United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan nämätkin kirjoitukset olivat tavallisesti hyvin lyhyitä eivätkä tyydyttäneet hänen uutishaluansa. Mainitsemme tässä muutamia niistä. "Tukholma 1652 Marraskuun 25. "Ystävä everstiluutnantti! Armollisin kuningattaremme jatkaa iloista elämäänsä samalla iloisella tavalla kuin tähänkin asti. Jumala häntä suruista varjelkoon, sitä toivomme varmaan jokainen rehellinen alamainen!
*Kuningatar*. Linnuks, linnuks toivomme! *Sysis*. Linnuks hänet tehkäämme! Roba flax! Cara mia dora kax! Unde, via, ia, ia, Liru montra bumberax! Are, vare, vare, vare. Vare flix! Vare kuix! Pix, pix, pix, pix! Lintunen, Sininen! Riennä, lennä vaan Avarahan maailmaan! Lintunen, Sininen! Paremp' ois, Ett' et osuis milloinkaan Kotihisi konsanaan! Lennä pois! Kolmas näytös.
Me toivomme, että notarius tulee paremmaksi, virkahti luutnantti. Niin, jos niin hyvin olisi, mutta Emili on kyllä lyönyt naulan hänen ruumis-arkkuunsa.
En, sanoi Johannes jäykästi. Minä en nyt tee mitään sellaista. Hyvä. Kaikki voi vielä parhaanpäin järjestyä. Sitä toivon omalta kohdaltani, mutta kenties hiukan toisessa merkityksessä kuin vapaaherra. Ei riitaa sanoista. Pääasia, että me kaikki toivomme sitä. Nähkääs, minä olen aina pitänyt teistä... Johannes kumarsi. Ei kukaan voi olla teille siitä kiitollisempi, sanoi hän.
Me petymme, mutta me yhä toivomme, ja me etsimme ja rukoilemme kuin kerjäläiset, kunnes huomaamme ettemme teiltä voi muuta saada kuin sitä, mikä yksinään inhottaa...» Olavi huoahti syvään, niinkuin hän olisi ollut piiskurin paalussa ja saanut vain välillä hengähtää raippa oli yhä koholla. »Sellaisia te olette! Te otatte meidät, mutta miksette te myöskin meitä pidä?
Sillä tunnemme rakkautta tai hartaudellista kunnioitusta niitä kohtaan, joilta toivomme vain hyvää, ja vihaa niitä vastaan, joilta odotamme yksinomaan pahaa. Ell'emme pidä sitä syytä, joka aikaansaa tämän hyvän tai pahan, vapaana, emme alistu siihen, saattaaksemme sen suopeaksi.
Hänen muuten niin maidon valkoiset ja julkean iloiset kasvonsa olivat nyt aivan itkeytyneet. Hän liioitteli ehkä hieman epätoivoaan tullakseen paremmin huomatuksi. "Ah, herrani", sanoi äiti kimakalla äänellä, "miten hyvä te olitte, kun tulitte! Te olette meidän ainoa toivomme."
Pitkän ajan puhuttuamme Emiliasta ja hänen lemmikistänsä, heidän tulevista oloistansa j.n.e., johdatin minä puhettamme sokeaan, josta halusin saada tarkempia tietoja. Helena karttaen ja nähtävän varovaisesti sanoi vain: "Liisi on vuoden ajan ollut meillä. Me pidämme häntä kovin hyvänä sekä toivomme, että ajan mittaan voitamme hänen luottamuksensa ja saatamme tehdä häntä onnellisemmaksi".
Viimeisen toivomme asetimme me nyt kenraali Lewenhaupt'iin, jonka piti tulla Puolasta ja lopettaa meidän hätämme. Hän tulikin vihdoin, mutta Herra Jumala, kummoisessa tilassa!
»Vaan entä kun toivottomuus tulee?» »Sen voimme Jumalan avulla voittaa, sen tiedän kokemuksesta. Etkö muista, miten alakuloinen ja arka olin pienenä? Kauan kehityin samaan suuntaan, mutta sitten tapahtui käänne. Olen siitä Jumalalle kiitollinen, sillä luulen, ettei elämästämme ole hyötyä, ei itsellemme eikä muille niin kauan, kun ainoastaan suremme sen surkeutta ja toivomme täältä pois.