Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Kun Toini avasi huoneensa oven, sattuivat hänen silmänsä ensimmäiseksi keskeneräiseen kirjeeseen. Miten kummallista!
Hän avasi sen ja meni parvekkelle lukemaan. Hänen lukiessaan, tuli Olsen ja pysähtyi ovelle häntä katselemaan. Kaisa alkaa jo odottaa sinua kotiin, kirjoitti täti. Samoin kuuluvat tekevän uudet naapurimme tien toisella puolella. Rouva on jo kahdesti tiedustellut Kaisalta, minä päivänä sinä tulet. Toini pisti kirjeen taskuunsa. Hän tiesi jo tarpeeksi.
KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'? Minä kauhistun. HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu. TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi vietäisiin.
Niin, siinä toisessakin asiassa, jota Toini näinä päivinä erityisesti oli ajatellut.
Tule, tule. Mennään yhdessä. Toini tarttui pojan käteen ja avasi portin. Oli jo ilta. Keittiössä, johon Toini ja Viljo ensimmäiseksi astuivat, oli hämärä. Hellassa paloi tuli. Heikki, vanhempi pojista, seisoi tulelle asetetun vesikattilan vieressä, tuijottaen kiihkeästi veteen kuin siten sen kiehumista jouduttaakseen. Hän oli itkenyt. Toini näki sen tervehtiessään. Mitä täällä on tapahtunut?
Ihminen erehtyy, antaa vaistonsa viedä harhaan ja kun on kulkenut kappaleen, uskoo uudelleen vaistoonsa, niinkuin minäkin nyt uskoin ja vielä uskon, että me ymmärrämme toisiamme. Toini hymyili. Tarkoitukseni ei ensinkään ollut väittää vastaan. Ajattelin vain ensi vaikutelman luonnetta ylimalkaan.
KAUPPANEUVOS. Totta kai! KERTTU. Tietysti, tietysti! TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi. ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse seurauksista. KERTTU. Kyllä, kyllä. KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle. ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli viftaamassa eilen illalla. KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno!
HEIKKI. Huoli siitä, kuulithan että hänellä on satatuhatta. VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä? HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. TOINI. En tiedä onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee kahdenkesken nuoren herran kanssa? HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.
Kun hänen miehensä joskus oli raskaalla mielellä ja tahtoi olla itseksensä, silloin Toini meni soittamaan ja laulamaan lauluja, joitten hän tiesi ihastuttavan miestänsä ja pianpa hänen onnistuikin poistaa rakastettunsa raskas mielentila. Tällä en suinkaan tahdo sanoa, että kaikkien miesten raskasmielisyyttä pitäisi samalla tavalla viihdyttää en suinkaan!
Hän oli pudistanut päätään, puhuen heikosta sydämestä ja sairaan yleisestä, huonosta terveydentilasta. Toini tunsi, ettei hän nyt voinut auttaa, sentähden hän poistui. Mutta tämän jälkeen hän pistäytyi monesti päivässä tiedustelemassa, mitä kuului. Kun hän kolmannen päivän iltana astui keittiöön, oli siellä hiljaista kuin haudassa. Hän säpsähti. Mitähän tämä tiesi?
Päivän Sana
Muut Etsivät