Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Elias pudisti laukkuaan hartioillaan, heitti kaikki käsistään pois, nakkasi laukkunsa maahan, nosti sen sitten rahille ja alkoi päästää sitä auki. Auaistuaan otti leivän ja veitsen, leikkasi aika palan ja ojensi sen miehelle. Mies ei ottanut, vaan osoitti poikaa ja tyttöstä, niille piti muka antaa. Elias antoi palan pojalle. Poika tunsi heti leivän, kurottihe, tarttui siihen molemmin käsin ja katosi kasvoineen leipään. Uunin takaa tuli tyttökin ja seisahtui katselemaan leipää. Elias ojensi palan sillekin. Sitten leikkasi vielä palan ja antoi ämmällekin.
Tyttökin kuunteli sanojani hämillään, pää painettuna maata kohti ja piirrellen jotakin oksallaan kellertävään hiekkaan. Sitten hän nosti silmänsä, vilkaisi vuoroin merkkeihin hiekassa, vuoroin minuun, ikäänkuin kysyäkseen jotakin mutta pakeni sitten äkkiä kuin vedenneito ilkeää faunia." "Hänellä mahtaa olla kauniit silmät?" "Niinkuin meri! Minä upposinkin niihin kuin mereen.
"Entäs pikku Mai, mitä sinä tahdot?" kysyi Eugen, pannen pois "pikkuisen" ja ottaen Main syliinsä. Mai tuli hyvin vakavan näköiseksi. Hän rypisti otsaansa ja katsoi miettien eteensä, sitten hän kietoi kätensä Eugenin kaulaan ja sanoi hitaasti ja selvästi: "Isän pikku Mai tahtoo pienen oravan." "Minkälaisen?" kysyi Eugen yhtä vakavalla ja toimessaan kuin pikku tyttökin.
Tyttökin, jonka voittamiseksi hän oli tehnyt rikoksen, muistui hänen mieleensä vain hämäräin, unentapaisten ja kauhistavain väliaikain perästä ja silloinkin vain tyhjänä muistona, vieraana nimenä, jonka oikeaa mieltä ja arvoa hänen ei nyt ollut aikaa muistella. Lauri oli nyt jättänyt taaksensa tuon pienemmän hiekkakuopan ja ajoi sen korkean kuusen ohitse, missä metsäpolut yhtyivät.
Tyttö kääntyi huhutessaan, huomasi nuorukaisen, säpsähti, punehtui ja seisattui paikkaansa. »Olavi ?» »Annikki!» Hän hypähti alas ja riensi nopeasti tyttöä kohti. Tyttökin läheni. »Sinäkö täällä? Etkä virka mitään, aivan säikäytit!» »Aijoinhan minä virkkoa, mutta en kerjennyt.» He kättelivät lämpimästi, toverillisesti.
Mutta hän oli huomaavinaan niinkuin tyttö olisi katsellut häntä ihmettelevin silmin ja sitten kysynyt: »Ymmärtääkös tästä...?» »Kyllä siitä ymmärtää sisar», vastasi Uutela sellaisella äänellä, että tyttökin heti oivalsi: niinhän se on, kyllä sisar ja veli aina toisensa ymmärtävät. »Pannaan sitten näin», jatkoi Uutela taas mietelmiään. »Muistui mieleeni se Maija-vainaan hauta.
Jota enemmän Thorbjörn tuijotteli, sitä enemmän Synnöve hymyili, ja edellinen tahtoi samoin kuin tyttökin polvillensa penkille. Silloin tämä nyökäytti päätään; poika katsoi hetkisen vakavasti tyttöön: sitten nyökäytti hänkin. Tyttö hymyili ja nyökäytti kerran vielä; poika nyökäytti taas, ja uudestaan, ja sittenkin vielä kerran.
Ja kaipauksen tyttökin tunsi, katsellessaan kallion kukkulalta veden ääretöntä valtakuntaa, jonka aallot synkällä pauhinalla vaahtoellen särkyivät kalliota vastaan. Olihan tuolla hänen rakastettujen vanhempainsa kylmä, syvä, musta hauta, haaksirikkoisten surkea kalmisto, joidenka lepopaikkaa ei mikään muistopatsas, ei risti eikä vihanta ruohokumpu osoittanut!
Ja keskustelu vieri kuin iloisesti loriseva virta, jonka mukana he molemmat seurasivat, täynnä valoisia, herääviä kevätunelmia. Ja jos miehen yhä enemmän valtasi ajatus, että tuo nainen oli kaunein, minkä hän koskaan oli nähnyt, niin alkoi tyttökin katsella miestä orastavan rakkauden kirkkaan hohteen läpi.
Melkein jok'ikinen aamu itki hän samaa asiaa. Tyttökin noustessaan aina huomasi, että äiti oli itkenyt, vaan ei hän voinut sitä muuksi käsittää kuin taudin tuottamaksi suruksi. Vihdoin huononi äiti siinä määrässä, ett'ei Elsa voinut jättää häntä ensinkään yksin, vaan täytyi hankkia kotimies niin kauvaksi, kuin hän hankki lääkärin apua ja rohtoja kaupungista.
Päivän Sana
Muut Etsivät