Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Minulle oli toki vaimoni puku joka päivä uusi runo, ja kun minä näin hänen kantavan näitä eri pukuja, sai moni ajatus, joka oli aivoissani piileillyt, äkkiä siivet, aivan samoin kuin hyönteinen levittää hieno-verkkoiset siipensä kovan kuoren alta.
Siinä me tulemme aikaan, sillä minä en päivällä tule tarvitsemaan huonetta muuta kuin syöntiaikana ja sitten yöllä. Kyllä sopu tilaa antaa, kun kukin panee siipensä sivulleen, sanoi Auno viitaten akan päivälliseen käytökseen heidän ensi näkemässään.
Mutta tuskin hän oli saanut sen sanotuksi, kun kuului kumma suhaus ilmassa, kyyhky levitti siipensä, yritti lentoon, mutta putosi jalat suorina puun juureen eikä enää hievahtanut. Rutto! rutto! huusivat nelijalkaiset, ja: rutto! rutto! rääkyivät linnut, kun taas suhahti samalla lailla ilmassa ja lammas lyykähti polvilleen eikä enää noussut.
Billyn vakavuutta ei ollutkaan niin helppo saada horjumaan ja hän tähtäsi suurimmalla tarkkuudella. Kuoleman hiljaisuus vallitsi hetkisen aikaa, ja sitten pamahti pyssy. Kalkkunan pää näytti heilahtavan sivulle päin, ja lintu levitti siipensä ikäänkuin lentoon lähteäksensä, vaan sitten asettui se taas paikallensa lumelle ja katseli levottomasti ympärilleen.
Näin minä sanoin: "'Jospa tietäisitte, miten jumalattoman korkealla te kerran olitte minun mielessäni! Ja minä näin enkelin pudottavan valkoiset siipensä ja keijukaisen kultakenkänsä, näin miten sinilintu muutti pesänsijaa.
Vartija sanoi: "Pilvi peittää laskevan auringon, ja lintu metsässä kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, mutta en ketään näe tiellä tulevan." Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartija, etkö näe ketään tiellä tulevan?" Vartija sanoi: "Näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla. Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön, joka ajaa vuohiansa maantiellä."
Eipä koko, eipä puolta jäänyt, eikä laulut soi. Vangiks miehen sait, min henki murheessaan ei mitään voi; surulauluun vain nyt enää siipensä se lentoon loi.» Kuningas hän päänsä painaa: »Poikani sa viettelit, hurmoksiin sait tyttäreni, nyt myös minut liikutit. Vainaan veikko, käsi tänne, jolla häntä hoivasit! Kahleet pois! Nyt henkes tunnen, nerossas sa ilmenit.»
Mutta kun ei niitä kuulunut, niin se nosti pyrstönsä pystyyn, pöyristi höyhenensä, levitti siipensä ja rupesi laulamaan. Siinä laulaessaan ja pyörästellessään se huomasi kuitenkin Mikon ja säikähtyneenä hyökkäsi lentoon ja lensi korven pisimmän kuusen latvaan, missä pystypäisenä pyörästeli ja toihuili nähdäkseen ja kuullakseen toisia.
Sitten sama tunne muuttui ajatuskuvaksi: niinkuin kauan jonakin matalana lätäkkönä seisonut aika olisi elävänä voimana koonnut siipensä ja lähtenyt liikkeelle. Tulevaisuuden kaukaiset sadut muuttuivat nykyisyyden leimuaviksi liekeiksi. Nyt, nyt se tuli! ajatteli kapteeni tietämättä itsekään vielä mikä se tuli.
Mutta olin myös uhkamielinen metsälintu, joka ikävöi saadakseen levittää siipensä, joita isä niin kauan oli kahlehtinut ankaralla, kovalla uskonnollaan. Elämäni kodissa lienee oikeastaan tuskin ollut muuta kuin päivänpaisteista unta sinun luonasi ja ukkosilmoja isän luona.
Päivän Sana
Muut Etsivät