Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Paljon kalliimpaa moni sai kadotettua surra, ainoist' aaluvataan tai veljeä, last' emon yhden, taukosi itkustaan, valituksestaan toki vihdoin; kestävän mielen soi näet Moirat inhimisille. Vaan jalon Hektorin tuo, hält' ensin riistäen hengen, kytkee vaunujen taa, hänt' ympäri ystävän kummun 51 laahaa ei suru vaimene siit', ei kunnia kostu.
"Sinun tulee surra ja murehtia syntejäsi..." "Tietysti minä sen teen! Jumala nähköön ei tulisi ihmisen niin tehdä. Kaikki se eteen koituu viimein. Enin kuitenkin kadun, että väkisin otin Karri Hangenin vaimokseni. Hänellä ei senjälkeen ole ilon päivää ollut. Se minua painaa, aivan kuin olisin ihmisen tappanut... Herra Jumala! Kuinka vähän ihminen ajattelee!"
Tunnetteko? Tääll' ihmisen kuihtuu joka aatos, tunnetteko. Rikos täällä on riemuita, syy täällä on surra, lupa vain vaikeroida ja toisia purra. Me tukahdumme. Me itse tiedä emme, miks meiltä ilma loppuu, me miksi suutelemme sitä ruoskaa, mi meitä lyö iki, aina oma syy! Ei meitä vika vieraiden paina.
Aina verta, aina valtiollisia juonia. Ja kellä on Suomessa lapsia, hänen täytyy surra, että niillä on samat kärsimykset edessään. Jos hengissä palaan, niin saattaa kaikki käydä hyvin, mutta jos kaadun, ja ehkä sinäkin, mihin joutuu Mariamme ja pieni Yrjö Maunumme!
Mitä hän oli mahtanut kärsiä, miten itkeä ja surra minua samalla ajatellessaan. Eikä hän taaskaan voinut käsittää, miten hän ei jo ennen ollut tullut siitä selville ja miten hän vielä aivan äsken oli voinut epäillä hänen tunteittensa todellisuutta. Millä voimalla, millä hillittömällä intohimolla ne olivatkaan purkautuneet hänen rinnastaan!
Kasvikuntakin esitetään siis elävänä, tajuisena maailmana, joka osaa tuntea ja rakastaa, iloita ja surra.
Hän oli uskollinen ja vilpitön Herran palvelija ja minä toivon että hän nyt on mennyt Herran rauhaan". "Entä äitisi, Naomi, onko hänkin mennyt pois?" "Sitten eileispäivän lepää hän tämän turpeen alla; mutta minun ei sovi surra, sillä hän kuoli uskossa meidän Herraamme Jesukseen Kristukseen ja hänen viimeiset hetkensä olivat täynnä siunausta". "Herra olkoon ylistetty!" sanoi Marcello.
Surra tällä tavoin pientä ventovierasta poikaa. Mutta elä nyt kuitenkaan sano häntä ventovieraaksi! Me emme voittaneet koskaan pojan rakkautta, Alfred. En minä. Etkä sinäkään. Ja nyt se on myöhäistä. Myöhäistä. Ja niin aivan lohdutonta kaikki. Sinä tässä olet syyllinen! Minä! Niin, juuri sinä! Sinun on syysi, että hänestä tuli sellainen kuin tuli!
Uudessa valtakunnassa saattoi olla ihanteena ainoastaan se toimi, jota jokaisen oma henki piti tälle valtakunnalle kaikkein välttämättömimpänä. Tämmöisen toimen oli Henrik omasta puolestansa löytänyt, ja mitä enemmän hän siihen oli perehtynyt, sitä tärkeämmältä se tuntui ja sitä laajemmalle etenivät sen äyräät. Sentähden hän ei voinut surra.
"Anteeksi, en tiennyt, että se vuosi verta, et ole koskaan puhunut siitä niin paljon kuin mahdollista olet koettanut näyttää väliäpitämättömältä ja tunteettomalta... Mutta muutoin", lisäsi hän teeskennellyn huolettomasti, "eihän hyödytä surra saavuttamattomia!
Päivän Sana
Muut Etsivät