United States or Guernsey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yli' usvan kirkas päivä Sen alla synkkä yö: Pimeessä parkuu kansa, Kun peikko julma lyö. Ja horjuellen kurja Käy kansa kuolemaan, Vaan peikko sitoo, nauraa, Ja hosuu uhriaan! Voi tuskaa toivotonta! On kansa raivossaan: Toisensa murhaa toinen Ja peikko nauraa vaan! Veriinsä väsyy kansa Ja kärsii, odottaa: Yö epätoivon peittää Niin synkkää kuolemaa!
Kenties on aivan asiaan kuuluvata, että eri luonteet käsittävät asian eri tavalla, mutta nähdessäni täti Ringvallin synkkää, itseään kiduttavaa ankaruutta, tulen ehdottomasti verranneeksi häntä omaan rakkaaseen äitiini.
Mut muistanpa, kun Ranskass' olin, siellä Nuor' oli herrasto kuin yö niin synkkää Vain huvikseen. Niin kristitty kun olen, Jos oisin vapaa nyt ja lammaspaimen, Niin iloinen ma oisin päivän pitkän. Niin oisin täälläkin, jos vain en varois, Ett' aikoo setä mulle lisää pahaa: Hän pelkää minua ja minä häntä. Mun syynikö, ett' isäni on Gottfrid? Ei, totta, ei! Oi, Jumala!
Maailman erämaata vaan se synkkää kuvaileepi, Miss' eksyin kuolee matkamies; mut Herra varjeleepi. Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi. Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi. Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi, Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi. Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi, Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.
Nyt vasta lapset näytti pelkäävän, On kello varmaan yli seitsemän. Nyt nousi riita: kenen syy on tässä? Järvelle mennä ei voi pimeässä. Ei mitään tupaa eikä vuodetta, Ol' lasten olo tuiki tukala. He itkivät: voi äitiä ja isää, Ne vartoo meitä! Mutta yö se lisää Ylt' ympärinsä synkkää peitettään, Niin ett' ei näe silmä kättäkään.
Wappu katseli kaunista pientä paljasta lasta, jolla oli säteikkö kultapaperista päässä, joka niin kärsivällisesti makasi siinä ja kuunteli kirkkoherran sanoja, ja aatellessansa ankaraa, synkkää Herraa Kristusta ristillä tuommoisena köyhänä turvattomana ihmis-lapsena. tunsi hän sääliä, ja hänen oli paha mieli siitä että eilen Luckard'in kuolinvuoteella oli ollut niin "paha", tuolle ristillä kärsivälle.
Ja itse kylmään kivehen Se lempi sijoittuupi, Ja paasi liittyy paatehen Ja holvit muodostuupi, Ja ylös, ylös pilvihin Kohoopi lailla temppelin Nyt Suomen kansan huone. Ja kotipaikan valo saa, Jot' äsken uhkas halla, Ja lämmin liesi kohoaa Nyt helläin kätten alla Ja valaisee ja lämmittää, Kun synkkää on ja pimeää Ja elo kolkoks käypi.
Tämä oli kumminkin kieltänyt sen, vaikkakin saattoi pitää hyvin mahdollisena, että asia tulisi ilmi. Miksi hän sen oli tehnyt? Ja miksi hänen vaimonsa oli itkenyt niin katkerasti? Tuon kalpean, kauniin, mustapartaisen miehen ympärille alkoi jo kertyä synkkää salaperäisyyttä.
Koko päivän olimme tuolla kiipperällä laivapahasella viettäneet ja se päivä olikin ollut sangen hauska, sillä kaikeksi onneksi olimme me niin sanomattoman hilpeän tunnelman valtaamina, ett'emme sanottavasti tunteneet sitä synkkää vaikutusta, jonka tuo salomaa muuten, ihanuudestaan huolimatta olisi herättänyt.
Mutta oli vain niin paljon mustaa ja synkkää, jota hänen piti selittää sekä itselleen että Anna Kalliolle ja sitten muille myös. Alma rouva kohenteli kuohua ja vihdoin sen täytyi päästä puhkeamaan ilmoille. Heikki turvautui kynään ja paperiin, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, jolle hän olisi voinut sydäntään purkaa. Ja se huojensi merkillisen paljon hänen mieltään.