Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Siunaa minua Herran nimeen. En voi, en tahdo lapseni. Sinä olet siis sitä jo aavistin, voi, ja kuitenkin olet isäni. Pidä lapseni uskosi ja toivosi, sinä olet onnellisempi minua; näen toki, ett'ei meillä ole sama henki. Eikä sama rauha, jatkoi Sunkreini. Niin, vastasi vieras. Eikä sama toivo. Niin, niin. Eikä sama voima kärsimään. Ei. Eikä sama ylevä esikuva.
Huhuja siitä kulki kaikellaisia, erittäin oli Kaisa aina varma asiassaan; mutta akka parka oli niin usein lyönyt kirveensä kiveen, ett'ei häntä juuri suurin uskottu. Etköhän, lapseni, milloinkaan ole katuva, että hyljäsit luonnollisen isäsi, kysyi Sunkreini.
Mari tosin oli entistään murheellisempi, ja siihen hänellä oli omat pätevät syynsä; ja nuot ikävät huhut, joista Pynnölän klihtaustalkoossa oli puhe, saapuivat Sunkreinin korviin. Ja mikä ikävämpää oli, Sunkreini rupesi näkemään huhujen olevan todenperäisiä. Niin nyt on laita, isä, sanoi eräänä iltana Sunkreinille Mari istuessaan pöytänsä äärellä.
Lukumies hän oli, luki harvaan ja painokkaasti, vaan selvään etu, joka monelta lukijalta tähänkin aikaan puuttuu. Niin sitä luettaman pitää, oli seurakunnan vakava kirkkoherra viime lukusijoissa hänelle lausunut ja sen minä sanomattakin tiesin, oli Sunkreini kotiin tultuansa sanonut.
Miettiväisesti ja silmä nehkeänä, oli Sunkreini Marin puhetta kuunnellut; hän virkkoi: lapseni on ajaa lennättänyt kummallisilla hevosilla; syvään sieluun paljon mahtuu. En ymmärrä isä. Kerran kuulin räätäliltä hiljaisen soiton; minä hiivin hänen huonettensa taka.
Hän on pitäjään mestari, konstin-oppinut, kunniallinen suutari, Joel Sunkreini, ijältään 37 ajastaikaa; 3 kuukautta ja 21 päivää. Ei se tosin ole iso ikä miehen iäksi, vaan tosi kyllin iso tuottamaan hänelle vanhan nuorenmiehen karahteerin. Hän osaa lukea ja kirjoittaa. Kirjoittaa? Se taito oli pari, kolme vuosikymmentä sitten sangen harvinainen. Mutta kirjoittaa hän osasi.
Eikä olisi luullut tuon hurjan näköisen lapsen niin maltillisesti kuuntelevan "isän" puhetta isäksi oli hän Sunkreinia tottunut jo nimittämään. Ihmeitä toki oli Sunkreini tehnyt, rakkauden voimalla oli hän saanut tytön luottamusta, sillä lapset huomaavat hyvin tarkka-aistisesti, kuka heitä todella rakastaa. Aapista luettiin ahkerasti, ja ihmeen pian Mari lukemaan oppi.
Ja kirkolle Sunkreini kasvattinsa lähetti, ja toimitti hänet suntiaalle korttieriin. Yhdessä Pynnölän Kallen kanssa samosivat he maanantai-aamuisin metsäpolkua kirkolle, yhdessä tulivat he takaisin perjantai-iltasin.
Niin, maailma tulee täyteen ihmisiä, jatkoi Sunkreini, niitä on kuin Ekyhtin sirkkoja. En oikein käsitä, valitteli Saksmanni, sinun ajatustesi päämeininkiä. En käsitä sitä minäkään; sen vaan luulen ymmärtäväni, että paljon on, jota et sinä, enkä minä ymmärrä. Niin, näitäpä viisaat tutkivat, nämät ovat tutkimattomat, huokasi Saksmanni.
Minun luonani on sinulle tarjona elämän ilo ja onni. Kiitän, vastasi Mari; mutta oloni on liiankin hyvä minulle. Ette suinkaan, isäni te, minua hyljää, sanoi hän rukoilevasti Sunkreiniin kääntyen. Mutta täällä alhainen metsäkulman elämä, siellä sivistyksen valo ja monet muut edut, puhui Sunkreini.
Päivän Sana
Muut Etsivät