Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Sormulan karjomökillä oli elämä entistä tukalampaa. Sudet kävivät yhä uskaliaammiksi. Pimeän tultua eivät asukkaat hirvinneet lähteä pirtistään. Päivälläkään eivät liikkuneet yksin. Inkerin oli täytynyt oppia aseita käyttämään ja hän oli mukana, kun Pentti ajoi metsään noutamaan polttopuita tai petäjäis-aineita.
Sormulan herra huomasi, mitä tyttärensä teki ja säihkyvin silmin hyppäsi hän tytärtänsä Jerikosta erottamaan. "Loviisa, Loviisa", karjui Sormulainen, melkein tuhkaharmaana kasvoiltaan, "ettes häpeä syleillä tuommoista roistoa tässä isäsi ja sulhasesi silmien edessä!" Himmi katsoa tuijotti punehtuen Kallea, joka myös oli tavattoman punainen.
Sormulan herra luovutti Jerikon mielellään palveluksestaan ja taivutti vielä Meyerin myymään mökkinsä Laurille hyvästä hinnasta ja muuttamaan asuntonsa kirkonkylään, jossa hänellä olisi paremmat tulot ja muutoinkin mukavampi elämä. Suuri hinta houkuttelikin ukon kauppaan, sillä hän piti paljon rahasta ja täytyyhän ihmisen jostakin pitää, niinkuin vanhain naisten kissalempikin osottaa.
Vanha hupsu, ei älyä, että rahojen tähden Sormulainen valkeahapsisen vävyn ottaa, hehehe!" tuumaili Musta-Heikki. "Sormulan Loviisa!" sanoi Jeriko vaaleten, mutta heti purskahti hän nauruun pitäen koko jutun hulluutena. "Vai Loviisa? Kuka sen jutun nyt lienee keksinyt?"
Sormulan karjakin vietiin viimein maitomökiltä kotiin. Ilma oli sumuinen, puut tien varsilla seisoivat surulsina ja kirjavia lehtiä putoeli niistä tuontuostakin tielle. Alakuloisena palasi Jeriko kotikyläänsä ajatellen, mitä hänestä tulisi, kun häntä ei enää paimeneksi tarvittaisi.
Huomenna jo ennen puolta päivää tiedettiin sitten kylällä kertoa, että rukkiukko ja Sormulan Loviisa kuulutetaan ensi pyhänä pyhään "aviokäskyn säätyyn". "Sormulan herra kuuluu pakottavan tyttärensä siihen, sillä rukkiukko on rikas, kuin juutalainen", tiesi maalarin Maija. Loviisasta mökissä todellakin keskusteltiin.
Minä en anna kättä kuin ystävälle. Etkö sinä, Pentti, tunne Sormulan Tuomasta, jolle olet niin monta hyvää kalapaikkaa neuvonut? Tuomasko? Ka, kun olet tullut niin isoksi. Terve! ja mitä kuuluu? Kuulumiset ovat niin kaukaa, ettei tiedä, onko kaikessa perääkään. Onko rauha maassa? Pelkäänpä, että on sodan aatto jo Karjalassakin. Pentin muoto taas synkistyi, kun hän viittasi hoviin päin.
Kun asia oli semmoisen käänteen saanut, vaipui Sormulan herra ajatuksiinsa ja pyysi miettimisaikaa "edes pari viikkoa", johon Meyer mielellään myöntyikin. Pari viikkoa oli sitten kulunut, kun eräänä päivänä Meyer lähetti Jerikon pappilaan Kallen kanssa sopimaan lähtöpäivästä. Jeriko moni, mutta ei tavannut Kallea kotoa. Hänen oli sanottu menneen Sormulaan. Sinne lähti taas kerran rukkiukkokin.
Puna-Marjetta lohdutteli kieliparkkua poikaansa ja lausui: "kummallista, jotta tuo noin matala harju on raja-aitana elämän ja kuoleman maiden välillä ja korkea kirkkoharju erottaa vain Sormulan ja Lampelan maat toisistaan.
Päivä alkoi jo sarastaa silloin, kuin Jeriko sai kirjeensä valmiiksi ja tuskin oli se ehtinyt valeta, kun jo Sormulan herra, nimismiehen kanssa, tuli Meyerin asuntoon laillisena perillisenä panemaan vainajan omaisuutta "sinetin taakse". Jerikon täytyi silloin taas kerran lähteä kodistaan, eikä hän suinkaan paljoa tavaraa kanssansa saanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät