Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Ja vähitellen se mätänee, madot syövät ja kaikki katoo, niin ettei jälkeä jää Semmoista on elämä ja semmoinen on maailman meno. Ei kannata surra eikä huolia. Tänne tulkaa, Antti jo! Mikko, tänne pöydän luokse. Me juttelemme ja pieksemme suuta. Annamme palttua koko maailmalle. Oletteko hankkineet edes viinaa meille? MIKKO. Kuinkas sitten! Täällä on pullo taskussa. TOPRA-HEIKKI. Hyvä! Tuo tänne.
Eikä ole naapureistakaan vastusta eikä rajoista riitoja, kun maa on laillisesti aidattu ja pyykitetty. Sentähden sallittakoon meidän välistä hauskaakin pitää! Ei Suomi aina surra saa, olkoon aikansa ilollakin! Ei meillä ole mikään hätänä. Tyhjentäkäämme iloisen Suomen malja! Juokaamme se kuohuvassa samppanjassa! Juuri samppanjassa se juokaamme, tämän iloisen Suomi-impemme malja!
Itse silmin-näkijänä en voi sitten seuraavasta kolmesta vuodesta kertoa mitään, sillä minä olin preussiläisessa vankeudessa ja makasin sairaana haavoistani. Kuitenkin sain minä kuulla kylläksi, taitaakseni surra. Sanomattomilla ponnistuksilla sai kuningas kokoon armeijan keskellä talvea ja johti sitä Tanskaa vastaan.
Joka annoit minulle kokonaisen sydammen, että voin iloita, voin surra, voin elää, voin kuolla... Hän muisti Daavidin sydämmelliset sanat: »Hän kätkee pyhäinsä sielut jumalattomain käsistä ja vanhurskaille koittaa valkeus ja ilo hurskaille sydämmille...» Jukke näyttelee velkakirjoja. Kului päiviä, viikkoa kolminen, kun kansakoulu oli olemassa kylän keskellä, päivään kaltevalla rinteellä.
Mutta nämät olivat toistaiseksi ainoat hetket, joina hän oli Helenan vaikutukselle altis. Hän oli silloin peräti nöyrtynyt. Ja hänen olentonsa parhaat puolet tulivat silloin näkyviin. Niin ettei Helena aina oikein tiennyt surra hänen juopottelujansa, ja päätti tänäkin päivänä ottaa Heikin puheilleen, kohta kun he ajelultaan palaavat.
Mut kilpi tuo, se on kultani mun, ja tähdet on silmäis tulta, Ja minä se kotk' olen ilmassa, noin muiskun ma ryöstän sulta! Tahdotko, neitonen, kanssani tulla? Tahdotko luomisen henkiä kuulla? Tahdotko poimia kukkia maan? Tahdotko nähdä taivahan palon, Tähtitarhat ja kuuttaren valon? Tahdotko vaan! Tahdotko riemuja kanssani jakaa? Tahdotko surra, kun riemujen takaa Kohtavi silmää huolinen tie?
Niin, minä tiedän, vielähän voi joku sattumus estää onnettomuuden. Tuollaisessa kauheassa kysymyksessä ei minun mielestäni pitäisi sattuman saada ratkaista, vaan ihmisten lujan, todellisen *tahdon*. Mutta mitä auttaa puhua »pitämisestä» ja »ei pitämisestä» minähän en kuitenkaan voi mitään muuttaa, ainoastaan surra olojen järjestystä. Auta minua siinä, Fredrik!
"En rahoja ansaitakseni, vaan kuolemaan tänne kauvas, jossa toivoin saavani loppuun surra riutuneen sydämeni jäännöksen." "Eihän aikaisen miehen niin ehdottomasti tarvitse kuolemalle antautua; onhan täällä kaikille tilaa elää niinkauvan, kuin oikea kuoleman-aika tulee", sanoin. "Mitäpä se muukaan neuvoksi tulee.
En voinut enää surra, tiesinhän että pikku "valkotukallani" oli siellä paljoa parempi olla kuin meidän luonamme; hän viettää nyt joulua Jumalan valtakunnassa; uurastakaamme mekin sitä, että viimmeisen hetkemme tultua saisimme viettää ijäistä joulua hänen kanssaan tuolla ylhäällä.
"Niin, suloinen neiti," sain sanotuksi vihdoin mielenliikutukseltani. "Minä, minä se olen, joka koitin teitä pelastaa, mutta en ollut tarpeeksi voimakas viemään teitä rantaan saakka. Tähän samaan kätöseen tartuin silloin kiinni, kun tiedotonna sen minulle ojensitte. Kiitos Jumalan, ettei jalon isänne tarvinnut teitä menettää ja kuolleena surra."
Päivän Sana
Muut Etsivät