Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Jopa vihnikkeet saatiin auki ja taakka purettiin; siinä oli villahameesen käärittynä lapsi. Se nyt otettiin erille, vaimo asetti hänet muuripenkille viereensä istumaan. Hän riisui sen yltä nutturepaleet, puhalteli sen hyppysiin ja jalkoihin; mutta pienokainen ei suutansa avannut. Mistä vieras kotoisin on, kysäsi Sunkreini. Tuolta pohjan puolelta, oli vastaus.
Täytyyhän sille arvata, sanoi Sunkreini, ja meni avaamaan ovea. Kysykää, kuka se on, ennenkuin oven avaatte, muistutti Saksmanni varovaisesti. Kuka siell' on, kysyi Sunkreini. Ei kuulunut muuta, kuin kiihkeämpää kolkutusta. Ja kun suutari toisti kysymyksensä, niin valittavaa, epäselvää ääntä vaan kuului. Ovi avattiin.
Kun nyt Sunkreini kertoi Pynnölän yövieraan viimeisestä, niin vieras herra oli äänetönnä tuijottanut lattiaan ja painanut harmaan päänsä käsiinsä. Sitten oli hän mennyt syleilemään Maria, mutta arkana oli Mari ja vetäytyi pois hänestä. Sunkreini oli ottanut valokuvan rasiasta ja tarkastellut vuoroin sitä, vuoroin vierastaan ja sanonut päättäväisesti: Te se olettekin Akseli ja Marin isä.
Eihän siinä liene mitään pahaa, kysyi terävästi Sunkreini. Lörpötyksiä, lörpötyksiä, joita et itsekkään ymmärrä, olet, suutari, tytön päähän ajanut. Tyttö tuletko kanssani, niin sinusta tulee ihminen; tosin olet hyvin metsäläisen näköinen, mutta seura ja uudet elämän tavat kyllä En, vastasi Mari, ja mustat silmät säihkyivät taas kummallisesti, en milloinkaan; sillä meillä ei ole sama henki.
Silloin alotti Saksmanni kuoleman virren, ja ennenkuin hän vielä oli ennättänyt viimeiseen värsyyn oli Pynnölän yövieras kuollut. Se ihminen oli varmaan paljon kärsinyt, sanoi Sunkreini miettiväisesti. Mutta nyt ne ovat loppuneet, jatkoi isäntä. Mahdollista, myönsi Saksmanni. Nyt oli ensi työksi otettava lapsi pois kuolleen vierestä; eihän sen siinä käynyt oleminen.
Kun nyt Pynnölän pirtissä miehet olivat partansa ajaneet, illallinen oli syöty ja muut välttämättömimmät lauvantaipuuhat suorittaa ehditty, niin virkki Saksmanni: Veisataan nyt pari ehtoovirttä pyhä-illan kunniaksi! Ja sydämmiemme hartaudeksi, myönsi Sunkreini. Niin kyllä, onhan se sopivaa, lausui siihen isäntä.
Kaarevan otsan alta näkyivät silmät puolihaaveksivaisesti katselevan tämän maailman "luomuksia". Useimmin ne aivan kuin lepäsivät, erittäin silloin, kun Sunkreini luki kirjojaan ja puheli, miten sielun on vaipuminen korkeimman, ainokaisen olennon makeutta ja karvautta maistamaan.
Oikeinhan sen silmät tulta iskivät, sanoi isäntä hiljaa emännällensä. Pane maata lapsukainen ja siunaa itsesi, sanoi Sunkreini ja sammutti palavan päreen pistämällä sen pesän edessä olevaan vesikiuluun. Herra siunatkoon meitä ja kaikkia, jotka kulkevat elon teitä, erittäin tämmöisessä pakkasessa ja lumen paljoudessa, huokasi Saksmanni.
Ja Sunkreini selitti, että on olemassa elämää antava totuus, jonka saa jokainen, joka täydellä todella sitä etsii ja noudattaa. Isä, sanoi Mari vieläkin, opeta minua piiloutumaan siihen rakkauteen, joka "peittää paljon rikoksia", ja joka "syntisiä vastaan ottaa". Ja isä puhui kirkastetuin kasvoin, kuinka rakkaus ympäröi meitä silloinkin, kun sitä vielä vastustamme.
Toinen keskustelijoista oli pitäjän mestari, kunniallinen suutari Joel Sunkreini, ja toinen oli yhtä etevä-arvoinen ja samaten "hyvin konstins' oppinut" pitäjän räätäli, Isak Malakias Saksmanni. Eräänä talvis-iltana se oli lauvantai neljättä adventtisunnuntaita vastaan niin, silloin istuivat nuo mestarit Pynnölän pirtissä, toinen perä-, toinen ovensuu sängyn laidalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät