpäin, pyrkimässä läntisiä maita kohti.
Te lentävät pääskyset ylhäällä tuolla, miks täytyy, ah miksi mun täytyy kuolla: Maan murheista nousisin kauas pois, jos lintujen siivet minulla ois. Maan, taivaan mahdit, sanokaa, mitä uusi päivä tarkoittaa. Kedot vihreät, ulapat merien, mitä tunnette, aamujen nousevan kun näette aina uusien?
Ylpeä, suoraselkäinen kuusikin oli taistelussa olemassaolonsa puolesta saanut muuttua maata matelevaksi katajaksi ja armoa anovana ja nöyrtyneenä hiipiä rinteitä ylös. Meri ja sen yhä enemmän aukenevat ulapat oli saanut heidät vaikenemaan.
Ne turhaan merkkiä etsivät, mitään ei näy, ei majakan välkettä mistään pimeytehen. Mun laskinluotini pohjaa tapailee. Mihin käy se? Ylt'ympäri ulapat vaikenee. On vastaus haudattu mykkään syvyytehen. En jaksa ma enää katsoa itseäin, en kuulla kaipuun vuota mun sisässäin, joka lakkaamatta mun sieluni yössä pauhaa.
Ja pohjoistuuli, tuo kotoinen vihainen viimamme, se on tässä kuitenkin meidän vapautemme paras ystävä ja apumies, pannen suuret ulapat imemään saartavia jääjoukkoja pois rannoiltamme ja murtaen ne palasiksi aaltojen mylläkässä ulompana merellä.
Vasta sitten, kun Anti ilosta ulvoen karkaa vastaan kotijärven jäällä, josta se on kuullut tutun tiuvun ja hyppää rekeen ja nuolee nenän, huulet ja posket, ja minä sitten hänen kanssaan kaiket päivät hiihtelen Kurkisuon lumiset ulapat ja saaret ja takalistot, vasta sitten minä pääsen hänestä rauhaan. En kuitenkaan kaipauksestani häneen. Hän oli poissa, kun tulin takaisin.
Päivän Sana
Muut Etsivät