United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tai parempi vielä, pidä silmällä tätä Campobasso'a, siksi kuin hän lähtee. Minä annan siihen lupaa. Hän inhoittaa minua, koko ihminen." Villon syöksi jo ulos. Ravintolan portilla hän kohtasi Troussecaille'n. "Oletko nähnyt Italialaista?" "Olenpa kyllä; hän on juuri lähtemäisillään." "Missä hän asuu?" "Johan sen sinulle sanoin, maanmiehensä, tohtori Galazzo'n luona.
"Keitä ikänä lienette", hän heille kohta huusi, "pelastakaa, suojelkaa minua!" Runoilija jo säihkyvin silmin syöksi eteenpäin. Mutta hänen kumppaninsa pidätti häntä käsivarresta ja sanoi: "Maltas, minulla on tuuma ... ja luullakseni hyvä." Ensimäiset seikkailut. Martti Troussecaille'n tuuma tarkoitti köyttä.
Se on siellä, kuin minäkin väli-aikaisesti asun." "No! saata minua sinne, pian!" Töin tuskin molemmat toverukset olivat ehtineet Troussecaille'n kamariin, niin tultiin tätä hakemaan Campobasso'n luo. "Tule pian takaisin", Villon hänelle sanoi, "minun täytyy saada kaikki tietää." Runoilija vartosi, vapisten kärsimättömyydestä, ja painoi aina väliin ikkunaa vasten tulisen otsansa.
Tällä välin Villon seisoi oven edessä, korvat sojossa, varras kummassakin kädessä, vallan valmiina hänkin vuorostaan pakenemaan, mutta viimeisenä, niinkuin kapteeni uppoovasta laivasta. "Hiljaa!" Troussecaille'n ääni ulkona käski, "kuulenpa kovaa melua pihalta." "Ja minä käytävästä", Villon jupisi, painaen kiiruimman kautta silmänsä avainreikään.
Molemmat tuttavamme alkoivat näitä tarkastaa, ja kätkeytyivät erään tammen ta'a. Amazoni ehti pian heidän kohdallensa. Hänet nähdessään Villon'in väriseviltä huulilta pääsi tuskan ja ilon huudahdus: "Hän! ... oi Jumala! ... se on hän!" Ja niin kiihtynyt oli hänen mielensä, että ilman Troussecaille'n apua hän olisi kaatunut tielle. Takaa-ajettu nainen heidät silloin huomasi kumpaisenkin.
Noin parikymmentä ratsumiestä lähti linnasta ja ratsasti mäkeä alas mitä uhkaavimmilla liikkeillä. Etupäässä ritari, epäilemättä sama, joka oli Troussecaille'n hoidosta päässyt karkuun. Vähääkään vaalenematta, kun hän tämän havaitsi, Villon päin vastoin näytti ihastuneelta. "Taistelua!" hän huudahti.
Hän meni nostamaan lasku-ovea ja vihelsi omituisella tavalla. Molemmat kesyt karhunpenikat riensivät esiin. Heidän isäntänsä näytti vaan sormellaan Troussecaille'n vuodetta, niin ne kohta siihen katosivat. "Ahhah! kiitos, kunnia!" tämä sanoi silmänsä umpeen painaen; "nyt on minun asiani nukkua." Seuraavana aamuna, kun päivä vähän vasta haamoitti idässä, opas jo toitotti torveansa.
Heidän täytyi kulkea sen läpi, tai sitä välttääkseen uskaliaasti ruveta suureen kiertoon. Tämän johtopäätöksen Villon heti paikalla teki. Troussecaille'n vastaus oli: "Seurataan oikeanpuolista tietä. Se on epäilemättä paras." "Niin, mutta vielä nopeammin, jos mahdollista. Minulla on nyt vuorostani jotakin mielessä."
Sitten, tukahuttaen hurjan riemun huutoa, hän kääntyi ja katosi ensimäisenä paikalta, niin nopeaan kuin hevonen suinkin pääsi. Kun hän läheni sitä paikkaa, johon Troussecaille'n oli jättänyt, tämä juoksi häntä vastaan, kovasti huutaen: "Riennä! riennä! Toinen vangeistamme on karannut. Me saamme pian tekemistä linnan koko väestön kanssa! Ja maltas! aivan oikein, tuolla alhaalla, katsoppas!"
Sitten, kun uhrien luku huomattiin liian suureksi, herttua kärsimätönnä huudahti: "Jätetään toinen puoli järveä ja upotusta varten huomiseksi. Täytyy säästää huvituksiansa." Villon'in huuto hänen samassa keskeytti. Niiden joukossa, joihin nuo teloittajiksi muuttuneet sotamiehet juuri tarttuivat, hän tunsi Troussecaille'n. Troussecaille'n vieressä oli Bartholomeon vanhin poika, Fritz.