Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
"Onko minulla kunnia nähdä kapteeni Heikkilä?" "On, on niinkin," sanoi kapteeni tähystäen vanhaa naista, joka merivihreillä silmillään katsoi häntä. "Hm," toisti akka järjestellen harmaata läninkiään, avaraa matkapukuaan, jota nimitetään mukavaksi epämukavaan asti: "hm, minua ilahduttaa nähdä teitä, rakas kapteeni."
Se saakelin tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän säihkywillä silmillään ja ja woi kuinka hän oli kaunis ja isänmaallista tulta täynnä!" Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt.
Tohtori säpsähti ja katseli tarkempaan likinäköisillä silmillään tyttöstä; nyt hän sen tunsi, sehän oli pieni »liikalainen» kotoa, mutta miten oli hän yksinään, eksyksissä?
Ja hän nautti muistellessaan, kuinka usein Salmela pitkin iltaa oli pyytänyt häntä tanssiin. Kerran, kun Hanna istui muutamain naisten takana, oli hän kävellyt siellä ympäri ja etsinyt, Hanna hyvin arvasi ketä, mutta ei huolinut tulla esiin. Seurasi häntä vaan silmillään ja hytkähteli itsekseen, kun hän kulki aivan ohitse, eikä sittenkään huomannut.
Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti, yhä seuraten silmillään ylioppilasta: Miksei? Eikös ole hauska päästä näkemään maailmaa...? Olisikin liika vaatimus, että hän nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun, lohdutan minä itseäni. Mutta ajatus siitä, että hän jää tänne ja ehkä on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yhä enemmän vaivata.
Sillä Musti seurasi tarkoin kaikkien talonväkeen kuuluvien kehitystä ja elämänvaiheita, näki heidän yhden toisensa perästä nousevan, kasvavan ja haihtuvan maailmalle, josta he vain harvoin tulivat takaisin enää, milloin yksin, milloin monien muiden kera, milloin iloisina ja päässä valkea lakki, milloin surullisina ja nenäliina silmillään.
Tapani ei tähän virkkanut mitään, istui vaan kuin tuomittu ja katseli maahan. Tunsi että on paras pysyä äänettömänä. Tapanin äänettömyys ei kuitenkaan Dampbellia lepyttänyt, hän vaan yhä puhki katsellen syvillä kiiluvilla silmillään kuin mato mättäästä ja matki Tapanin sanoja: "Väärään sanoivat menevän... Lähtivät kesken pois... Ne ovat päällikön sanoja ne!"
Hän katsoi minuun ilkeämielisesti pienillä harmailla silmillään. "Ajatelkaa vain, Louis, mitä te teette", kuiskasi hän äänellä, joka oli yhtä uhkaava kuin käärmeen käninä. "Te asetutte minun aikeitani vastaan, ja siitä ei kukaan pääse rangaistuksetta." "Minulla ei ole valinnan sijaa."
Aina kun edestä- tai takaapäin kuului ratasten räminää, vetäytyi hän kauas tiepuoleen ja tuijotti sokeilla silmillään suu auki sekä hyvin pelästyneen näköisenä ohi ajaviin. Kumpikin oli puettu risaisiin vaatteisiin ja sokealla oli selässään säkkikulu.
Bernhard oli niin nuori, niin kokematon; hän ei käsittänyt rakkauden kavalia keinoja, hän tunsi vain sen huumaavan, vastustamattoman voiman; hän käsitti vain, että tuossa hänen jalkojensa juuressa oli tyttö hänen tähtensä kyyneliinsä menehtymäisillään, pakahtumaisillaan suruunsa äärettömästä uhraavasta rakkaudestaan häneen, joka oli sysännyt hänet luotaan siinä oli kylliksi, hän ei muusta huolinut, hän syöksyi polvilleen itkevän tytön eteen, suuteli hänen kättään, vakuutti tuhansin valoin, että hän ei ketään koko maailmassa rakasta niinkuin häntä, yksin häntä ja Lodoiska ei sysännyt häntä luotaan, hän nautti voitostaan, antoi hänen rukoilla kauan, ja kun hän viimein käänsi kauniin päänsä tammen kyljestä ja taas katsahti häneen noilla mustilla, tulisilla silmillään, jotka polttavat sydämen tuhaksi, niin silloin tarvittiin enää vain pieni silmäys kauniiden kulmien alta, tuskin kuuluva rukous hymyileviltä huulilta, ja Bernhard huudahti: Niin, niin, minä vannon elämäni onnen kautta, vannon kaiken kautta, mikä on minulle pyhää ja kallista, rakastavani sinua, yksin sinua kuolemaani, hautaani saakka, ja jos minä rikon valani, niin tullos, elävänä tai kuolleena, vaatimaan minua siitä tilille!
Päivän Sana
Muut Etsivät