Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Metsämaan Jaakko ja Eeva olivat Johanneksen katoamisesta hyvin surulliset, semminkin Eeva, joka ei koskaan saattanut unhottaa että hänellä oli ollut poika, joka papiksi tullessaan oli surmannut itsensä. He kuolivat molemmat kahden vuoden kuluttua tästä onnettomasta tapauksesta. «Olisi totellut viisaamman neuvoa«, sanoo Aappo, kun oli kysymys Sakarista, josta ei vuosikausiin ollut kuulunut mitään.
Nytkin hän siinä illansuussa, työstä palattuansa, istui ja illallista odotellessansa tupakoi, se iso takkuinen pää karhallaan kuin pöyhitty heinäruko. Anna-Liisa puuhaili. Issakainen piti sitä salavihkaa silmällä ja puheli: »Niin jotta ottaisit vain minut mieheksesi... Ei siitä Sakarista enää kuitenkaan hiirikään hisahda.»
Ei hän kyllä Sakarissa mitään erityisempää huomannut sitä ei muutoin olisikaan kyennyt hänessä juuri huomaamaan mutta hän piti sittekin Sakarista, etupäässä sen vuoksi, että hän laski nyt Sakarin aikana saavansa työstään noin neljä kertaa suuremman palkan kuin ennen, vaikka päiväpalkka olikin entinen ja sama. Ja uskovaiset alkoivat jo Sakaria antimillansa muistaa.
Jos hän sattuu jotain kuulemaan Sakarista, tulee hän silloin erinomaisen pahalle tuulelle", selitti eukko. Silmänräpäyksessä selweni minulle asia ja minä sanoin puoli=ääneen: "minä olen nähnyt hänet ja puhutellut häntä." I n pitäjässä, Pohjois-Sawossa, soiwat kirkon kellot melkein lakkaamatta; ne owat tehneet sitä kohta ummelleen kaksi wuorokautta. Se oli oikein hätäkellon soittoa.
Ei sitä koskaan ollut kukaan ostanut kuin yhden loukun, hyvä jos kaksi, eikä vallesmannin talossa ollut edes hiiriäkään. Asia suureni, tieto levisi. Nyt jo ihmeteltiin Sakarista: »Mutta onkinpas hylyllä tarkka silmä, kun huomasi tään vallesmanninkin asian niin varmasti, vaikka muut eivät silloin vielä huomanneet mitään erikoista!»
Mutta sitä kiusallisempi: Tuomas oli, näet, nyt saanut kuulla Sakarista toisen väärän jutun, sen, että Sakari ei olekaan kuollut, vaan on vain matkustanut asioille jonnekin ja palaa pian. Hänen leskensä kanssa naimisiin meno oli siis nyt mahdotonta.
Pastori Pöndinen istui vanhassa keinutuolissa ja poltteli sitä edelläkävijänsä sekä virassa että avioliitossa isoa hopeahelaista. Amalia oli Itse tuonut kahvit. Oli sopinut lähettää piiat heinätyöhön. Eivätpähän olleet silloin siinä häiritsemässä. »Sakari Kolistaja sieltä näkyy tulevan», huomasi pastori ja ilmoitti Amalialle, lisäten Sakarista: »Synnin tuntoon herännyt jo...»
Sakari Kolistaja oli siten kolistellut hereille koko kunnan kansan. Uusi aika oli nyt alkanut, sillä oikeuksiensa tuntoon herännyt kansa tuli myös myöhemmin pyrkimään käytännöllisiin tuloksiin. »Viisas mies», todistettiin Sakarista kylillä ja toiset järkeilivät: »Kukas tuo sitte viisas olisi, jos ei hullujenhuoneen johtaja, jonka täytyy kaikista hulluista vastata.»
Miten raamatulliselta tämä ankara puhe tuntuikin! Vakavana erosi hän Sakarista ja missä tapasi tutun, niin kertoi, että todellakin on Pöndinen lähettänyt uskovaisille voimallisen saarnamiehen. Mutta edelleen vaelsi hengenmies Sakari Kolistaja. Varsinkin tämä Pietiläisen vakava puhelu uskovaisista ja Pöndisen herätyksestä oli hänen saarnahenkensä nostanut. Oli poutaista. Väkeä ei näkynyt missään.
Ja kirkkaaksi kirkastui Eulaliinallekin jo se avioliiton taivas, jolle Sakari oli äskettäin jäähyväiset sanonut. Ihmeesti se nyt sotki Sakari Kolistajan kotona asioita. Kaikki kadonneen etsimiset olivat turhia. Hyvin ymmärrettävistä syistä ei pappilassa puhuttu Sakarista ja hänen matkastaan sanaakaan, niin että sitäkään tietä ei saatu vihiä siitä, minne päin mies oli hävinnyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät