Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö.» »Toivehemme halla kylmä kyllä kuolettanut on, Urohomme urhe'immat sortuneet on kuolohon; Mut'ei talonpojan voima murtunut oo vieläkään: Vartomaan hän tottunut on, tottunut on kärsimään.»
Ylipäänsä elelivät Perukkalaiset omista varoistaan, niin mökkyrit kuin talollisetkin. Oli kuitenkin niitäkin, jotka olivat sortuneet velankin alle, joko huonoin aikain kautta eli oman huolimattomuutensa takia, mutta niistä veloista ei isompi maailma tiennyt mitään, sillä ne olivat heidän keskensä.
Siksi ovat Untamon ja Kalervon heimotkin sortuneet, että ne ovat etsineet »sukuetuja». Siten ovat ne kohtalonsa ansainneet. Hyvä voittaa Erkon mielestä aina. Siinä hän on täydellisesti »vanhan» Suomen mies, joka on saanut saman valoisan optimismin kristillisestä maailmankatsomuksestaan.
He olivat monta sydämen kipua ja raskasta hetkeä saaneet viettää tuon elämänsä hartaimman toivon tähden ja niin he olivat oppineet jo osaksi tuntemaan elämän myrskyjä, joita maailma nuorukaisille tuopi, nielaistaksensa heitä kauheihin laineisiinsa ja hyökyihinsä; mutta Iikka ja Anni eivät sortuneet niiden voiman alle, sillä he olivat jo nuoruudessa saaneet hyvän kompassin, Jumalan pelon, ja tukevan peräsimen, henkisen kehityksen, joiden avulla he pääsivät kunnialla vaaralliselta näyttävästä taistelusta, ja heidän voittonsa oli totuuden voitto.
Ne nuoret ritarit ovat sortuneet ja kylmäsilmäiset kosteaselkäiset hirviöt ryömivät heidän murskatuilla haarniskoillaan siellä kyynelkylmien metsien keskellä neitojen edessä, jotka kätkeytyvät pitkien keltaisten hiustensa varjoon. Kulkee Parsifalkin, punakaapu, ne vavistuksen metsät ja näkee neidot kelmeissä metsissä.
Ja jos löysivätkin tien, olivat kaikki ojat umpeen sortuneet, kaikki rummut hävinneet, ja yleensä olivat kaikki entisten peltojen ja niittyjen aidat kumossa. Pakolaiset etsivät kotiseutunsa kirkkoa; vaivoin he sen löysivät; metsää oli kasvanut sen ympärille peittäen sen vaeltajan silmiltä.
Jos nuorukainen joutui tämän himon valtaan, työnsi hän luotansa ilomaljan, jota vanhuus, terveys ja elämänhalu kehottivat tyhjentämään: auringon loiste, kukan tuoksu oli lakannut häntä varten olemasta, suloisimman neitosen lemmenkatse, uskollisimman ystävän syli, maineen houkuttelevimmat vietteet, kaikki, jolle hänen sydämensä oli sykkinyt, oli menettänyt arvonsa hänen mielestään: hän näki poskensa kalpenevan, hiuksensa harmaantuvan, muistelematta huokauksellakaan pois pakenevaa elonsa kevättä: hän tunsi sielunsa sopusoinnun rikotuksi, sydämensä kuihtuvan, aatostensa kieltenkin höltyvän, niitä kun alinomaa, öin päivin jännitettiin yhtä ainoata päämäärää kohden; mutta sama se, olisivatpa vaikka maailman perustukset sortuneet, niin olisi hän sittenkin viimeiseen asti tähystänyt sulattimeen.
Surun kolkkous oli, kuten jo on mainittu, suureksi osaksi haihtunut; hän taisi hymyillä ja hän hymyili usein; se tosin ei ollut mikään hyvä nauru, ei vapautumiseksi, niinkuin filosoofit sanovat, ei, se oli ennemmin voittamiseksi, sillä hän nauroi vahingolle, mutta se oli kumminkin liikutus mielessä, joka järisytti paatumuksen muurin erilleen ja ikäänkuin Memnonin patsaassa sai sortuneet säveleet lauluksi sointumaan.
Koskaan, kallis synnyinmaa, sua poikies' ei viime vereen puoltamatta vieras ryöstä! ei vaaraa väisty, horju, salli itseään ei sortoon syöstä. Eespäin, urhot, kaikki ees! Tää ikivanhan vapauden tie on sees. Eespäin te pyhät, pystyt repaleet! Viel' eivät Suomen värit sortuneet. Mutta missä se on? Ylös lippu! Pojat, missä lippu? Samassa lensikin ovesta sisään tomuinen käärö.
Päivän Sana
Muut Etsivät