Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Oli korukantinen saksalainen runokokoelma, jonka vanhemmat olivat antaneet; Freedrikiltä oli valokuva ja herra Kontiolta hänen runonsa kauniisti piirrettynä ruusunpunaiselle paperille. Haarald ja Pentti lahjoittivat kopallisen kauniita mansikoita, ja sokea Leena oli tuonut tuokkosellisen tuoreita munia.
Frédérique kummasteli, että hän voi sellaista epäillä; muistakoon vain Westfalenin kuningasta, joka oli aivan sokea, hän. »Niin, mutta mikäs kuningas hän on?.... Karkoitettu raukka!» Kuningatar kertoi hänelle sitten tarinan Böhmenin sokeasta Juhana-kuninkaasta, joka Crecyn tappelussa pyysi ritarinsa saattamaan hänet eturiviin, jossa hän saisi mitellä miekkoja.
Hän itse oli oppinut siten, että puikko kädessä oli seurannut kirjainmerkkejä järjestyksessään sen mukaan kuin hänen sokea äitinsä oli ne lausunut. Ei hän siinä nyt mitään konstia olevaksi ymmärtänyt, vaikka kuinka olisi ajatellut. Itku jo aivan kurkussa hän alkoi selitellä: »Se pitää olla vain sellainen puikko...» »Hae sellainen puikko», keskeytti Aukusti.
Jopa sokeitten koiratkin näyttivät tuntevan hänet; ja kun näkivät hänen lähestyvän, taluttivat isäntänsä portin-majaan tai pihaan; ja sitten huiskuttivat häntäänsä, niinkuin sanoaksensa: "parempi on, sokea isäntä! olla silmätön, kuin pahasilmäinen." Mutta mitäpä Scrooge siitä huoli! Juuri tätä hän tahtoikin.
"Niin, yksin..." jatkoi sokea hämmästyen ja vavisten, "oliko koskaan toisin? Minä olen sitä joskus aavistanut ... mutta... Oo, minun Jumalani, minun Jumalani! olisiko se mahdollista? Oi sano, onko se mahdollista?
Päästessään huomaamatta jonkin vihollisten varastohuoneen luo saattoi sokea avata äkkiä silmänsä ja kyssäselkä oikaista hartiansa, jolloin he nopeasti iskivät tulen palloihinsa ja viskasivat ne rutikuivalle katolle tai työnsivät kivijalan aukosta lattian alle, jatkaakseen sitten yhtä kurjina rampoina vaivalloista matkaansa.
Niin kuin monta vuotta sitten, paloi nytkin valkea pesässä; Posse oli kuuro ja melkein sokea, vanhuuttaan oli se jo paljasselkäinen ja harmaapartainen, mutta alkoi kuitenkin murista, sillä se tunsi jonkun vieraan liikkuvan ulkopuolella.
Yhtämittaa hän kohtasi onnettomuustovereita, jotka pimeässä harhailivat, kiiruhtaen salamien hetkittäisessä loimossa eteenpäin, ja vihdoin muuan tuohuksia kantava joukko törmäsi täydellä vauhdilla häneen, ja hän kaatui kumoon. »Mitä!» yksi joukosta huudahti, »siinähän on minun kunnon sokea tyttöni! Bakkus vieköön, häntä ei saa jättää tuohon! Ylös, tessalitar! Kas noin. Oletko haavottunut? Hyvä on!
Kuin Hanna ja Pietari hetkeksi sattuivat etemmäksi, sanoi Knut Kornelialle: »Kunnia totuudelle, neiti. Te olette oikeassa. Minä olen tässä lohdutellut itseäni sillä, että minä olen tahtonut. Minä en olisi luullut, että minä vielä kaunistelein omissa ja muitten silmissä. Minä olen ollut sokea sillä silmällä, jolla näkee itsensä.
"Ei Lailasta ole pelkoa." "Mutta etkö ole havainnut että Lailakin pitää hänestä?" "Sinä vaan luulet joutavia, vaimo." "Minä en luule mitään. Me naiset näemme semmoisissa asioissa paljon paremmin kuin te miehet. Sinä olet ollut sokea, kun et ole nähnyt mitään." "Mitä sinä sitten olet nähnyt?" "Mitäkö olen nähnyt! Olen nähnyt Lailan suuret silmät siitä asti, kun hän oli lapsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät