Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Lintujen laulu tuntui toiselta kuin ennen ja oli kuin olisi tyynille järven selille ja metsiin ja kaikkialle ilmestynyt joku aivan uusi runollinen tunnelma. Niin kului päivä, toinen. Olin iloinen, onnellinen, herttainen ja kaikille hyvä. Mutta jo alkoi sieluun ilmestyä uuden tuttuni, Petterin rauhallinen kuva.
Kun rakkaus kerta on päässyt sieluun, se jääpi sinne kuin luoti ruumiisen; sen voi nykäistä ulos, mutta haava jää aina olemaan. Turhaa oli että Jussufin poika, saadakseen rohkeutta, mieleensä kuvaili murhattua enoansa, kuolevaa vaimoansa; vasten tahtoaan näki hän yhtäkaikki nuoruutensa onnelliset päivät.
Mutta nuoret, jotka lähtöä hankkivat, tiesivät siihen vastata että siinä maassa saa kovasta työstä hyvän palkan. Seikkailuista ei kukaan puhunut, ja kuitenkin ne olivat ne, jotka kuvasivat nuo valoisat kuvat sieluun ja loivat uskolle siipiä.
Eikös olekin, herra?» Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja ihmeissään, ikäänkuin ei olisi häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin vilkaisi hän ensi kerran tytön sieluun, kun viini oli päästänyt tämän kielen siteistään. Nyt selvisi hänelle moni seikka, joka ennen oli hänestä tuntunut tytössä käsittämättömältä. »Onnellinen olento», jupisi hän.
Olin ajatellut sielun olevan jonkun erinäisen kappaleen ihmisen sisällä ja luuta ja lihaa, niin kuin ruumiin muutkin osat, olin myöskin toisinaan ajatellut sitä eläväksikin, jopa linnuksikin, joka jossakin kaikkein syvimmällä ihmisen sisässä elää ja vaikuttaa. Nämät ajatukset heräsivät minussa nytkin ja sen johdosta kysyin siis mieheltä: Onko ihminen joskus purrut teitä aivan sieluun asti?
»Ystävien sydämet ovat heltyneet, heidän ystävällisyytensä kaiken tuon katkeran jälkeen, L:n syleily ja kyyneleet, minun syvä luottamukseni Anna R:n sydämeen ja kodin mahdollisuus, kaikki tämä on tunkeutunut syvälle sieluun, jolla ei vähään aikaan ollut mitään maallisen ilon toivoa enää. Ne olivat päiviä, niin täynnä surua ja kyyneleitä kuinka on ihminen voinutkin kestää sellaista?
Ja hänestä näytti, että hän todellakin ajattelee ja tuntee niin, mutta oikeastaan hän ajatteli ainoastaan sitä, että kaikki mitä hänen miehensä ajattelee on totta ja oikein, ja hän haki siis vaan yhtä ainoata: täydellistä sopusointuisuutta, sulautumista miehen sieluun, mikä yksin antoi hänelle siveellistä tyydytystä.
Miettivänä lymyin kauniin Naisen syliin hentohon; Armaan rakkaat, kalvaat kasvot Punas kulta auringon. Kannel helkkyi, pojat lauloi, Ihmeellinen iloisuus! Taivas siinsi kirkkahammin, Sieluun aukes avaruus. Satumaisna siirtyi metsät, Linnat, vaarat rantaman; Kaikki nuo näin päilyvinä Silmäteräss' armahan.
NIILO. Helena, saattaisitko minulta totuuden peittää hetkenä tänlaisena, jolloin sydämmemme toisiinsa sulivat, jolloin sielu sieluun yhtyi ja pyhä liitto meidät toisiimme sitoi? HELENA. Niilo, oi, armahda! NIILO. Eikö ole sinulla mitään lisättävää? HELENA. Ei mitään. NIILO. Eikö mitään selitystä? HELENA. Ei mitään ei mitään? NIILO. Niinpä en voi muuta kuin surkutella sinua, tyttöparka.
"Kymmenen vuoden, meidän tyttömme kuolinpäivä... Mitäs sanot, Emilia?" Rouva hymyili, sillä hänen kohtelias miehensä oli todella unhottanut itsensä ja näyttäytyi nyt, miten ajatus lapsesta oli juurtunut sieluun; sillä ei muu kuin se, joka alituisesti hautoo samaa aatetta, voi löytää näin ilmasta otettua yhtäläisyyttä.
Päivän Sana
Muut Etsivät