Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
"Samanlainen suloinen mielettömyys, aivan samanlainen on houkutellut goottini mäntyjen ja tammien luota laakerien ja oliivien siimekseen. "He polttavat täällä siipensä, nuo hullut sankarit. Mutta he eivät voi pysyä poissa täältä. Kuka voi heitä siitä moittia? Katsele ympärillesi.
Hän tahtoi tehdä Tsaari Pietarille samoin, kuin hän oli tehnyt Puolan kuninkaalle, Sachsen'in vaali-ruhtinaalle Augustille, jota kyllä nimitettiin väkeväksi, vaan oli osoittanut itsensä sangen heikoksi. Siinä oli vika. Pietaria ei nimitetty väkeväksi, mutta hän osoitti meille, että hänen siipensä olivat kovasti kasvaneet Narvan tappelun jälkeen.
Hänen tätä tehdessään kuuli hän vahvan suhinan huoneessa ja näki kesyn kotkan pihalta lentäneen sisälle vielä sulkematta olevasta ikkunasta. Hän riensi nyt sulkemaan ovea, mutta ennenkun hän sinne ennätti, oli kotka salaman sukkeluudella mennyt siitä sisälle, iskenyt kyntensä makaavan lapsen vaatteisin ja nosti nyt siipensä lentääksensä pois.
Mutta warowaisuutta, ainakin äkkinäinen kowa mielenliikutus, säikäys tahi joku odottamaton kohtaus woisi silmänräpäyksessä hänen herättää, ja silloin hän pujahtaisi minulta tiehensä. Ei, se ei saa tapahtua, minä leikkaan sitä ennen hänen siipensä siis rohkeutta waan!
Mutta ketään en näe tiellä tulevan." Taasen kysyi prinssi: "Ilta kuluu; näetkö, vartia, ketään tiellä tulevan?" Vartia sanoi: "pilvi kulkee laskevan päivän eteen, ja lintu metsässä kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, vaan ketään en näe tiellä tulevan." Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartia, etkö näe ketään tiellä tulevan?"
Ma suurten tuskain syihin Teen lauleloiset pienot; Ne nostavat siipensä hienot Ja liitävät sydämyihin. Ne jo lemmityn löysivätki, Mut pois ne jo kaihoten palaa, Ne palaa ja kaihoten salaa, Mitä kurjuutta sydän kätki. Poroporvarit juhlamiellä Käy maihin ja metsiin päin; Kuin jäärät he hyppii tiellä Sulo luontoa tervehtäin.
Herttuan vimmaa ja hämmästystä tuskin voimme oikein käsittää, jollemme kuvaile mielessämme, miten haukka hämmästyisi, jos kyyhkynen uhkaavasti kohottaisi siipensä sitä vastaan. »Tokkohan pyhä äiti ottaisikaan perin tyhjää tyttöä luostariinsa?» kysyi hän ylenkatseellisella äänellä.
Klodius laskeskeli, silmiään auringon polttavilta säteiltä varjoten, kuluneen viikon pelihäviöitään; ja nojaten käteensä ja välittämättä auringosta se on hänen kansansa suojelusjumala Glaukus antoi katseensa harhailla laajoilla tasangoilla, tuntien suonientäyteistä runollista viehkeyttä, iloa ja lempeä ja lienee kadehtinut sitä tuulenleyhkää, joka oli nostanut siipensä lentääkseen Kreikan rantamille.
Hänen siipensä olivat kuin katkaistut. Hän ei voinut kohota enää. Ja sanomaton tyhjyys levisi samassa ympärille. Milloin Olli oli kotona, oli hänen tapana lukea maaten selällään vuoteessansa jalat ojona sängyn selustalla. Ja muutenkin hän enimmäkseen virui vuoteellaan tappaakseen kalvavaa ikävää, josta hän näytti aina kärsivän. Semmoisena hän oli ivallisin.
Lausuttuaan nämät sanat, joita melkein tukahutti hillitty mielenliikutus, kääntyi hän äkkiä pois ja jätti pastorin. Tämä seisoi hetken aikaa liikkumattomana ja loi nuoren tytön perään surullisen katseen. "Lapsi raukka", ajatteli hän, "hän on aivan kuin sairas, siipensä murtanut lintu, joka tarvitsee hoitoa ja apua. Mutta kuka sitä hänelle antaa?"
Päivän Sana
Muut Etsivät