United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän kertoo teille tuhmuuksia. No niin, nyt ne riittävät jo." Françoise tahtoi vielä kerran väittää vastaan. Hän lankesi polvilleen ja puristi kätensä ristiin. Upseeri katsoi aivan tyynenä tuota surullista taistelua. "Minä pidän kai isänne", sanoi hän lopuksi, "koska minulla ei ole tuota toista enää. Koettakaa etsiä toinen, niin pääsee isänne vapaaksi."
HOFFMANN. Mene ulos markkonesi! Pidä se itse, mokoma saituri! SAARA HUMALISTO. Hyvästi! Kiitoksia, kiitoksia! HOFFMANN. Vai en minä heidän silmissänsä ole täysin oppinut ja yhden markan, on niitä jos jonkinlaisia ihmisiä, ja sitte mokomalle piika letukalle lörpötellään kaikkia tuhmuuksia. Kaunista herrasväkeä! Astukaa sisälle! KALLE SAVOLAINEN. Hyvää päivää!
Toivoisin teidän menestyvän, jatkoi vapaaherra, ja teille käyvän hyvin maailmassa. Myöskin minä olen ollut nuori. Myöskin minä olen tehnyt tuhmuuksia. Avioliitossanne? kysyi Johannes hävyttömästi. Hän tahtoi saada lopun tästä. Mutta mikään ei näyttänyt pystyvän tuohon diplomaattiin, joka nyt näkyi ottaneen tämän sotkuisen vyyhdin selvitelläkseen.
Miksi muuten et käytä vaatteitasi?» Taannoisesta illasta lähtien oli hän jälleen liikuskellut vain pumpulisillaan. »Oi, herra näinhän, että ne ovat minulle vahingoksi», vastasi hän. »Vahingoksi? Miten niin?» »Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että sellainen kuin minä » »Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet äkkiä.
Vaimonsa oli aikoja sitten noussut, ja Worse heräsi oikeastaan siitä, että pari makasini-miestä tuli sisään ja ottivat Saaran sängyn, joka seisoi hänen sänkynsä vieressä. "Mitä te täällä teette?" kysyi Worse äreästi. "Me muutamme matamin sängyn ulos saliin." "Mitä tuhmuuksia?"
Yritin vain kysyä, onko tullinhoitajan rouvakin LAURA. Tuo Miina, hän puhuu aina semmoisia tuhmuuksia. Mene nyt vain tuonne sisään, mamma, minä toimitan paikalla käsiliinan. Tästä pitää ottaa selvää. Etkö voi katsoa eteesi, ennenkuin hyökkäät sisään kuin villitty? Nyt olet saanut aikaan hyvän sopan. MIINA. Hä? Kuka on tuo rouva ? LAURA. Hän on, hän on JANNE. Laura!
Sitten päällikkö, ikäänkuin häpeissään, tuumaili: "kyllä me tukkilaiset todellakin taidamme olla, niinkuin sanotaankin, viimeisen vierimmäistä joukkoa." "Mitenkä niin, viimeisen vierimmäistä?" "No tuokin illallinen elämä ja minulla kun oli aikeet rahoa tyttö; mutta ei sinun siitä tarvitse virkkaa kellekään mitään. Minä en enää loppupuolta muista ensinkään. Puhuinko minä tuhmuuksia Riikalle?"
Mitä tuhmuuksia hän oli tehnytkään ja mitä vielä suurempia hän olikaan ollut tekemäisillään! Ja kuinka hulluja hän oli haaveksinut! Hänen mielestään silloin oli elämän suurin autuus ollut elää niinkuin jokainen ilta olisi ollut viimeinen ja jokainen aamu ensimmäinen. Eikä tietää, mitä kukin päivä toisi mukanaan, vaan odottaa aina jotakin uutta ja ihmeellistä. Hullutusta, hullutusta!
Ja kohta kun minä sinut näin, sanoi hän, joka oli perässä, sille, joka päätään hänen polveensa nojasi kohta maihin astuttuani ja tultuani kylpyhuoneen verannalle olin minä selvillä itsestäni ... ja minä olin vakuutettu, ettei voisi olla sitä sidettä, jota en olisi ollut valmis katkaisemaan ottaakseni sinut omakseni. Sinä teitkin kaikenlaisia tuhmuuksia jo tuttavuutemme ensi päivästä alkaen.