Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
"Kuinka paljoa parempi on kumminkin olla vapaa-aatteinen ja koetella taisteluilla itse saada rauhaa sielullensa kuin maata perityssä uskonnossa, joka ei kumminkaan sitte kelpaa kuollessa tueksi. Jos olisimme totisesti kristityt, niinkuin sanomme olevamme, niin ei meidän silloin olisi vaikea taipua.
OBADJA. Vaan ahdistavat Josafatia. 1:NEN SOTAMIES. Oi katsokaa, hän horjuu! 2:NEN SOTAMIES. Kätensä Hän korottavi kohden taivasta! 3:S SOTAMIES. Hän pelastusta sielullensa huutaa! OBADJA. Oi, kiitos Jahven, nyt hän rauhan sai! 1:NEN SOTAMIES. Mik' ihme! Torvet soivat, taisto päättyy! 2:NEN SOTAMIES. On kaatuneita! Verta uhkuu maa! 3:S SOTAMIES. He eroavat; tänne marssivat.
Ei siinä kyllä, että juomari ikuisiksi ajoiksi tekee vahingon omalle sielullensa ja ruumiillensa; hän on muillekin ihmisille, etenkin oman perheensä jäsenille, monen tuskan tuottajana. Rouva Wäber ei suinkaan enää voinut miestänsä rakastaa, päin vastoin hänen täytyi ylenkatsoa häntä hänen riettaan himonsa tähden.
Martinialaiset eivät milloinkaan käy kirkossa taikka jumaluusopillista esitelmää kuulemassa saadaksensa "rakennusta sielullensa" taikka jotakin oppiaksensa, vaan ainoasti kuullellaksensa sitä taitavuutta ja somuutta, jolla saarnamiehet taikka opettajat lauselmansa lausuvat.
Seunalan tyttären ääni oli kaikunut hänen korvissansa ja ei suonut hänen sielullensa rauhaa. Sentähden oli hän aamulla varhain lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä, kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta vastaan.
Jok'ainoa sitä silloin haluaisi omaksensa ja koettaisi sitä väkisin suuremman vuokran tarjoomalla käsiinsä kiskoa. Mutta jos sienetyn ja härmetyn vanhan jonotoksen mukaan, eipä silloin kenkään tule minua nuuskimaan! Isäni oli kelpo salvomies; antakoon taivaallinen Taatto hänen ruumiillensa rauhallisen levon haudassa ja hänen kuolemattomalle sielullensa autuaan elämän taivaassa!
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla. Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget.
Minusta tuntui ikäänkuin paikan viimeinen omistaja nyt vasta olisi saanut tyydytystä sielullensa, kun hän tunsi, että hänen huoneensa ei ollut enää kylmänä, tyhjänä, hyödyttömänä, vaan että elävä ihminen ajatteli häntä kiitollisuudella ja tunsi iloa siitä työstä, minkä hän maan päällä eläessään oli tehnyt. Rukoilin hiljaisen rukouksen hänen sielunsa rauhan puolesta.
Niinpä se kyllä on, rakas Antti, vastasi täti ja nyykäytti päätään ikäänkuin vakuudeksi, onhan kallis Vapahtajammekin lausunut nuo huomattavat sanat: "Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän mailman voittaisi, mutta saisi sielullensa vahingon?" Pyydän saada esittää itseni ennenkuin alan kertomukseni, tahdon nimittäin kertoa, kuka olen ja minkälaisissa olosuhteissa elän.
Ennen oli hän ollut suurin kaikkien seassa, mutta nyt tuli hän kaikkein pienimmäksi, alhaisimmaksi ja nöyrimmäksi; nyt wasta osasi hän pitää "kaikkia muita ihmisiä itseänsä parempina". Ammentaen siitä lewottomalle sielullensa sitä lepoa, lohdutusta ja rauhaa, jota maailma ei woi antaa, sai hän sanomattoman halun ruweta sitä muillekin ilmottamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät