Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Mutta kaikki tämä ei ole ystävä Theodorilla katkeruuden ja vihan synnyttämää. Hänen mailmaavihaamisensa ei ole kolkkoa ja katkeraa, vaan suruista ja haikailevan säälivää. Kaikki olemme viheliäisiä raukkoja, näkyy hän sanovan, kun hän tarkastelee mailmaa ja esineitä, joita siinä löytyy.
Hän on unohtanut minut ja vähät hän välittää enää muinaisista suruista ja iloista; vähät hän välittää minusta kulkuriraukasta, joka täällä harhailen hävitetyssä maassa. Mutta minä, minä en voi koskaan unhoittaa häntä, joka minut on unhoittanut! En koskaan ole löytävä sitä, joka parantaisi minun haavani!"
Monen naisen kyyneleet ovat kostuttaneet tätä maata, kun he kalpeina ovat nähneet onnensa ijäksi tuhottuna, mutta sen ajan suruista oli kuitenkin lohdutustakin. Voitetut olivat kaatuneet kunnialla. Säteillen kimaltaa heidän muistonsa Kymin kallioiden välissä ja kotimaan tyttäret laulavat heidän sankaritöitänsä uuden aikakauden miehille! Mutta mitä teille jää? Tahdotteko tulla kirotuiksi?
Sillä rikas mielikuvitus, luokoon se sitten mitä hirmukuvia tahansa, on jo sellaisenaan joku seurakumppani sille, jonka tie kulkee ehdottomassa elämäntyhjyydessä ja elämän-yksinäisyydessä. Kaarlo Kramsulla ei ole edes sitä lohdutusta. Hänen mielikuvituksensa on yhtä köyhä vivahduksista kuin on köyhä iloista ja suruista hänen tunne-elämänsä.
Se tulee noista alituisista vihastumisista, mielenliikutuksista, suruista ja huolista. Miten minun taas eilenkin täytyi nousta neuvostossa, sillä puolisoni antoi vaan aina myöden, suostui ja tahtoi olla myöntyväinen.
"Sitä ei voi sanoa, sitä täytyy tuntea", vastasi äiti ja koetti selittää sitä heille. Mutta he eivät sitä oikein ymmärtäneet. Kuin nyt tuli pääsiäinen, ja jo kauan aikaa sitä ennenkin, oli noista seitsemästä sisaruksesta ainoastaan kolme jäljellä maan päällä, sillä Jumala Kaikkivaltias oli lyhyen ajan kuluessa ottanut neljä heistä pois maailman kaikista suruista ja kiusauksista.
Se oli elämän vastustamatonta valloitusretkeä, hedelmällisyys leveni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen uutta vastuksista ja suruista huolimatta, korvasi vahingot, vuodatti alituisesti maailman suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa.
Opin Paremman vannon kuin mink' äsken lausuin: Mun hauskuuten' on unelmat ja lempi; Ei iloist' ole, jok' ei iloisemmaks Käy niiden kautta, ei niin suruista, Joit' ei ne osaks suruisuutta poista. Luo auki silmäs, uneksiva lempi! Tuo valkeutta, rauhaa rintaan! Auki Luo silmäs, kuiskaa nimi Sigridin! Hänt' opetin ma lasna. Kasvavan Näin lemmen valoss' enkelin ma puhtaan.
Hän ei sanonut hyvää päivää eikä muuta, astua harppasi vaan muutamalla pitkällä askeleella perässä olevan pöydän päähän ja räsähti siihen istumaan. Mitäpä varten tulikaan Marttalan Matti uuteen Tinttalaan? Tuliko hän elämän suruista ja huolista raskautetuita, entisiä tuttujansa lohduttamaan ja auttamaan, nykyään runsaasti käsillä olevilla aineellisilla varoillansa?
Jerikon onni oli täydellinen, kun hän syleili vieläkin suloista, vaikka monenlaisista suruista ja kärsimyksistä kalvennutta, uskollista Loviisaa, mutta yht'äkkiä tempasihe tyttö irti hänen syleilystään. "Ei, ei", nyyhkytti Loviisa, "minä en voikaan tulla omaksesi sinä et tiedä mikä hirveä rikos meidät erottaa!" Säikähtäen kysäsi Jeriko: "mikä?"
Päivän Sana
Muut Etsivät