Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Mutta romalainen sotaherra katsoi edullisemmaksi antaa juutalaisten heikontaa voimansa sisällisillä sodilla vielä entistä voimattomammaksi. Tällä sekasorron ja häiriön aikana levitti Giskalan Johan kunniahaluisia tuumiansa ja vihdoin anastikin käsiinsä kaiken todellisen vallan ja hallituksen kaupungissa.
Puolinen ei viipynyt, se laitettiin talon erinäiseen siistiin ruokahuoneesen. Puolispöytään istuivat sekä vieraat että talon emäntä ja isäntä. Anna, jonka majuri, kuten kohtelias sotaherra ainakin, johdatti pöytään, pyysi anteeksi, ettei hän voinut istua, kun hänellä oli muuta hommaa ja sitä täytyi olla liikkeellä.
Bravo! sanoi Porthos, sinä olet toden totta syntynyt kenraaliksi, Athos veikkoseni, ja kardinaali, joka luulee olevansa suuri sotaherra, on mitätön sinun verrallasi. Hyvät herrat, sanoi Athos, ei yhtään laukausta hukkaan, minä pyydän; ottakaa kukin oma miehenne. Minulla jo on, sanoi d'Artagnan. Minulla myös, sanoi Porthos. Samoin minulla, sanoi Aramis. No niin, laukaiskaa! huusi Athos.
Me olemme päättäneet syödä yhdessä päivällistä, jatkoi sotaherra hyväntuulisesti raporttiaan. Herra tohtori tekee meille ehkä sen kunnian...? Ehdotus tuli tuiki odottamatta. Paavo Kontio ei tiennyt, mitä vastata siihen. Tuskin, virkahti hän epäröivästi. Olin aikonut matkustaa maalle tänään... Mitä hulluja?
Sotaherra oikaisi itsensä jälleen selkäkenoon ja katsoi suurin silmin häntä. Ei! Siinä ei ole mitään perää! huudahti hän... Niin, tyttären kuolemassa tietystikin, sillä hän otti myrkkyä isänsä kuolinvuoteen ääressä... Aivan oikein! Muistan kuulleeni jotakin sentapaista. Hän oli hysteerinen, hän oli hulluuteen saakka hermostunut.
Työnsä tehtyä ja saalliinsa saatua palasivat urhomme kotiin, luullen tännekin saapuvan vihollisia, joilta olisi lähin tarve varjella kotiseutunsa. Mustasukkaisuuden uhri. Jonkun ajan ovat urhot olleet kotonaan edellämainitulta retkeltä. Ruotsalainen sotaherra Ehnberg, oli nyt Keurun pappilassa; hän oli tullut tänne pienen etuvartija-joukon kanssa.
Kun kaikki paikat olivat täyttyneet, soi kello, karuselli alkoi pyöriä, rumpu ja posetiivi soida ja Kusti lauloi kiitäessään ympäri: »Rumpu se lyö ja rumpu se käy ja miekan terät ne värisee.» No, oli se taas Katrista kummaa ja unehtunut oli häneltä sotaherra. Häntä nauratti kun Kusti mennä kiiätti ympäriinsä, vilisten vain.
Muuan neuvoi vielä henkisen ravinnon ohella myöskin ulkomaan matkaa tai yleensä muuttamista totutulta paikkakunnalta. Ja sotaherra seurasi uskollisesti kaikkia neuvoja; hän alkoi pojalleen lähetellä hengellisiä kirjoja yhden toisensa perästä, hankki hänelle sopivia matkatovereita ulkomaanretkelle, sekä koki kaikin tavoin taivuttaa häntä arkkipiispan personallista tuttavuutta hakemaan.
Kunpahan näkisit minut ratsun selässä! Silloin minä vasta komealta näytän. Maiju. Näinhän viime sunnuntaina, kun se korkea-arvoinen sotaherra ajoi ohitsesi Eläintarhan tiellä ja hän nyökkäsi sinun kohdallasi. Hellonen. Tietysti hän kumarsi minulle. Maiju. Onko se mahdollista?... Hellonen. Tai sitten minun hevoselleni ... sen nimi on Helga. Maiju. Onpas sillä komea nimi! Hellonen.
Tytöt eivät osanneet kysellä paljoa mitään, matta kyllä Reeta selitti. Siinä oli ollut sota ja siihen oli ammuttu muutama sotaherra ... vitialuodilla kuuluu hutkautetun keskeltä poikki, että hevosen selkään on vaan jäänyt sääret, ja niineen päivineen se oli juossut pappilaan asti. Ammutaanko niitä ihmisiäkin? kysyi Viija vähän peloissaan. Ampuu ne sodassa, kun ne ovat pahoja, selitti Reeta.
Päivän Sana
Muut Etsivät