Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Kyllä, hymyili kysytty, vain tohtori Kontiota, jos saan luvan... Mitä noihin muihin arvonimiin tulee, niin pelkään niitä nyttemmin enää varsin vähässä määrin ansaitsevani. Mutta te olette kuitenkin sama mies? kysyi sotaherra, osoittaen häntä varmuuden vuoksi hopeapäisen keppinsä nupilla. Mikäli muut ovat minulle kertoneet, vastasi Paavo Kontio huvitettuna. Jumalan kiitos!
Ensin luuli sotaherra tämän olevan sotapetosta Josepholta vietelläksensä hänen satimeen, mutta kun hän mietti, ettei seuraukset voi tulla niin vaarallisiksi hänen vahvalle sotajoukollensa, päätti hän seurata neuvoa, ja antoi käskyn rynnätä kaupunkiin; mutta pani karkulaisen tarkan vartion alle.
Vainko päästä irti miehestään taikka myöskin samalla liittyä johonkin uuteen rakastajaan? Ja siinä tapauksessa, kehen? Häneenkö vai Pajalan herraan? Puhelin kilahti. Hänen täytyi kiirehtiä vastaamaan. Se oli sotaherra. Hän oli pitänyt lupauksensa.
Ja nyt Chilonin mieleen juolahti, etteivät kristityt ikinä ole uskaltaneet tappaa niin mahtavaa miestä, joka oli augustiani ja ylhäinen sotaherra, sillä sellainen teko saattaisi tuottaa heille julkisen vainon. Luultavasti he väkivallalla ovat pidättäneet hänet, ehtiäkseen toimittaa Lygian kätketyksi johonkin toiseen kaupunkiin. Nämä ajatukset tuottivat Chilonille lohtua.
"Souvenir!" kiljasin minä, mutta Souvenir ei huolinut mistään. Harlow seisoi edelleen paikallaan. Näytti siltä kuin hän nyt vasta olisi ruvennut tuntemaan kuinka märkä hän oli kantapäästä kiireesen ja olisi odotellut milloinka muka hänen päältään riisutaan. Mutta pehtoria ei kuulunut. "Sotaherra vielä on olevinaan!" alkoi Souvenir jälleen. "Sotauroona näet oli isänmaata suojelemassa!
Paul hiipi ikkunan luo ja luki ranskankielellä: "Teitä odotetaan keltaisessa huoneessa". Se on hän! ajatteli Paul itsekseen, ja hänen sydämensä alkoi valtavasti sykkiä. Hetken kuluttua vetäytyi hän kenenkään huomaamatta osoitettuun huoneeseen. Mutta hän ei tavannut siellä markiisitarta; sen sijaan istui siellä vanhanpuoleinen sotaherra, huolimattomasti sohvassa venyen.
Pärpuumissa majatalomme.» »Sotaherra tuossa», kuiskasi Katri ja viittasi aliupseeria, eikä hän ollut joutanut kuuntelemaan Liisan puhetta. Liisa selitti, että se on heidän pitäjän poikia. »No, tunteeko se sinut?» kysyi Katri ihmeissään, niin ihmeissään, jotta posetiivi kaikkine kummineen unehtui häneltä.
HELMI. Niin, kahdestakymmenestä hansikkaparista, jotka herra kauniisti jätti maksamatta, kun hän täältä matkusti, Luuli kai pääsevänsä velastaan sillä tavoin että välistä minua hienosteli, mutta eipä onnistunutkaan; sillä pappa käski minun kirjoittamaan, että jos ei rahaa heti tule, niin jätetään ne uloshaettavaksi. Saa nähdä nyt, mitä tuo hieno sotaherra siihen vastaa.
Siitä muodostui sangen omituiset päivälliset. Sotaherra oli koko ajan äänessä. Hän joi monta maljaa, ensin rakkaan veljenpoikansa, jonka kuoleman johdosta he tässä olivat kokoontuneet, vaikka hän puolestaan valitettavasti ei ollut voinut saapua hautajaistilaisuuteen. Sitten nuoren, ihastuttavan lesken, joka oli tämän piirin aurinko, joskin tällä hetkellä pilveen hunnutettu.
»Tule!» nykäsi Liisa Katria, lähtiessään kävelemään. Astuivat he nyt kolmikannassa, aliupseeri ja Liisa puhellen, Katri ihmetellen. Ja kun Liisa oikein makeasti nauroi puhellessaan ja tarttui sotaherraa käsivarteen ja katsoi silmiin nauraen ja sotaherra taas Liisaa hymyillen, niin silloin se hytkäytti Katrin sydäntä, se tuntui niin somalta, jotta se vasta tuntui.
Päivän Sana
Muut Etsivät