Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Ma tunsin vanhuksen jo sodan takaa: samainen ryhti pyylevä ja vakaa, kuin oisi pölkky, outo luuli niin, puettu virkaviittaan, kannuksiin. Mut sydän sykki alla pölkyn pinnan, löi uljas sydän, terveen miehenrinnan, tulisin verin, vahvoin valtimoin, ei tahran koskema, ei syömä koin. Ja synnyinmaalle löi sen selvä lyönti; se kelpo mies, ken sille arvon myönti. Ja miksi? Syyn hän tiesi ilmoittaa.
Ma rohtoherran muistan; näillä seuduin Hän jossain asuu; äsken hänet näin, Räsyissä, kulmakarvat tuuheina, Hakevan yrttejä; ol' ontto katse, Mies kurjan puutteen syömä luihin asti; Kehnossa puodissaan näin kilpikonnan, Täytetyn krokotiilin, muodottomain Kalojen nahkoja; ja vaivais-määrät Hyllyillä tyhjiä on koteloita, Homeista siementä, ja köydenpäitä, Rakkoja, ruukkuja, vanhaa ruusuleipää, Näkeiksi harvassa ja hajallaan.
Ja siksipä halla nyt hallitsee ja kruunu on talven päässä, siks sydämet syksy nyt vallitsee ja tunne on järjen jäässä. Ja siksi nyt toivo on turtunut ja riemu on ruostehen syömä, siks uskon muuri on murtunut ja lempi on leinin lyömä. Niin, ällös yllesi katsokkaan, vaan peilihin lammen pinnan. Siell' onnesi taivahat onkin vaan ja rauha ja riemu rinnan.»
MONTAGUE. Sekä itse että ystäväini kautta; Vaan hän, tuo halujensa uskottu, On itselleen kuin vilpitön, en tiedä Mutt' ainakin niin salainen, niin vaiti, Niin suoruutta ja julkisuutta vailla, Kuin kateen madon syömä kukka-umppu, Ennenkuin kauniin teräns' auki luo se Ja sulons' auringolle pyhittää, Jos tietäis vain, mik' alku on tuon vaivan, Kyll' avun hankkisimme mielist' aivan.
Päivän Sana
Muut Etsivät