United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
No niin, mene nyt Jumalan nimeen." Mikko meni ulos. Tatjana Iljinishna seurasi häntä. "Anna hänelle teetä", huusi Ovsjanikov hänen peräänsä... "Ei ole poika tyhmempiä", jatkoi hän, "ja hyvä on hänellä sydänkin, mutta kyllä minä pelkään... Suokaa muuten anteeksi että olen tässä niin kauan joutavia jutellut." Eteisestä aukeni ovi. Sisään astui lyhyt, harmaatukkainen mies, sametti takki yllä.
"Käydäänpäs teetä juomaan. Talonpoikia me olemme, talonpoikia suoraa päätä: ja mitäpäs me oikeastaan muuta olemmekaan?" Hän vaikeni. Teenkeittäjä kannettiin pöytään. Tatjana Iljinishna nousi sijaltaan ja istui lähemmäs meitä. Illan kuluessa oli hän useamman kerran hiljaa mennyt ulos ja yhtä hiljaa jälleen tullut takaisin. Huoneessa syntyi äänettömyys.
Sitten meidät kastettiin väkisin venäjän uskoon ja minulle annettiin nimeksi Tatjana. Voimakkaimmat meistä vietiin sen jälkeen ratsuväen kasarmiin ja rakuunan pukuun puettuina pakotettiin meidät ottamaan osaa sotaharjoituksiin. Kun sitä oli kestänyt muutamia kuukausia, täytyi meidän muun sotaväen mukana seurata Suomeen ja taistella omia maanmiehiämme vastaan.
Mutta hän näettekös on suuri koiranleuka; saattaa heidät itsensäkin nauramaan, ja heillepä sitten lämmittääkin saunan aika lailla... Kuule muori, kunhan ei vaan istunekin poika tuolla nurkassasi?" lisäsi hän, kääntyen vaimoonsa. "Kyllähän minä sinut tunnen, kovin olet hellätunteinen ja yhä suojelet poikaa." Tatjana Iljinishna kävi hämille, myhähti ja punastui.
Rähistä ei saa kukaan! Varo itseäsi!" "Mutta Tatjana on saanut ansionsa jälkeen... Maltahan, vielä minä hänet paremminkin opetan." Paavali syöksi eteenpäin kohotetuin käsin, ja konttoristi kaatui raskaasti lattialle. "Kahleisin mies, kahleisin", parkui Nikolai Jeremeitsh... En rupea kuvaamaan tämän kohtauksen loppua. Pelkään jo niinkin loukanneeni lukijan tunteita. Samana päivänä palasin kotia.
"Heti Tatjana'n kuoleman jälkeen isäni otti Asjan luoksensa kartanoon. Hän oli jo ennenkin ilmaissut halunsa saada pitää hänet luonansa, mutta Tatjana ei siihen ollut suostunut. Kuvailkaapa mielessänne, mitä Asja silloin epäilemättä tunsi, kun hänet kutsuttiin kartanon herran luo. Tähän päivään asti hän ei ole voinut unhoittaa sitä hetkeä, jolloin hänet ensikerran puettiin silkisiin vaatteisiin ja suudeltiin hänen kättänsä.
Samana iltana lähdimme me, isäni ja minä, vaan veljeni jäi ja uhkamielisenä jäikin. Hän sai Tatjanansa, tuon elämänsä pahanhengen. Isäni kirous alkoi heti kantaa hedelmiä. Tatjana petti veli parkani, katkeroitti jokaisen hänen elämänsä hetken niin, että hän syöksi viimein vaimonsa turmioon, sitte kun oli häneen vaihtanut isänmaansa, kunniansa, uskonsa ja kaikki mitä ihmisellä on pyhää.
"No enkös minä arvannut", jatkoi Ovsjanikov... "Kyll' olet hyvä! No tulkoon sisään! Koska on tässä mulla niin harvinainen vieras, niin olkoon menneeksi, minä annan anteeksi tuolle hupakolle. No tulkoon vaan sisään..." Tatjana Iljinishna meni ovelle ja huudahti: "Mikko!" Sisään astui Mikko, noin kahdeksankolmatta vuoden vanha, kookas, solakka ja kähärätukkainen mies.
Sysäys vain ja Tatjana oli kaukana tantereella huutaen kostoa. Yrjö ja minä painiskelimme maassa verivihollisina, vaan toinen ei voittanut toista. Minä tunsin veljeni veitsen iskun otsaani vasten, sillä hän ei osannut ohimoon, johon tavotti. Kovasti rutistin häntä ja vereni punasi tannerta. Silloin kajahti aivan lähellämme isäni ääni. Hän sai tietää kaikki ja seuraus siitä oli kauhea.
Tatjana ei siihen aikaan enään ollut asunut herrastalossa, vaan naineen sisarensa, karjakon, tuvassa. Isäni oli suuresti mieltynyt häneen, olipa minun lähdettyäni vielä tahtonut naidakin hänet, mutta hän ei itse suostunut olemaan hänen vaimonansa, huolimatta hänen pyynnöstään.