Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Heidän hedelmistänsä te tunnette heidät." "Vaimo," sanoi isäni hiukan suutuksissa, "minä olen nähnyt hedelmiä. Sen minä sanon hyväksi hedelmäksi, kun tuhannet ihmiset itkevät syntejänsä, niinkuin tavallisesti itkevät muita huoliansa; kun tuntevat, jos kohta ainoastaan hetkeksikin, että synti on suurin suru ja Jumalan anteeksi-antamus ja Hänen rakkautensa suurin riemu."
Hän nouti lähteestä vettä; veteen kasti hän leivän. Jos joku on niin kylmä, että luulee tunteiden surua ja vaivaa ruumiin tautiin verrattuna mitättömäksi, katselkoon tätä nuorukaista! Sanat eivät voi kuvata hänen sydämensä tilaa. Hänen tunteillaan ei ole kieltä; ne tuntevat vaan. Mutta niitä voi osoittaa hänen ulkomuotonsa.
Jos katselemme nuoria ihmisiä, huomaamme, että he ainakin joskus ellemme voisi sanoa usein tuntevat sisässään: niin ja niin he tahtoisivat elää elämässä. He näkevät ihanteen edessään, ihanne häämöttää heille ja he ajattelevat: tuollaista tietä pitkin he tahtoisivat kulkea eteenpäin, noin he tahtoisivat elää elämänsä, tuollaiseksi he tahtoisivat elämänsä rakentaa.
"Hän ei tuntenut minua eikä sinua, nähdessään minut setäni luona, eikä tietänyt olitko köyhä vai tikas, kosiessaan minua. Ja jos kysyt ihmisiltä, jotka tuntevat häntä ja hänen isäänsä, niin saatpa kuulla että ovat kunnioitettavia miehiä, jotka työtä tekevät niin paljon kuin vaan jaksavat eivätkä tee vääryyttä kenellekään".
Mikäpä muu kuin palava halu, joka on poistamattomana veressämme; syvä vetovoima kansaani, hehkuva, kaikkivoipa rakkaus goottien sukuun, joka puhuu esi-isieni suloista, ihanaa, kotoista kieltä; vetovoima niihin, jotka puhuvat, tuntevat ja elävät samoin kuin minä.
Kaikki maailmaa koskeva *totuus* on epävarmaa; vain se, mikä koskee voittoa ja tappiota, ravintoa ja kunniaa, on ja pysyy "varmana" käytännölliselle ihmiselle. II. Samaten on itse asiassa niiden kansojen laita, jotka tuntevat itsensä kurjiksi, onnettomiksi.
"Eikö mainita, että ne tuntevat toisensa jostain taikakalusta. Maltas... Se on tänlainen ... katsoppas..." Villon tarttui esineesen, jonka kuninkaallinen käsi hänelle ojensi, ja vei sen likemmäksi kolmisydämmistä lamppua, joka riippuen katosta alas, valaisi tätä kohtausta. Se oli yksinkertainen rautasormus, jonka kannassa saattoi eroittaa esiin pistävän, kömpelösti valetun liljakukan.
Eikö se ole hänen ja kaikkien hänen lastensa koti, jossa he tuntevat jokaisen polun ja jokaisen männyn ja kiven? Saako ihminen repiä toista ihmistä tämän kodista, ja kuinka tämmöinen asia voi riippua paperista?»
Mutta siitä huolimatta tuli aika pitkäksi, varsinkin Jussille, joka suri tammansa kohtaloa. Mutta hänkin rauhoitti itseään lopuksi, huomauttamalla: »Tottapahan se tamma sieltä entisestä talostaan löytyy. Ne tuntevat sen siellä ja vievät Kettuselle, ja Kettunen tuo sen meille.»
Hän valitti tämän olevan hänelle hyvin vaikeata, sillä santarmit eivät olleet tavallisia, mutta "erinomaisia, jotka tuntevat koko nykyaikaisen tieteen". Nämät houreensa hän naputteli naapurillensa. Useimpia raivokohtauksia oli hänelle jo tapahtunut, tällöin hän aina koetti estää santarmien katsomasta ovenaukosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät