Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Kun minä lähestyin häntä, kuulin jonkun laulavan niin hienosti, niin kauniisti, ja auran aisain välistä välkkyi jotakin. Entäs sitten? Niin se välkkyi kuin valkea. Kun ajoin lähelle, niin huomasin, että hän oli kiinnittänyt auraansa viiden kopeekan vahakynttilän; se paloi vaan, eikä sitä tuulikaan sammuttanut. Itse hän käveli uudessa paidassaan auran jälessä, kynti ja lauloi pyhiä virsiä.
Hän otti hatun päästänsä, ja muutamain minuutien kuluessa, syvän hiljaisuuden vallitessa, jota ei tuulikaan häirinnyt, luki hän vakaisella äänellä rukouksen kuolleiden ylitse, ja tässä painostavassa, myrskyä ennustavassa, äänettömässä ilmassa, jossa ei tuulen löyhäystäkään liikahtanut, kuuluivat hänen pienimmätkin sanansa aivan selvästi.
Erään kerran jo sanoin renki Pekalle, kun ruvettiin maata: »Mikä se nyt lienee, kun en minä tiedä mitään tulleeksi ja tuntuu kuin olisi viisi penniä poissa.» »Siitäkö sinun on paha mieli, ettei ole hyvää mieltä? Eihän se ole tuulikaan aina yhdellä sijalla. Vedähän unta päähäsi, niin kyllä huolet kaikoaa», sanoi Pekka ja paneusi nukkumaan.
Kun ompi kesä-ilta, Ei liiku tuulikaan, Ja päivä taivahilta Jo luopi ruskoaan. Niin sääsket silloin entää Ja laulain tanssivat, He koittaa pilviin lentää, Kun leivot riemusat. Vaan päivän koitteessa, Ne tuuli hajottaa, Ja juuri riemutessa He maahan lankeaa. Mun lauluin! lentää saatte Myös pikkusääskinä, Vaan kohta kuihtukaatte, Kun kaikuu Väinölä.
Joka mies kiiruhti akkunalle, ja Faller ilmotti Lentsin huoneet Morgenhaldessa olevan lumen alla. Faller riensi kirkolle soittamaan hätäkelloa. Harvat ne olivat, jotka kaukaa tulivat, kun ilma oli niin armoton, eikä tuulikaan vienyt kellon ääntä kauaksi. Pilgrim ja taiteilia olivat ensimmäisiä, jotka kirkolle tulivat.
Tyyneempänä lainehti järvi; tuulikaan ei enää varsin kovaa käynyt, kun oli päästy saarien suojaan. Vedet kantoivat äänet aina rantoihin saakka, josta taas heleänä kaikuna takaisin tulivat. Puut heiluttivat oksiaan, lehdet tärähtelivät, heinät ja kukkaiset nuokkuivat, kun he ohitse soutivat. Anna Sohvi riemastui. »Sepä vasta kaunista oli. Laulakaapas vieläkin.»
Ja nytpä oli kuiskaamista ja juttelemista, iloisia silmiä, sydämmiä, joiden iloa ei tuulikaan voinut häiritä, vaikka se möristen ja äkäisenä tunkeutui portaille saakka ja puhalsi kynttilää, niin että se löyhähteli. Pastori istui huoneessaan, nauttien mukavuuttaan. Tuli rätisi uunissa; siellä tuntui lämpöiseltä ja hyvältä ja lattialle oli levitetty pehmeä, lämmin matto.
Attila tarttui sitraan, soitti muutamia akordeja ja lauloi: Yksin istun ja lauleskelen, Aikan' on niin ikävä, Vesi seisoo ja linnut laulaa Eikä tuulikaan vedätä. Oisko pursi ja punapurje Millä mennä merten taa, Sieltä tuottaisin kullalleni Pivon kultaa ja hopeaa.
Emäntä toi nyt kahvipannun pöydälle ja sanoi hymyillen: »Nyt täytyy juoda alastonta kahvia. Ei satu olemaan entistä juustoleipää ja yö on, joten ei keritä laittaa. Ja tuolla meidän varsinaisella juustoleipämestarilla Hetvillä on jalka poikki, senkin tähden tässä ollaan niin köyhyyden rajalla.» Nyt ei ole juustoleivän päältä tuulikaan.
PASANTERSKA. Kyllä meidän, ukko kulta, pitää lähteä käymään siellä. Tuossahan on laiva valmiina, sitä ei tuulikaan heiluttele. Mutta aivanko vahingotta te teitte sen pitkän matkanne? JUNKKA. Ei tokikaan. Pekka Piipari PASANTERSKA. Herra hyvästi siunatkoon! Miten Pekka raukan kävi? JUNKKA. Pekka raukalta putosi mereen piippu, joka oli sellaisesta maasta, missä ei Pasanterikaan ole käynyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät