Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. marraskuuta 2025
Ei, menkää ulos maailmaan, siellä on taistelukenttä sellaisille miehille kuin te olette." "Minä olen ollut ulkona maailmassa, herra pastori, mutta minun kävi niinkuin etanoiden, jotka huomaavat vaaran olevan lähellä. Minä vetäsin sarvet sisään ja kiirehdin kotiin, sillä siellä tiesin olevani suojassa." "No, koettakaa kuitenkin uudelleen vielä kerta.
Voihan hänen tunteensa kylläkin pian jäähtyä, ja aika tulee, jolloin minä merkitsen hänelle yhtä vähän kuin se ruohonkorsi, jota hänen jalkansa polkee, mutta kuitenkaan hän ei teeskentele, sillä ainakin nyt minä olen hänelle rakas.» Ja hän lisää: »Hän pyysi minua niin hartaasti tapaamaan itseään klo 5 iltaisin, ainakin seuraavana päivänä, niillä paikoilla, jotka hän oli valinnut jokapäiväistä kävelyään varten, mutta minä en luvannut mitään, ja minä tiesin kuitenkin, miten suuresti hän toivoi sitä.»
"Minä tiesin jo ensi päivänä tuolla sillalla sahamyllyn vieressä, jossa sain niin mukavia vastauksia että Thüringin ohdakkeet voivat pistää ja päälliseksi vielä oikein kovasti ja nyt taasen olin sentään niin tyhmä, että menin niiden tielle". Hän kumarsi syvään ja ivallisesti. "Ja nyt olemme kuitit, kaunis ujo. Minä olen osani saanut." Tyttö ei vastannut mitään.
Noin puolitalven aikana tunsin jo pimeässäkin tallin oven ja löysin kaivon pyrynkin peitosta sekä tiesin, mistä "Kolmisopen" niitylle tyhjän heinähäkin kanssa mennään; tiesin myös halkometsän, ja havukasat pelloilla todistivat, että olin kuusikossakin osannut käydä; mutakuormat karjakartanolla ilmoittivat, että talon suomaallakin olin joskus pistäytynyt, niin, mikäpä niitä nyt kaikkia muistaa.
Otimme me eteemme tien saaristoon päin, ja tiesin minä hyvin missä ryssiä oli, ja vältin niin paljon kuin mahdollista oli senkaltaisia seutuja. Siis me usein ylitse niittyjen ja järvien kuljimme, joissa vahva jää oli, vaikka ei siinä tietä käynyt ja kuljimme me halukkaimmin siellä, jossa autioita taloja teiden vieressä oli, koska me sillä tavalla helpommin löytämyksiltä turvassa olimme.
Minä kyselin häneltä, kuinka kinkerissä ollaan, sillä tiesin hänen olleen siellä jo kolmena vuonna. Hän kertoi minulle kaikenlaisia kinkereistä ja muun muassa senkin, että kinkereissä ovat ne ihmiset kaikkein onnettomimmat, jotka joutuivat lukemaan keskiajalla.
"Pelkäsitkö sinä", kysyi Labeo, sanomattomalla rakkaudella poikaansa katsellen, "ettet koskaan saisi isääsi jälleen nähdä?" "No, en", vastasi Markus. "Minä tiesin, että sinä tulisit kotiin." Hän puhui vakaalla äänellä ja pudisti luottavaisesti päätänsä, niinkuin kaikki epäileminen olisi ollut mahdoton. "Tiesitkö sinä sen? kuinka?" kysyi hänen isänsä uuteliaasti.
Turmeltumattoman nuorukaisen salaperäisellä aavistuksella tiesin, mikä hänellä oli mielessä, enkä voinut olla häneen katsomatta. Katsoin puhtaalla, ei, se ei riitä, autuaalla silmäyksellä ja tietämättäni tartuin hänen käteensä. Hän ei minuun katsonut, vaan suoraan alas, mutta kuitenkin puristi kättäni. Ja se oli kylliksi. Se oli kainon, puhtaan rakkauden vieno tunnustus, luulin silloin.
Tiesin kyllä, että nukkainen vaate, joka peitti laattian keskustan, oli ostettu ja naulittu siihen juhlallisen perhekokouksen jälkeen peittämään liian näkyviä parsimia, joita onnellisten vuosien kuluessa oli karttunut vahvaan, vanhaan, kodikkaaseen ystäväämme, kolmivartiseen mattoon, joka oli kudottu silloin kun kolmivartiset vielä olivat muodissa.
Minä, joka vielä viidentoista vuotisena mielelläni leikin nukkeni kanssa, minä olin nyt nuoren pappismiehen ystävä ja uskottu. Minä tiesin nyt selvään, ett'en minä enään ollut lapsi, enkä minä enään ajatellut enkä uneksinut muuta, kuin niitä velvollisuuksia, joita minulla ystävänä oli.
Päivän Sana
Muut Etsivät