Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Ja hän näki kuinka noihin äsken tulisina hiilinä hehkuviin silmiin kohosi vieno, surumielinen kimallus hän tuli siitä niin liikutetuksi, että tuskin saattoi kyyneliään pidättää. »Vain yhdellä asteella minä olen huomannut rakkauden kauniiksi», puhui nuori mies. »Vain silloin, kun sitä ei ole tyydytetty.
Tauno muisteli lyhykäisyydessä, mitä nytkin oli lukenut: Niin, tietysti se oli joku ompelijatar tai muu mamseli, joka oli työssä rikkaassa talossa kaupungissa. Kaunis hän oli, no, se on selvää, ja nuori, mutta kalvakka ja vähän jo kuihtunut, köykyssä kun istui aina ja ompeli; ja surumielinen, tumma oli hänen katseensa, milloin hän työnsä yli kadulle silmäili.
Ja mestari ei häntä, Marketta parkaa unhottanut; laulu vaeltamassa olevasta kullasta liikkui aina ja alinomaa hänen sydämessänsä ja ajatuksissansa; ja eräänä iltana hän laski sormensa kulkemaan klaverin näppäimillä, ja niin siitä synnyn sai sävellys noihin surullisiin sanoihin, ihmeellinen, surumielinen, sydäntä liikuttava ja kuitenkin niin lapsellisen suora kuulla.
Meren viileässä helmassa vallitsi ilo, ilo, josta surumielinen halajaminen hehkui. Ihmetellen katseli Heikki elämää Ahtolan tuvassa. Hänen ihmeenä kuitenkin nousi korkeimmilleen, kun äkki-arvaamatta pikkuinen, peukalon kokoinen mies saapui kartanolle, ratsastaen suuren ahvenen selässä.
Tunnen hänet siitä kuvasta paljoa paremmin kuin kaikesta, mitä myöhemmin on minulle hänestä kerrottu ja minkä mukaan hän lienee ollut solakka, kalpea ja heikkorintainen nainen, jolla oli vaalea tukka ja suuret, lempeät silmät. Myöskin kuuluu hän olleen hyvin hiljainen ja surumielinen.
Anna oli tämän ainoan viikon kuluessa muuttunut huomattavasti. Entinen kalpea väsymys näkyi taas saaneen hänet valtaansa ja silmissä oli surumielinen, sisäänpäin kääntynyt ilme. Tämä oli ollut koetusten viikko Annalle.
"Lohduttaa teitä, jos lohdutusta tarvitsette," vastasi vanhus lempeästi, pelästymättä kovasta kysymyksestä. "Lohdutusta?.... Sitä sain jo viattomasta lapsensydämestä, siitä rakkaudesta, joka antaa kysymättä: ketä uskot ja mitä minulle annat siitä?... Leonore, lapsi kultani, missä olet?" Minun sydäntäni liikutti hänen surumielinen äänensä.
Ainoastaan joku harva hajamielinen matkustaja saattoi silloin tällöin sattumalta ojentaa tänne kiikarinsa ja kysäistä peränpitäjältä, kantta pitkin kävellessään: »Mikä on tuo punainen talo tuolla kaukana'» »Se kuuluu olevan tämän pitäjän kappalaisen virkatalo.» Jos hän oli elämäänsä uupunut ja surumielinen, voi hänelle ehkä tulla ohimenevä ajatus: »Se näyttää niin rauhalliselta tuo paikka ... siellä olisi ehkä onnellista asua.»
Sitten tuli hän heti luokseni, heittäytyi maahan jalkaini juureen ja laski päänsä polvilleni. Hyväileminen tavallisesti ei ollut hänelle mieleen, vaan nyt tuli hänen niin pian lähteä. "Maggie", sanoi hän, "miksi olet niin surumielinen?" "Stefan", vastasin ja ääneni kuului hyvin heikolta ja surulliselta omissa korvissani, "huomenna olet poissa, enkä tiedä kuinka sinutta toimeen tulen."
Hän oli keski-ikäinen, surumielinen nainen, ilman mitään viehättäviä ulkonaisia omaisuuksia eräs niitä henkilöitä, jotka näyttivät vastahakoisesti suostuvan elämiseen, joka on heille taakka, jota eivät koskaan olisi suostuneet kantamaan, jos ensin heidän mieltä olisi kysytty.
Päivän Sana
Muut Etsivät