Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Entiseltään on jo tarpeeksi monta kelvotonta yhtähyvin oppineissa kuin muissakin, niin ett'ei minun poikani tarvitse enentää niiden lukua. Rakas veli, sinä tunnet ja tiedät mielipiteeni. Tervehdä rouvaasi ja lapsiasi vanhalta Heikkilältä." "Tuo kunnon kapteeni Heikkilä on jotenkin omituinen ihminen," arveli professori kääriessään kokoon tuon hullunkurisen kirjeen.
Heikkilä vei suomalaisen joukon eräälle paikalle ojan vieressä, josta kersantti erinomaisesti saattoi nähdä Noidanojan sillan ja sen pohjoisessa päässä olevan vartion, jota oli noin viisikymmentä miestä.
Ja viikon päivät kesti tämänlaista levottomuutta, siksi kuin saatiin tietää missä hän nyt oli. Tapalan Samuli käveli vaan pyhyyden hännystakissa, ei hän ollut asiasta tietävinäänkään. "Heikkilä" nimellinen talo oli vähän matkaa kylästä peltojen takana; isäntänä siellä oli parhaassa ijässä oleva mies, ankaranluontoinen ja ahkera työntekijä.
Tuskimpa kerkesikään Heikkilä muuta ajattelemaan, kuin työtään, talvisinkin nousi hän ylös jo kello kahden, kolmen aikana, sitten lähdettiin metsälle, oli pyry tai pakkanen, ja silloin oli Jussinkin lähteminen, ei siinä kysytty, pysytkö sulilla vai et.
Sittekuin Heikkilä oikein varmaan oli saanut itselleen selvälle, että edessään olevat miehet olivat Suomalaisia, kertoi hän tarkasti kuinka viholliset olivat Noidanojalla peuhanneet. Kun hän lopetti sanoi se mies, joka pärettä piteli: "Ei tuo mahdottomalta kuulu, mutta kuka takaa, ettet sinä ole vakoilija". "En ole", vastasi Heikkilä uskottavasti. "No, tule sitte katteini Malmin luo".
Pian tuli Heikkilä huomaamaan, ett'ei Mattilaiset olleetkaan aivan turhia laskeneet Jussin huonosta työkyvystä, sillä uusi renki todellakaan ei osannut tehdä juuri mitään. Ensi alussa oli Jussilla kuitenkin ankara halu oppia jotakin tekemään, ja tuli siitä kuitenkin aina sitä ja tätä valmista, varsinkin kun ei hänen täällä tarvinnut kuulla niin paljon pilkkaa ja toria kuin Mattilassa.
Mitä kaikkea hänen sydämessään oli näinä kahtenakymmenenä vuotena liikkunut ja riehunut. Kuinka hän nyt viimeksi oli tuntenut selvää iloa että Heikkilä hävitetään, melkein toivonut, että hänellä itsellään olisi osuus tuossa hävitystyössä. Kuinka tuo nainen kerran oli pelastanut hänet juopoksi tulemasta niin hän nyt ymmärsi tuon asian sen jälkeen, mitä viime yönä oli tapahtunut.
Näin sanoen hyökkäsi hän ovelle ja ulos, jättäen molemmat katteinit pitämään toisillensa seuraa kuinka he parhaiten tahtoivat. Ukko Heikkilä oli, niinkuin ennen on kerrottu, melkein puolisokea. Siitä huolimatta liikkui hän kototienoillaan jotenkin tarkasti.
Ensimäinen, jonka hän näki, oli nuori mies, joka hakkasi puita. "Onko herra Heikkilä kotona?" huusi matkustaja jotenkin tuimasti, niin kuin tapana on, kun puhutellaan alempaa kansaa. "Hm, se on hän itse," kuiski kyytimies. "Hm, vai niin." "On kyllä," arveli kirvesmies naurahtaen, "toden totta, Heikkilä on kotona. Terve tuloa," lausui hän lähestyttyään vierastansa, "terve tuloa!
Aivan tavallista on maalla tällaisissa tilaisuuksissa rynnätä ulos "ottamaan vastaan," niin kuin sanotaan ja jo portailla vakuuttaa, miten hauskaa oli, että ystävät tulivat; mutta kapteeni Heikkilä ei pitänyt väliä siitä tavasta, hän vaan käveli salissa edes ja takaisin vähän suuttuneena siitä, kun hän oli pakoitettu pukeutumaan valkoiseen huiviin ja koreesen takkiin, joka oli ahdas kainaloista.
Päivän Sana
Muut Etsivät