United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
En sitä vaihtaisi kuninkaan linnaan, en keisarin kruunuun. Kieleni helkkyvä, hellä ja soipa, kirkas ja sorea suomenkiel'! voitko sa jällehen ankara olla, urhojen kieli, aattehen urhojen, miettehen miesten? Voitko sa olla tappara tarmon, kahleitten murtaja, kansasi kostaja Väinämön kalpa kannella tyynen, talvisen taivaan? Peljätty Pohjolan peikkojen kesken!
Hän oli pulska, tuore tyttö, se Mari, sorea varreltansa ja kirkas kasvoiltansa, niinkuin se suvinen sunnuntai-aamu, jonka kauneutta hän varhain oli noussut ihailemaan ja askareillansa pyhittämään. Hän lypsi lehmät ja saatti ne veräjästä lähellä olevaan hakaan. Hän laski lampaat karsinasta samaan hakaan.
Yrittelemällä yritin saada häntäkin puhumaan edes vähän itsestään, mutta siihen oli häntä mahdoton taivuttaa... Hän pysyi yhäti yhtä salaperäisenä kuin ennenkin... Minä kyllä luulin aavistavan hänen kasvojensa ihanuuden: mustat, tuliset silmät, kaunis pieni suu, sorea nenä, tuuhea kihara tukka voi, minä näin tuon olennon jo selvemmin edessäni kuin sen mustanaamaisen keijukaisen, jonka kanssa tanssin.
Kun tuolta vuorenhuipulta näen sinut täällä puistossamme laakson pohjasta, olet sinä minusta kaunis kuin ruusunumpu. Kun riennät kotiin äitiemme luo, ei peltokanakaan poikaistensa perässä juostessaan ole niin sorea varreltaan ja kerkeä jaloiltaan kun sinä.
Näin sanoen poistui hän nopeasti Valkeamäkeen päin. Mutta hän oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun sorea, vahva mies, puettuna suomalaisen talonpojan yksinkertaiseen pukuun, astui esille sen nurkan takaa, jonka vieressä Venäläinen oli itsekseen puhunut. "Polttaa ... polttaa", ajatteli Suomalainen itseksensä. "No, siitä nyt kumminkin syntyy pitkä valhe.
Asja yhä istui liikkumatonna; hän oli nostanut jalkansa allensa ja kietonut päänsä ympäri silkkisen vyöhyen; hänen sorea vartalonsa kuvautui selvästi ja somasti kirkasta taivasta vastaan; minä kuitenkaan en saattanut katsella häntä tuntematta mieliharmia.
Arvelee, ajattelevi, sanan virkkoi, noin nimesi: 'Mitä tuohon tuotanehe ja kuta katsottanehe oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi? "Kalevalatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea, aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä, liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä. Näki puikon lattialla: poimi puikon lattialta.
Se ei kuitenkaan tullut ainoastaan siitä, että Marilla oli kaunis ulkomuoto, vaan pikemmin siitä että isäntä oli havainnut tytön mielen laadun uljaaksi. Mutta tyttö oli todellakin kaunis. Mitaltaan oli hän muita tavallisia tyttöjä vähän pitempi ja varreltansa sorea. Se teki että hänen liikuntonsa ja käyntinsä oli muita ylevämpi.
"Terve tultuasi, Veikko Kela!... Viivyithän niin, että tuskin enää tuloasi odotin", lausui Jussi. "En milloinkaan luovu lupauksestani", vastasi tulija. "Sydämmellisesti tervetullut", sanoi Jussi vieden vieraansa sisään. Herra Kela oli nuori, sorea mies, jonka tavat ja käytös kaikissa osoittivat sivistynyttä tutenttia.
Yksinään jäätyään seisoi Eerikki uteliaasti katsellen noita komeita vaunuja, joista nousi eräs vielä komeampi herra. Hän oli viiden- ja kuudenkymmenen vuoden välillä oleva mies, puvultaan ja ryhdiltään erinomaisen hieno ja sorea, mutta samalla niin luontevan ylhäinen ja niin kunnioitusta herättävä, että Eerikki heti kohta päätti mielessään: Tuo ei voi olla kukaan muu kuin kuningas itse!